Hassuja tarinoita Siilisaarelta

Optimismia á la Siilimys

2009-10-20T10:32:00.002+03:00

Tällä hetkellä Siilimys on hyvin hyvin kipeä pieni siili. Sen pitkäaikainen sairaus kasvattaa piikkejä sisäänpäin, eikä se osaa sitä pysäyttää.

Tällä hetkellä Siilimys tuumii, että asiat tapahtuvat aina parhaalla mahdollisella tavalla.
Tätä ei voi välttää, koska vain yksi ainoa tapa kerrallaan on mahdollinen.

Pelastautuminen alá Siilimys

2008-12-25T23:37:00.000+02:00

Kuinka vesi jäisi suvantoihin makaamaan, ja mikä sitä vie. Tähän päivään ei kukaan ole osannut kertoa Siilimykselle, mikä on pysähtymisen salaisuus. Kuinka pysäytetään se, mikä on liikkeessä. Härät, joilta purraan kinnerjänteet, tai siilit.

Fysikaalisesti tarvitaan samansuuruinen tai suurempi vastavoima. Jotain, mitä ei voi liikuttaa. Juuri siksi tullaan hulluiksi, arvelee Siilimys. Että vauhti väärään suuntaan on liian kova, että on mahdotonta hiljentää, mahdotonta pysähtyä.

Paradoksaalista ajatella, että heikko voi olla niin voimakas. Mutta siinä ehkä tavallaan piilee asian ydin. Itse on kehitettävä vastavoima, se, joka pysäyttää Muuten sen tekee maailma, ja jos se sen tekee, sitä vasten murskautuu.

Lopultakin, sitä tuntee itsensä paremmin kuin kukaan muu.

Siilimys haistaa tuulen kääntyvän

2008-02-24T16:36:00.003+02:00

Siilimys katsoo lintuja sen pihapihlajassa. Vähän keväämmällä Siilimys aikoo muuttaa, ja sillä on tästä syystä ehkä vähän haikea olo. Toisaalta voi olla hyväkin; Siilimyksen koloon on kaikenlaista roinaa kertynyt lievästi ilmaisten runsaasti.

Elämä on Siilimyksestä outoa. Tila, jossa se tällä hetkellä on, on jotenkin hallitsematon. Kamalasti uusia asioita tapahtuu koko ajan ja jatkuvasti, niin että ei kontrolloimaan kykene. Jos Siilimys olisi vähän fiksumpi siili, se ehkä tajuaisi, että kaikkea ei kuulukaan kontrolloida, ja osaisi vain olla tyytyväinen uuteen kiinnostavaan tilanteeseen ja mahdollisuuksiin. Ehkä se jossakin vaiheessa oppii. Tällä hetkellä sen piikit vain nousevat helposti pystyyn, turhaan tai oudoksuttavien uusien asioiden edessä.

Kaikkinaista murinaa ja ärinää se harjoittaa. Siksi on hyvä, että välillä joku vähän töykkää ja käskee rauhoittumaan. Niin kuin käskee se Karhunen, jonka kanssa Siilimyksellä on vahva vispilänkauppasopimus...

Siilimys Menee Tulee Menee Tul... Eli Duracel(r)siili

2007-03-16T16:01:00.000+02:00

Siilimyksestä tuntuu kuin se olisi muuttunut puoliksi kaniiniksi. Tai mitkä ne nyt menisivät sillä lailla kovaa ympäri *poukpoukpouk* ("Menin aamulla kanitarhaan, kanit... noniin." Siilimys on kiltti siili, ei se sano tuhmia sanoja.)

Siilimys on maaninen.
Se on sitä kun kaikki piikit törröttävät kaikkiin suuntiin, hyppää pienintäkin ääntä eikä malta pysyä paikallaan. Lämmittäessään teetäkin se hyppi ilmaan tasatassua. Kaikki muut tuntuvat sen mielestä hirvittävän hitailta, niin toiset eläimet kuin kaikki ne masiinat, joiden kanssa se päivittäin joutuu tekemisiin.
Se myös hihittelee.
Siilimys siis, ei masiinat.

