Hassuja tarinoita Siilisaarelta

Kaikenlaista ihmettelevää tuhinaa.

maanantaina, kesäkuuta 20, 2005

Siilimys on väärässä


Siilimystä ärsyttää. Se on taas löytänyt itsensä puolustelemasta näkökantaansa. Piikit kohoavat pystyyn moista muistellessa. Se koettaa hokea itselleen "Mmhhh Mmhhh Mmhhh Mmhhh", jotta muistaisi mitä sanoa seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa, mutta sisimmässään se tietää jälleen kerran selittävänsä anteeksipyytävällä äänellä jotakin tarpeetonta. Siilimyksestä on kurjaa, jos toinen siili luulee sen ajattelevan jotenkin hullusti. Siinä asiassa se on arka ja helposti häpeävä pieni siili.

...väärässä oleminen sen sijaan ei niin paha asia olisi, tuumii Siilimys. Siis jos on oikeasti väärässä ja toinen itselle sen selittää ja saa rauhassa asiaa miettiä, että näinhän se olikin, niin mikäs siinä. Mieluusti sanoo, että olitpa tällä kertaa oikeassa tämän asian suhteen. Ei siitä Siilimys huonone, enemmänkin siitä että vänkää vastaan, asiaa pohtimatta ja pitäen kiinni omasta mielipiteestään kuin sika leivästä.

Vaikka myöntää Siilimyskin, että joskus, pahalla tuulella ollessa tai tiettyjen ihmisten kanssa eivät asiat niin helposti käy. Eikä se aina voi toisen mielipiteitä kunnolla punnita, vaikka tahtoisikin, koska toisinaan toinen vain tuntuu olevan väärässä, ja vielä huomattavasti syvemmässä mielessä kuin vain meneillään olevassa pikkupikku kysymyksessä. Epäselvä tai epäjohdonmukainen logiikka saa Siilimyksen tolaltaan.

Väärässä oleminen on helpointa sellaisille siileille, jotka eivät sitä pelkää, tietää Siilimys. Mutta miksi sitten on joskus niin vaikea antautua toisen ajatuksille tai hyväksyä se, ettei kaikkea tiedä tai osaa. Mitä siinä oikein pelkää? Kuinka sitä itseltään täydellisyyttä olettaa, kun sen tietää mahdottomaksi - ja tarpeettomaksi? Ja miksi jotkut siilit sitä erehtymistä niin murehtivat? Huonoa itsetuntoa Siilimys epäilee ainakin syyksi, ja ehkä myös tärkeilyä; jos sitä on kovin näkyvä ja tärkeä, niin voi pelätä tipahtavansa jalustalta. Sellainen jolla on huono itsetunto, koettaa tehdä oikeassa olemalla itseään muita paremmaksi. Siilimys pitää taktiikkaa huonona, koska silloin itsetunto on riippuvainen kilpailemisesta, ja maailma laittaa kyllä jokaisen häviämään. Ei sillä perusteella voi olla hyvä tai huono siili, pohtii Siilimys. Ei se kyllä muutenkaan oikein tiedä, miksi joku olisi yleensä ottaen hyvä tai huono. Sen se ymmärtää, että joku osaa tai tietää jotakin, toinen ei, mutta mitä siitä, kun on mahdotonta tietää, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Kaipa oikeassa oleminen sitten voi olla jollekulle kunniakysymys, huokaa Siilimys. Ei se oikein osaa ymmärtää, mitä sillä voittaa, että saa toiset kiireellä ja väkisin mielikseen myöntämään tavaroiden putoavan taivaalle. Kyllähän se kuppi seuraavan kerran lattiaan silti rikki kolahtaa.

lauantaina, kesäkuuta 18, 2005

Siilimys ja Huumori


Siilimys lueskelee Siilisaaren Sanomia, tällä hertaa vitsipalstaa. Huumori on tärkeä osa Siilimyksen elämää, ja se täydentää tätä osastoa aina toisinaan lueskelemalla vitsejä ihan tarkoituksella ja pitkällisesti.

Ei Siilimys osaa vitsejä kertoa; jos muut nauravat sille, kyseessä on yleensä tilannekomiikka. Se tekee Siilimyksen toisinaan surulliseksi, mutta se on jotakin, minkä kanssa on vain elettävä.

"Siili kulki pitkin metsää ja huusi:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!
Orava huusi puusta:
- Et sinä ole sika! Sinä olet siili!
Siili kiipesi puuhun, alkoi tonkia oksaa ja huusi:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!
Orava huusi:
- Usko nyt! Sinä olet siili!
Siili tuli oravan luo ja alkoi lähennellä sitä. Orava alkoi kiljua:
- Senkin sika!
Siihen siili:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!" *

Tuhmat vitsit ovat hauskoja, tuumii Siilimys. Oikeastaan se pitää hyvinkin rumista vitseistä, sellaisista jotka kertovat asioista, joita pienen siilin ei milloinkaan tule tehdä. Sen mielestä törkeät vitsit auttavat käsittelemään arkoja asioita. Asioiden pitää kuitenkin olla oikeasti arkoja. Jos oravasta vitsaillaan rumasti kerran toisensa jälkeen sen tähden, että se ei ole siili, ja vitsit kertovat aina vain oravasta, se kertoo ainoastaan, että siileille on luvallista pitää oravia itseään huonompina. Jos vitsit ovat oikeasti oivaltavia, ja ne asettavat tarinan molemmat osapuolet vähän epäilyttävään valoon, niistä tulee hiukan oikeudenmukaisempia ja paljon kiinnostavampia. Pohjimmiltaan Siilimys taitaa pitää eniten pitää vitseistä, jotka kerrotaan uhrin näkökulmasta.