Ulkona on vielä liian märkää heittäytyä selälleen ja kääntää massupuoli auringolle. Mutta Siilimys on kuitenkin (odotuksesta) villinä. Ja kaikki tarmo ja ilo purkautuu paitsi poukkoiluna myös hirvittävänä tarmona vauhtina. Siilimys rahtasi tänään uuden version Isoa Kirjoitelmaa Yliopettajille, ja nyt se suunnittelee maanantaista kirjallisuuskeskustelua, jota se on lupautunut vetämään ja sekin jännittää sitä kovin.

Toisinaan sillä iskee ihan kauhia väsy. Kuten nyt. Mutta ehkä sillä lähtee.
Kun poukkii.

Siilimyt on tänään tyytyväinen pieni siili.

Siilimys on täällä ja tuolla; legendaarinen yhteispostaus

2007-02-16T23:49:00.000+02:00

Siilimys rääkyy. Sillä on kirjoittajan blogi. Joku saattaisi huomata, että tätä on jatkunut jo tovin. Siksi Siilimys on hakenut asiantuntija-apua. Tervehtikää vierailevaa tähteä, silmänkääntövanki Ugusta. Silmänkääntövangin herkeentymättömän herkeemätön katse ajaa Siilimyksen jälleen kerran liikkeelle talvikolostaan, missä se on torkkunut maanraossa todellisuutta paossa kuin aikanaan Prinssi Kaspian.

Ei niin että Siilimyksellä niin kamalasti olisi sanottavaa. Se on taistellut henkilökohtaisten työjuttujensa ja potentiaalisen valmistumisensa kanssa, joka tuntuu näyttäytyvän potentiaalisempana hetki hetkeltä. Koska Siilimys on erityisyksilö, kaikki mitä se tekee on vähintäänkin potenssiin neljä hankalampaa kuin muilla. Siilimys haistelee narsisseja.

Ja nyt sananen viikonvaihteeksi tarinan vierailevalta tähdeltä, Gusse Silmänkääntövangilta:

Sitten kun viimein tiedämme ketä todella vihaamme, ketä arvostamme, kenestä välitämme, kaikki on liian myöhäistä. Kun kaikki punnukset ovat tasapainossa, elämä on syöksykierteessä. Kuu nousee.

Siilimys on aina pitänyt täysikuusta, puhutellut sitä siskoksi. Mutta se onkin tyhmä ja tylsämielinen pieni eläin, joka ei todellisuudesta paljon ymmärrä, vaikka niin kuvittelee. Se ymmärtää vain sammalesta ja vihreästä ja muista pienistä asioista, joista sen pienessä elämässä tulee elämää suurempia. Se pitää lähdevedestä, etanoista ja punaisista ja valkoisista marjoista, tuo typerä piikkinen lapsukainen.

Siilimys ja kyttäävä kyy

2006-07-01T22:40:00.000+03:00

Siilimys on päätynyt tilanteeseen. Tai hakeutunut, se korjaa mielessään. Ei pidä olla turhan fatalistinen.

Mutta silti, kaamea asia hämäräeläimelle.
Siilimys on joutunut päivätyöhön. Tai oikeammin aamutyöhön; se ojentaa erästä julkaisua päiväeläinten tassuihin Siilisaaren keskustorin tuntumassa.

Siilimys on ensimmäisenä valmis myöntämään, että miltei joka asiassa on hyvät puolensa (ja näin ollen myös huonot, mutta siihen nyt ei ole tarvis puuttua). Siilimyksen tassut vahvistuvat, se saa liikuntaa ja raitista ulkoilmaa ja tulee harjoitelleeksi kontaktinottoa mitä erilaisimpiin Siilisaaren asujaimiin, sillä liikkeellä oleva kansa on varsin heterogeenista. Samaten työaika ei ole liiallisen pitkä ja Siilimys on hyvinkin mielistynyt pomomies Mäyrään, joka on hiljainen mutta leppoisa kaveri.