Huumori ei kuitenkaan ole sama kuin vitsit ja tilannekomiikka, tuumii Siilimys. Huumori merkitsee myös hauskoja sanavalintoja, lämpöä ja yhteisymmärrystä. Huumorissa ei välttämättä tarvitse nauraa kenellekään, kuten vitseissä niin usein on laita. Laulaminen on usein hyvinkin humoristista. Siilimys tykkää kovasti laulaa, ja yleensä mitä oudoimmissa tilanteissa. Ääntä sillä ei ole nimeksikään, intoa sitäkin enemmän. Huumorin ei tarvitse olla nauramista ääneen, mutta nauru on kuitenkin terveellistä niin henkisesti kuin fyysisesti ja voi olla joillekin jopa uskonnollinen kokemus.

Joskus sitä nauraa ihan hulluille asioille, Siilimyskin. Vilvoitellessaan saunan jälkeen pukuhuoneessa Galadhan alkoi jutella Siilimykselle mekaanisista raajoista ja muista outouksista, joita pieneen siiliin voisi asentaa. "Puusilmä!" tokaisi Siilimys ja hekotti sen jälkeen hervottomasti neljännestunnin.

Siilimys selailee vielä hetken vanhoja Siilisaaren Sanomia löytääkseen lempivitsinsä. Sitä onnistaakin:

Sherlock Holmes ja tohtori Watson menevät telttaretkelle.
Hyvän illallisen ja viinipullon jälkeen he menevät nukkumaan.
Muutaman tunnin päästä Holmes herää ja pukkaa apulaistaan kylkeen sanoen:

”Watson, katso ylös ja kerro mitä näet.”
”Näen miljoonittain tähtiä.”
“Mitä päättelet siitä.”

Watson miettii hetken ja vastaa:

”Astronomisesti ajatellen näen miljoonia galakseja ja potentiaalisesti vielä enemmän planeettoja. Astronomisesti ajatellen Saturnus lähestyy Leijonaa. Ajallisesti päätellen kello on vartin yli kolme. Meteorologisesti päätellen uskon meillä olevan kaunis päivä huomenna. Teologisesti ajatellen voin nähdä, että Jumala tosiaan on kaikkivaltias ja itse olemme mitättömiä hiukkasia tässä universumissa. Mitä se sinulle kertoo, Sherlock?”

Holmes on vähän aikaa hiljaa, jonka jälkeen hän sanoo:
”Watson. Joku on varastanut telttamme.”


Vähän Siilimystä kaivelee, kun jokaisessa siilivitsissä, jonka se löytää, on pääosassa poikasiili.

torstaina, kesäkuuta 16, 2005

Siilimys ui


Siilimys venyttelee lämmön hellimiä jäseniään, moinen linnunmaito tekee laiskaksi. Siilimys on ollut lomailemassa melkeinsukulaistensa merisiilien luona, vaikkakin keskustelu jäi vähäiseksi, Siilimys kun ei taida sukeltamista, vaikka uida se kyllä osaa, on osannut pienestä pitäen.

Siilimys tykkää vedestä. Sen käpälät kauhovat kynnet epätaloudellisesti hajallaan sojottaen, kun se pompahtelee aalloilla kuin takiaispallo. Näin ainakin kaakottavat huvittuneet haahkat. Mutta ei Siilimys niiden kaakottamisesta loukkaannu, kyllä se moisen häijystä käkätyksestä erottaa.

Pienempänä Siilimyksellä oli tapana putoilla aina erilaisiin vesistöihin, nykyään se pyrkii menemään veteen vain tarkoituksella; yleensä putoamisen jälkeen on vaikea saada karvat kuivaksi, ja sitten paleltaa. Ei ole Siilimys koskaan putoilemisesta pahemmin säikähtänyt.

Silti joskus iskee Siilimyksellekin vesikauhu, eikä se nyt tarkoita sairautta tai haluttomuutta peseytyä. Yht'äkkiä tumman pinnan alla vain on kynsiä ja valkoisia sormia, valmiina tarttumaan kiinni. Vesi ei enää kohota ja kanna, vaan painaa pinnan alle, hengitys vaikeutuu. Silloin pitää päästä nopeasti rantaan.

Siilimys tietää kyllä, ettei koskaan voi olla varma, mitä pinnan alla piilee.

sunnuntaina, kesäkuuta 12, 2005

Siilimys kokkaa


Kuten jotkut siilisaarelaisista ovat jo tulleet huomanneeksi, Siilimyksellä on tietty suhde ruokaan ja ruuanlaittoon. Pienet oivallukset ja edistysaskeleet, joita se niiden parissa kokee, tuntuvat suurilta voitoilta. Sille kokkaus on kulttuuria parhaimmillaan, ja melkein pahimmillaankin, sillä Siilimyksen pohdintojen mukaan myös moni harmi ja haitta on ruuasta peräisin.

Jossakin kohdin Siilimyksen hömppälukemistoa on joku todennut ruuanlaiton olevan lähellä magiaa, koska siinä "pahanmakuisesta ja jopa myrkyllisestä tulee syötävää, ellei peräti herkullista". Siilimys allekirjoittaa tämän, vaikka keittiökemia onkin sille vielä täysin suljettu kirja. Sosiaalisissa suhteissa, rakkauden ja kunnioituksen osoituksena, ruoka on sille kuitenkin tuttu. Ruokaan heijastuvat myös monet ilot, surut ja menneisyyden murheet, joita pienet siilit kohtaavat.

Siilimykselle on mysteeri, miksi niin monet otukset, se itse mukaan lukien, syövät sellaista, mikä ei ole niille hyväksi, tai - ainakin sen omalla kohdalla - mitä ei edes tee mieli. Siilimys tahtoo etanoita, kalaa, juustoa, tummaa leipää, salaattia ja hedelmiä pupellettavaksi, mutta jos näin on, miksi ihmeessä se löytää itsensä jäystämässä makeista tai nuoleskelemassa majoneesia käärepaperista hampurilaiskioskin kulmalla.

Siilimys iloitsee suuresti uusista ruuanvalmistustuotteista, vaikka joskus se epäilee sitäkin, kuinka terveellisiä ovat terveystuotteet, tai kuinka laihduttavia kevyttuotteet. Proteiineihin ja hitaisiin hiilihydraatteihin Siilimys uskoo, kuten myös kypsentämättömiin rasvoihin ja raakaan kalaan. Kuitenkin sen usko on hyvin hajamielistä, kuin sellaisen siilin, joka käy tapaamassa Suurta Piikikästä sen Kolossa ainoastaan ennen talviunien alkamista. Ei se jaksa läheskään aina miettiä, mikä on sille hyväksi, on niin paljon muutakin pohdittavaa, ja monet väärätkin asiat maistuvat hyviltä tai ovat liian helposti käsillä. Sama kuin niin monien ajatusten, aatteiden, viihdykkeiden ja uskontojen suhteen.

Ja silti Siilimys kaipaa helppotekoista ja herkullista aamupuuroaan, vaikkei tule sitä laittaneeksi.


Siilimyksen puuro yhdelle

1 dl ruis- tai neljänviljanhiutaleita (luomu)
½ dl tummaa soijarouhetta (liottamatonta)
1 rkl pellavansiemenrouhetta
lasillinen vettä
ripaus suolaa
puolikas banaani tai
muutama silputtu kuivattu hedelmä

Kaveriksi pari desiä maitoa tai jugurttia, näkkileipää, omega3-leipärasvaa sekä kinkkua, mikäli maistuu

Kaikki ainekset, paitsi suolaa ja banaania tai kuivattuja hedelmiä, laitetaan kattilaan, kiehautetaan ja annetaan muhia miedolla vartin verran, mieluiten kannen alla. Maustetaan suolalla sekä banaanin tai kuivattujen hedelmien paloilla. Matustele.

lauantaina, kesäkuuta 11, 2005

Siilimys katselee työtä


Siilimys katselee siili-tv:tä lauantai-iltansa ratoksi. Siitä on mukava istua hiljaa aloillaan aikoina, joina kaikki muut siilit ovat liikkuvaisia ja virkeitä ja hyörivät siellä täällä hoitamassa siilitoimiaan. Vaikka Siilimys on välillä hyvinkin katkera siitä, ettei kykene hoitamaan sitä, mikä hoidettava olisi, se myös nauttii omasta joutilaisuudestaan silloin, kun tuntee saaneensa valita.

Tällä kertaa Siilimyksen joutilas huomio on kiinnittynyt dokumenttiin, jossa kerrotaan kuinka kuuluisien säilytysrasioiden myyntitapa on syntynyt ja kehittynyt. Tarina saa Siilimyksen mietteliääksi.

Siilinaaraat pääsivät vaihtelun vuoksi pois kotoaan myyntikutsuille tapaamaan muita. Myyjä oli samaa yhteiskuntaluokkaa kuin he, ja usein myös saman ikäinen. Hän tiesi, millaisia rasioita muut tarvisivat, ja osasi kertoa kiinnostuneille, että hekin osaisivat tehdä samaa työtä kuin hän. Monet naaraat, joille ennen oli ollut hankalaa tai mahdotonta osallistua perheensä elatukseen, saivat uuden mahdollisuuden, joka oli heille tosi tärkeä.

"Kenelle työ on enää vapautta ja uusia mahdollisuuksia?" Siilimys miettii. Dokumentin siilit näyttivät onnellisilta. Siilimys tietää kyllä siilejä, jotka pakenevat kotoa töihin, mutta siinä ne valitsevat vain pienemmän pahan. Suurin osa siileistä tuntuu vain myyvän itseään, omaa elämäänsä, saadakseen pisaran omaa aikaa.