Mutta.

Vaikka Siilimys pitää monista kanssa-asujaimistaan ja mielellään pieksää niiden kanssa suuta (vähän salaa, ettei SE huomaa), niin voi pojat jotkut asiat jaksavat sitä ihmetyttää.
Se tajuaa helposti, ettei kaikilla kulkijoilla ole montaa etanaa mättään alla, ja on valmis hyväksymään sen, ei siinä mitään. Sen sijaan sitä ihmetyttävät mykkyys ja pakkoliikkeet, joita tuntuu olevan monilla siilisaarelaisilla. Väki pitää ohitse mennessään omituista nykimistä, joka saattaa merkitä "tänne lehti mitä pikimmin" tai "älä sitä vain minulle tarjoa". Samaten kassin avaaminen - mitään sanomatta - voi merkitä joko "tänne se lehti" tai "täällä on jo lehti". Sen tietääkseen on katsottava kaiken kiireen keskellä kassiin. Puhekoneet ovat monilta niin rikki, etteivät ne onnistu edes sanomaan "Ei kiitos", ja Siilimys onkin ajatellut laittaa aloitteen Siilisaaren hallitukselle terveydenhuoltobudjetin suuntaamisesta tälle surkuteltavalle eläinryhmälle.

Sitten on niitä eläimiä, joilla on jokin muu rikki. Tarjoukseen "Huomenta, päivän lehti" saa vastaukseksi manauksia, murinaa tai kaikista vastenmielisimmän" niinpä näkyy"-toteamuksen. Myös huumoria viljellään, esimerkiksi "en osaa lukea." Tähän Siilimys vastaa: "Tässä on kuviakin." tai "Äkkiä opettelemaan, lukutaito on kansallisvelvollisuus." Se tietää, että asiakkaille ei saisi viisastella, mutta joskus sen on vaikea pitää kielensä kurissa.

Kaikkein hankalin ryhmä ovat iäkkäät urokset. Ne tahtovat toisinaan tulla liian liki Siilimystä, joka saa tästä kylmiä väreitä. Lisäksi ne ovat ylipäätäänkiin kaikkein epäkohteliaimpia, mennä jollottavat selkä mutkalla ja huitovat oudosti kun niille puhuu. Tai sitten vain näyttävät vihaisilta. Siilimys ei ole turhan tarkka; se pitäisi selkeistä vastauksista, ettei sen tarvitsisi ottaa kamalan montaa ylimääräistä tepastusta lyhyillä askelillaan. "Ei kiitokseen" se on erittäin tyytyväinen, itse asiassa eräs "Ei kiitos" teki sen mielen hyväksi, kun eräs nuori orava otti ihan sätkän suupielestään pois sen sanoakseen. Nuoret urokset käyttäytyvät keskimäärin kaikkein parhaiten, tuumii Siilimys. Ovat kohteliaita ja vastaavat reippaasti. Eivät kainostele turhia kuten vanhat naaraat, mutta eivät myöskään pukkaa liian liki. Myös nuoret naaraat käyttäytyvät varsin mukavasti, vaikka Siilimyksellä onkin tässä ryhmässä henkilökohtainen inhokki.

Vaan tämä on vain yksi puoli työn luonteesta. Siilimys yrittää olla mahdollisimman ystävällinen ja jakaa mahdollisimman paljon lehtiä, mutta kuinka ollakaan - tässä tulee kuvioihin kyttäävä Kyy. Kyy on piiloutunut tai ollut piiloutumatta keskustorin reunan kivikasoihin, ja sieltä se suojavärinsä turvin tarkkailee Siilimystä ja sen työtovereita. Kyy on ulkopaikkakuntalainen ja se ei luota siihen, että työt hoidetaan kentällä hyvin. Ja niinpä se kyttää. Siilimystä asia hieman häiritsee, koska se tietää tekevänsä kaiken tasan niin hyvin kuin kykenee, kyttäämisestä huolimatta. Noh, näkeepähän kyynpesäkin sitten, ettei täällä lekotella käpälät ristissä, tuumii Siilimys, ja nostaa uuden lehtinipun tassulleen.