"Liiallista pessimismiä", tuumii Galahad, kun Siilimys mainitsee sille ajatuksistaan, "hyvin tehdystä työstä saa täyttymystä, ja monet asiat ovat kiinnostavampia, mitä päältä näyttää, kun niihin vain tutustuu." Siilimys on silti epäilevä. Se jahtaa toisenlaista etanaa kuin mitä hyvintehdyn työn tuoma tyydytys on. Oman itsen kehittämistä varmaankin, ja uusien mahdollisuuksien avautumisen ihmettä.

"Onko meillä valmiiksi liikaa mahdollisuuksia?" pohtii Siilimys leikatessaan raparperipiirakkaa. "Pitäisikö meillä olla vaikeampaa, enemmän vaaroja ja vastuksia?" Mutta se tietää vastauksen. Ei vaikeuksia enempää tarvita, ne ovat vain monimutkaisempia kuin ennen, ei niitä saa sormella osoitettua. Ja vastauksetkin ovat käyneet vähiin, tai siltä Siilimyksestä ainakin tuntui, kun se katseli dokumentin siiliäitejä, jotka nauraen osallistuvat peleihin rasianmyyjien vuositapahtumassa.

"Saako enää olla noin iloinen?"

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

Siilimys lukee kauhukirjallisuutta


Siilimys
tärisee sohvalla pehmeäkantinen kirja käpälissään ja piikit ihan pystyssä. Galahad on jo ajat sitten siirtynyt tuhisemaan unikuoppaan; sen viiksikarvat väpäjävät, kun se mussuttelee mukavaa untaan suupielet korvissa. Siilimys sen sijaan pälyilee kolonsa nurkkia, jotka viiltävän valon huntu peittää Siilimyksen silmiltä paikaksi omituisten olioiden pesiä, sellaisten, jotka tavoittelevat pidentyvillä ja lyhenevillä lonkeroillaan pelokasta sohvallaistujaa, eritoten jos istuja on pieni siili, jonka turvallinen ja lämmin puoliso on toisessa huoneessa, pitkän lattian yli vievän matkan takana.

Vanhasta asiastahan se kertoo, kirja, miljoona kertaa kuullusta, mutta yhtä karmivasta joka kerta. Kuinka pieni siili, umpisokeana ja eksyneenä kirkkaaseen auringonpaisteeseen, kuulee suhinan kuin tuulen, tuntee terävien kynsien iskeytyvät selkään, raatelevan nokan, ja seuraavan kerran, kun se herää, se kavahtaa suloista hämärää, pakenee sitä puunlatvojen turviin ja pystyy elämään vain päivänvalossa, repien ja raastaen kaltaistensa lihaa.

Miksi sitten Siilimys lukee moista? Tietäneekö itsekään. Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, eikä juoneltaan kovin kiinnostava. Voisiko olla niin, että Siilimys nauttii pelkäämisestä? Vai opetteleeko Siilimys pelkäämään? Se itse ei osaisi kertoa, kummasta on kyse, jos joku siltä kysyisi. Ehkä se epäilisi vain etsivänsä sopivaa taskua, johon laittaa piiloon sen kaiken pelon, jonka kaikki kamalat tai vieraat asiat saavat salassa aikaan. Synkimpinä hetkinään se voisi eksyä kysymään, ovatko sen tunteet arkena niin laimeita, että se koettaa herätellä niitä tuolla lailla ärsytellen.

Oli miten oli, Siilimys on nyt mennyt askelta liian pitkälle - pelontunne ei ole enää mukavan kutkuttavaa vaan kipua, joka vihloo pienissä varpaissa asti. Siilimys alkaa vingahdella hiljaa räikeän kirkkaassa aamupäivän valossa ja koettaa vilkuilla taivaalle kolonsa ikkunasta. Se parkaisee ääneen kun jokin koskettaa sen olkapäätä.

Galahad taputtelee Siilimystä hiukan selkään ja vie unipesään. Nakattuaan kirjan hyllyn päälle, missä tietää sen säilyvän jonkin aikaa Siilimykseltä piilossa, se löntystää silmät sikkaralla jatkamaan keskeytyneitä etanauniaan.

torstaina, kesäkuuta 09, 2005

Siilimys kokee muutosvastarintaa


Siilimys lueskelee Siilisaaren Sanomista artikkelia epikurolaisuudesta, syö juustonaksuja ja on kiusallisen tietoinen siitä, että nuo kaksi toimintaa ovat ristiriidassa keskenään. Juustonaksut ovat jotakin ylenmääräistä ja tarpeetonta, sokerivesikuorrutusta, joka ei todella lisää pienen siilin onnellisuutta, ainoastaan vyötärön leveyttä.


Vaikka Siilimys joskus on lapsellinen, itseriittoinen ja lausahtelee harkitsemattomuuksia, ei se ole tyhmä eläin. Se tietää kuinka tärkeää on tavoitella nautintoa, ja nimenomaan epikurolaisittain kohtuullista nautintoa, ei ylenmääräistä. Onnellisuuden avain on ymmärtää mitä todella tarvitsee ja tyytyä siihen. Tai kuten siili nimeltä Thoreau kerran sanoi: "Pikkuseikat murentavat elämäämme... yksinkertaistakaa, yksinkertaistakaa." Siilimys kiusaantuu kuitenkin ajatuksesta, ettei pitäisi lainkaan pyrkiä parempaan tai suurempaan. Mutta ehkä se "parempi tai suurempi" mitä Siilimys ajattelee onnen lähteenä, on sama kuin mitä Epikuros tarkoitti onnen saavuttamisella filosofian kautta. Ja mihin parempaan tai suurempaan pyrkiminen lopulta johtaa muuhun kuin kilpajuoksuun? Loppuuko aika niin pian, että moisessa olisi mieltä? Siilimys katselee mietteliäästi Etanakaupungin suuntaan ja voi miltei voi kuulla sen asukkaiden massujen mietteliään rahinan katujen mukulakiviä vasten.

Siilimystä kiinnostaa myös stoalaisuus. Stoalaiset siilit pyrkivät vain hyveellisyyteen ja onnellisuus tulee sitten siinä sivussa, koska se joka on hyveellinen, on riippumaton muista, pystyy suhtautumaan asioihin ja otuksiin tasapuolisesti eikä ole tunteidensa vanki. Stoalainen siili on tietosiili, ei tunnesiili, ja se on valmis myös puuttumaan asioihin muiden hyväksi. Kuinkahan epikurolainen siili suhtautuisi moiseen? Siilimys tietää, että Epikurokselle olivat ystävät hyvin tärkeitä. Se sanoi, ettei kenenkään ei pitäisi nauttia yksin etanoitaan ja oliiviöljyään. Mutta koettaisiko se pitää huolta siitä, että jokaisella siilillä on etanoita ja oliiviöljyä ja joku, kenen kanssa niitä nauttia? Siilimys ei tiedä.

Siilimys itse on aiemmin pohtinut riippumattomuutta; riippumattomuus on sille tärkeä asia. Riippumaton voi olla, jos on kangasta ja viritetty kahden puun väliin, tai jos tietää olevansa oikeassa. Siilimykselle jälkimmäinen on helpompaa, mutta siitä vaikeudet vasta alkavat. Kuinka toimia niin kuin tietää olevan oikein? Siihen Siilimys kaipaa vastausta. Se tietää, että monet viisaat siilit ovat puhuneet itsekurista, mutta Siilimyksellä ei moista ihmettä ole. Ei se edes ymmärrä kunnolla koko sanaa. Kuinka voi toimia mielestään oikein, jos kerran joutuu pitämään itsensä kurissa joka päivä koko pienen elämänsä loppuun?

Siilimyksellä taitaa olla vaikeuksia päästä tilaan, jossa nautitaan pienistä ja yksinkertaisista asioista. Siilimyksen sisällä on liikaa melua ja sitä pelottaa. Mitä tapahtuu jos tekee kaikesta ihan yksinkertaista? Siinä voi vaikka joutua vastakkain itsensä kanssa ja huomata että onkin sisältä ihan tyhjä.


keskiviikkona, kesäkuuta 08, 2005

Mistä unet tulevat II


Siilimys herää pöllämystyneenä. Se on unessaan tavannut tärkeän ystävän, jolla ei mennyt hyvin. Siilimys on onnellinen saatuaan viettää aikaansa tämän kanssa, mutta samaan aikaan ahdistunut ja huolissaan. Siilimys katselee ulos ikkunasta sekoitellen kaakaota ja mutustellen leivänkannikkaa. Aurinko tekee hiljalleen laskua. Käpälät tuntuvat pieniltä ja yksinäisiltä.

Uni oli niin todellinen, että Siilimyksen on vaikea muistaa sen kuuluvan vain sille. Toinen siili ei ole nähnyt samaa unta, eikä ajattele sillä hetkellä samoja asioita kuin Siilimys. Se saa huokaisemaan, mutta hyvä kuitenkin, toisella ei varmasti ole erityistä hätääkään.

Siilejä ei voi moittia niiden unista. Ajatuksia voi jo vähän murahtaa ja tuhahtaa, jos toinen niissä tarkoituksella rypee. Silti, ajatuksia ja toiveita lienee myös osa unista. Eikä aina voi tietää, hassujen yöllisten kuvien perusteella, mitä oikeasti toivoo. Siilimys on huomannut uniensa muuttuneen. Ennen se ei ollut useinkaan niissä läsnä, oli kuin kirjaa olisi lukenut, itseään tajuamatta. Nykyään se on yleensä mukana, vaikkakin välillä jonakuna muuna. Onko siis paikka, josta Siilimyksen unet tulevat, vaihtunut? Eri tavarantoimittaja?

Kokonaan itse ei Siilimys osaa uskoa uniaan keksivänsä. Monesti se kyllä tunnistaa niissä itseään, mutta ei se pystyisi sellaista kauhua tai kauneutta keksimään, jota sen unissa tulee vastaan. Se miettii, ovatko kaikki siilit öisin läpikuultavia olentoja jossakin vieraassa paikassa, jossa ne kulkevat toistensa ohi ja lävitse yhteen sulautuen ja outoja kuvia keskenään vaihtaen. "Ota sinä kielo, jos minä saan öisen hirviön."

Vai onko jossakin tehdas, joka tuottaa unennäköä tilaustyönä? Jos niin on, kuka unet Siilimykselle tilaa - ja miksi?

maanantaina, kesäkuuta 06, 2005

Mistä unet tulevat I


Siilimys herää auringon laskiessa äkeään piipitykseen, eikä se millään tahtoisi hinautua ylös - aamu venähti jälleen kerran pitkäksi Siilisanomia lueskellen. Nähty uni haamuilee hahmottomana Siilimyksen takaraivossa ja se käpertyy hetkeksi takaisin unikuoppaansa; kuulemma saman asennon ottaminen kuin nukkuessa auttaa jäljittämään unta. Tällä kertaa on seurauksena vain, että Siilimys simahtaa uudelleen ja herää entistä ärtyisempänä nähtyään unta että näkee unta marionettiesityksestä toista kertaa. Eihän se tiedä, onko ensimmäistäkään kertaa olemassa, simpura vie.

Siilimys pitää nukkumisesta. Tavalliset unet ovat paljon värikkäämpiä ja vauhdikkaampia kuin talven hitaat horrosunet, joita hädin tuskin voi uniksi kutsua. Monet unet ovat tosi pelottavia, ja monta kertaa on sellainen pilannut koko päivän. Siilimyksen päivämaailma on varsin rauhallinen ja leppoisa, yöoleminen taas usein jännittävää, vaikka Siilimys ei koskaan ole nähnyt yhtä jännittäviä unia tai muistanut yhtä hyvin näkemisiään kuin ystävänsä Ugus, josta vanhoina hyvinä aikoina olisi varmasti tullut shamaani.

Maailmanlopun Siilimys näki kerran, eikä se ollut lainkaan pelottavaa, kaunista vain. Suuri liekehtivä pallo putosi taivaalta, ja koko maailma muuttui. Ruoho hohti smaragdina ja ja syvän violetti taivas oli valtavia tähtiä täynnä, kun Siilimys ja hänen veljensä ¬_¬ purjehtivat lautalla alas hidasta jokea ja tulivat taivaan esikartanohin - tai kiirastuleen - jossa erilaiset otukset tekivät samaa asiaa yhä uudestaan, koska eivät rohjenneet mennä tapaamaan Jumalaa. Eräs pullea vanha siili söi syömistään leivoksia, ja oli niihin jo aivan kyllästynyt, muttei silti rohjennut lähestyä Yhtä. Siilimys päätti ottaa härkää sarvista, mutta valitettavasti heräsi, ennen kuin ehti näkemään, millainen Jumala on.

Siilimys pohtii, mistä unet oikein tulevat. Monesti se huomaa, kuinka unet vain kerivät kokoon päivän tapahtumia tai muuten yhdistelevät kokemuksia. Toisaalta joskus unet ovat niin vahvoja, että ne sortavat kaiken raiteiltaan, muuttavat asiat viikoiksi ja kuukausiksi aivat toiseksi, herättävät kiinnostuksen joihinkin ihmisiin, sammuttavat toisiin, saavat tärisemään pelosta ja innosta, lahjoittavat uusia tarinoita ja suuria kuvia, joita on kädet ja mieli tulvillaan, mutta joista ei tiedä, mihin niitä käyttää, koska ne ovat samanaikaisesti merkityksellisiä ja vieraita.

Vaikka Siilimys tietää, että pienen siilin pää on ihmeellinen kapistus ylipäänsä, mutta silti unet jaksavat aina hämmästyttää sitä. Joskus aikanaan se lueskeli erilaisia unikirjoja, esimerkiksi Castanedaa, mutta ainakin siihen Siilimys oli liian herkkä ja todellisuuspakoinen. Siilimys kokee tarvetta ajatella olevansa merkityksekäs, ei vain suupala olemattomuudelle.

Erityisen hämmentävää on, kuinka monet ihmiset eivät muista uniaan juuri ollenkaan, kuten ¬_¬, tai jos muistavat, ovat ne hyvinkin arkipäiväisiä ja tapahtumattomia. "Mistä ihmeestä tuo ero tulee", pohtii Siilimys, muttei keksi vastausta. Enneuniin Siilimys uskoo, vaikkei itse niitä näe. Se ajattelee niiden olevan menneiden ja tulevien muistojen kudelmia, tai hätähuutoja, jotka ahdistuksen luoma paine kantaa kauas. "Vähän kuin telepatiaa", sanoo Siilimys Galahadille, joka murahtelee vastaan jotakin epämääräistä ojentaen Siilimykselle kahvimukin. Ja niin Siilimyksen huomio harhautuu pois unimaailmasta sen lipittäessä vahvaa appelsiinikahvia silmät tyytyväisyydestä viirussa.

lauantaina, kesäkuuta 04, 2005

Siilimys ja Pihlaja


Siilimys nojaa poskeaan ovenpieleen katsellen pieneen villiintyneeseen puutarhaansa. Siilimys pitää vuodenajoista, joita ei ole olemassa, ja siksi se on hiukan haikea. Pihan pihlajassa ovat kukat jo miltei auenneet, ja se tarkoittaa, että kesänkorva, Siilimyksen lempikausi, on menossa ohi. Se on oikullinen aika, joka toisinaan ei kestä kuin päivän tai pari, toisinaan ei saavu ollenkaan.

Pihlaja, joka tuo sanoman sen loppumisesta, kuitenkin myös lohduttaa. Se on Siilimykselle rakas puu, vaikka se ei uskokaan, että sen marjoissa olisi siilitytön tai minkään muunkaan otuksen verta. Eivät tilhet ole vampyyreja, tietää Siilimys. Pihlaja on vahva puu. Samaan aikaan vahva, kaunis ja lempeä, ja siksi Siilimys sitä niin suuresti ihailee, pitää sen kukistakin, vaikka monet väittävät niiden haisevan pahalle. Kaipa Siilimys paremmin tietää kuitenkin, herkkäkuonoinen.

Siili nimeltä Hendrik Relve on kirjoittanut paljon puista ja pensaista. Se kertoo, että pihlaja on tiedetty suojelijaksi ja hyvänonnentuojaksi; pahan poisajajaksi ja hyvän tallessapitäjäksi. Siilimys itsekin on huomannut, että viisikulmiohan se pihlajanmarjan kannassa piilee, vanha taikamerkki, jonka siilitkin hyvin tuntevat - Siilimys on iloinen, että Siilisaaren presidentin työpöytä on pihlajasta tehty. Itse se on saanut pihlajalta hilloa, yskänlääkettä ja lankaväriä, mutta eipä kai pöytäkään hullumpi olisi. Vaan mahtaisiko Siilimys malttaa punamarjaa valkokukkaa pöydäksi laittaa? Tuskinpa vain.

Siilisaarella kasvaa myös orapihlajaa, johon Siilimys suhtautuu hiukan arastellen. Se ajattelee menneitä aikoja ja kaukaista metsää nimeltä Broceliande, jossa kerran eräs poikkeuksellisen mahtava siili ajettiin kiikkiin orapihlajapöheikköön, jonne se jäi ikuajoiksi. Onneksi orapihlaja ei ole sukua Siilimyksen rakkaalle pihapihlajalle.

Hiukan nolostuneena Siilimys tönii kuonollaan tervehtien Pihlajansa juurta. Nauraisivat kaikenmaailman metsähiiret ja oravat, jos tietäisivät. "Pelkkä puu, tyhmä siili." Eivät ne mitään tajua. Tahtovat välttää kaikkea, mikä voisi ylettää merkitsemään jotakin. Mitä ne pelkäävät? Pihlajaako?




perjantaina, kesäkuuta 03, 2005

"Siilinpentu, hähhähhää"


Siilimys ryntää kotiin piikit tanassa, tuhisten ärtymystä. Se kieltäytyy puhumasta edes kuonokumppani Galadhanille ja käpertyy unipesään. Naiiviksi on taas Siilimystä sanottu, naiiviksi ja lapselliseksi, ja moinen ymmärryksen puute sitä nyt kiukuttaa.

Siilimys on ensimmäisenä valmis myöntämään, että se ei ole kaikkitietävä, eikä siten pysty kaikkia muiden mielenliikkeitä ja konnuuksia seuraamaan. Mutta vähät siitä. Tärkeintä on pitää huolta, etteivät syöpäläiset pääse omien piikkien juureen, vahtia omaa touhuiluaan. Siilimys tahtoo uskoa kaikista hyvää, mutta ikinä se ei suostu uskomaan, että moinen tahtominen tekisi siitä tyhmän.

Pohjimmiltaan Siilimys on ennakkoluuloinen pikku otus, mutta se yrittää kovasti parantaa tapojaan. Siilitelevisiossa näytettiin kerran hieno ohjelma, jossa puhuttiin siitä, kuinka tärkeätä on ajatella ja toimia oikein, vaikka muut voisivatkin tehdä pahaa ja väärin. Siilimys oivalsi nopeasti, kuinka isosta asiasta puhuttiin. Se tajusi, ettei voisi olla onnellinen pieni siili niin kauan kuin muiden tekemiset ohjailisivat sen ajatuksia. Puolustautua se saisi kyllä aina, nostaa piikit pystyyn jos vain tarvis. Mutta että se käyttäisi muiden aitoja tai oletettuja tuhmuuksia tekosyynä epäilemiseen tai muuhun mitä se itse ei kannata - ei tule kyseeseen semmoinen, simpura soikoon!

Niinpä Siilimys on päättänyt olla parhaansa mukaan osoittamatta epäilystä ja, vaikkakin olla varovainen, toimia niin kuin myös toiset siilit ja muut otukset olisivat reiluja ja liikkeellä hyvissä aikeissa.

Ja siksi metsähiiri rohkeni pilkata sitä naiiviksi. Mokoma vikisijä.

torstaina, kesäkuuta 02, 2005

Mitä siilit tekevät sateella?


Siilimys ripustelee tummasointisen bambutuulikellonsa säestyksellä pyykkiä narulle villiintyneellä pikku pihallaan. Se katsoo taivaanrantaan ja irvistää. Länsitaivaan kirkkaus hämäsi sen uskomaan päivän kauttaaltaan aurinkoiseksi, mutta nyt pohjoisen suunta vihjaa muuta.

Menee hetki, ennen kuin Siilimyksen mieli sopeutuu tilanteeseen, ja ärtymyksestä hiukan tanaan nousseet piikit laskeutuvat. Siilimys on aina pitänyt sateesta, jopa silloin kun tassut palelevat ja piikinjuuret alkavat kolottaa. Se joutuu kuitenkin myöntämään viehätyksen syntyvän mahdollisuudesta vetäytyä lämpimään ja kuivaan kotikoloon. Romantikkona Siilimys tykkää hieroa kuonoa sateessa Galahadin kanssa, mutta tärinä pimeässä syysyössä turkki nahkaan liimautuneena ei houkuta lainkaan.

Vaikka Siilimys ei mene sateella pilkille, kuten hevoset, sillä on silti joitakin ikimuistoisia kokemuksia siitä, kuinka vesi putoaa. Se on katsellut rantasaunan portaiden alta taivasta, joka oli hyvin matalalla, ja hyvin keltainen. Kaukaa kuului lähestyvä humina, ilma oli kostea kuuma huopa. Huminan vyöryessä yli putosi taivaalta raskas vesiverho. Sininen ja keltainen työnsivät korkeuksissa toisiaan sivuun ja vesipisarat kimpoilivat merestä moninkertaisesti pienen siilin pituuden. Siilimys oli portaiden alla tavallistakin pienempi ja maailma suuri, tukahduttava ja pelottavan kaunis.

Siilimys on kuunnellut ukkosta sylikkäin ystävänsä kanssa, täristen villistä jännityksestä, jonka luonnonvoimat ja sähkölataus piikkien päissä synnyttävät. Ja se on riemastunut siitä, kuinka sateen raja kulkee sen pesäkolon kohdalla, niin että se saattaa katsella aurinkoisessa puutarhassa sadetta ja taivaalle piirtyvää sateenkaarta.

Suloisinta on kuitenkin pienen siilin käpertyä unipesään ja antaa silmien mennä kiinni, kun vesi ropisee vasten kolon kattoa ja puiden lehtiä. Tasainen humina ja rapina täyttää Siilimyksen, joka muuttuu itsekin vedeksi, lakkaa olemasta pieni olento itsensä sisällä ja virtaa rauhaa täynnä pisaroiden mukana olemaan kaikkialla.

Siilimys katsoo odottavasti pohjoistaivasta ja venyttää pulleaa ruumistaan auringon suuntaan. Satoi tai paistoi, hätäkös tässä.

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Etanakaupungin asukkaat


Henkilökohtaisista ruokavalioon liittyvistä syistä Siilimys on tutustunut läheisesti Etanakaupungin elämään. Etanoiden elämänmeno herättää siinä suurta ihastusta, ja ellei se olisi etanoita syövä siili, tahtoisi se ehdottomasti olla etana.

Siilimys on päätellyt, että etanoiden onnen lähde on niiden liikkeiden hitaus. Tietenkin se on myös tavallaan niiden turmio; jos ne olisivat nopeita, ei Siilimys pääsisi niihin käpäliksi. Siinä missä yksilö häviää, voittavat kuitenkin ympäristö ja yhteiskunta; etanat ovat onnistuneet hitauttaan välttämään monet sellaiset teollistumisen ja jälkiteollisen yhteiskunnan sudenkuopat, joihin muut eläimet ovat silmät pyörien rynnänneet pahki.

Etanayhteiskunnassa ei tunneta humanismin käsitettä. Siilihumanistien tärkein tehtävä on laittaa kaikki neljä tassua tanassa vastaan kehitykselle, jotta muut siilit eivät kiihkoissaan juoksisi toistensa yli kilpaa päätään kahdeksi kissankupiksi mäntyyn. Yksikään etanapoliitikko tai tiedemies ei pääse ajatuksia ja oikeudenmukaisuutta pakoon ravaamalla tehtävästä toiseen. Pieninpäänkin tekoon on keskityttävä ja se vie päiviä. Niinpä Etanakaupungin hallinnollinen hierarkia on kristallinkirkas, lehdissä julkituotavat uutiset oleellisia pitkällä aikavälillä ja jokaisen käyttöönotetun keksinnön merkitys punnittu moneen otteeseen pitkällä, ajatusten täyttämällä taipaleella piirustuspöydästä sorville.

Etanat myös elävät terveellisesti. Matkalla ostamaan mitä etanoilla nyt onkaan tapana nauttia sunnuntaipäivällisellä, niillä on runsaasti aikaa pohtia, mitä niiden todella tekee mieli; haluavatko ne jälkiruuaksi hedelmäsalaattia vaiko suklaamoussea. Myös ekologiset seuraukset punnitaan tarkoin. Tästä syystä kaikki etanat ovat kasvissyöjiä, ja suurin osa myös harjoittaa dyykkausta. Myöskään heräteostoksiin etanoilla ei ole taipumusta.

Siilimys nuolaisee huuliaan ja lähtee palailemaan kohti koloaan kesäyössä. "Etanoilla on oltava rautaiset hermot", se pohtii "joutua nyt ajattelemaan jokainen asia ja ajatus loppuun saakka." Siilimys tietää hyvin omat rajoituksensa, sen että on vain haihatteleva, satunnaisesti oikeaan tekoon osuva pieni eläin, joka kipittää elonsa läpi hyvin pintaliitoisia pohdintoja pienessä siilinpäässään. Se ihailee etanoita, muttei toki kadehdi.


Powered by BloggereXTReMe Tracker