Punaista ja valkoista

2006-05-26T18:51:00.000+03:00

Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja

Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja

Sillä niistä se Siilimys tykkää...

Siilimys tajuaa

2006-05-25T12:59:00.000+03:00

Eräänä iltana, kaikessa rauhassa touhuillessaan ja tuhistessaan, yön alkua odotellessa, Siilimys tajuaa.

Jos asunnossa on kaksi siiliä, joista kumpikin tekee tiskiä, mutta vain se toinen tiskaa, vähenee tiskin määrä ei-tiskaavan lähtiessä varmasti kolmanneksella.

Siilimys koettaa tihrustaa ylös pyykkiä ripustaessaan, mutta ei saa selvää, onko taivas tänään ainoastaan kirkas, vaiko myös selkeä.

Siilimys uneksii

2006-05-21T15:59:00.000+03:00

Siilimys on eksynyt Siilisaaren pohjoisreunalla olevaan ryteikköön, ja koska se on vain pieni eläin, jonka suuntavaisto on mitä on, siitä tuntuu, ettei se millään tahdo löytää ulos. Se harhailee, kiertää. Missään ei ole lähdettä, ei etanan etanaa. Vähitellen siitä alkaa tuntua kuin ei enää olisi muuta todellisuutta, pelkästään mustia oksia tyhjällä metsäpohjalla.

Viimein pienet käpälät väsyvät ja Siilimys käpertyy unikerälle kuivuneen näreen alle. Niin paljon asioita on tapahtunut. Sen oma Siilinkolo ei ole enää entisensä, siitä on tullut ahdistuksen paikka, eikä Siilimys ole varma, mitä tapahtuu, kuinka toteutuvat muutokset, joita se tietää olevan näköpiirissä. Mutta ulospääsyä ryteiköstä se ei löydä eikä näe. Ja niinpä se nukahtaa näreen alle, jaksamatta enää etsiä kotiin, miltei unohtaen, että sillä on koskaan koti ollutkaan.

Karhealla neulasmatolla nukkuva Siilimys näkee unta. Unessa joku tulee sen luo, joku suuri, kaunis ja pelottava. Joku sellainen, jota Siilimys ihailee kovin. Siilimys tietää tätä katsellessaan toisen käyneen läpi paljon, taistelleen ja voittaneen. Niinpä se kysyy joltakulta: "Kuinka Sinä tiesit että jaksaisit seistä silloin kun muut kaatuvat?" Toinen katsoo Siilimystä ja vastaa: "En tiennytkään. Minä vain seisoin." Ja äkkiä perspektiivi muuttuu ja Siilimys tajuaa tuijottavansa omaa kuvaansa lähteen pinnassa. Se astuu säikähtäneenä askelen taakse - sekö olisi tuollainen, noin hehkuva? ja lähde alkaa kuvastaa sinistä taivasta ja pilviä, jotka vaeltavat pitkin taivaanlakea kuin valkeat auringonlaskun punaamat laivat.

Siilimys herää hätkähtäen. Ilma tuoksuu hiukan sateelle ja varhaiselle illalle. Etujaloillaan tarraten ja takajaloilla hurjasti sätkien sen onnistuu keplotella itsensä uninäreensä päälle. Se kurkottaa oksien raosta, kurottaa ja putoaa selälleen maahan niin että neulaset pöllähtävät. Mutta se on nähnyt kuun ja haistanut tuulen, ja puolen tunnin kuluttua sen kuono pistää ulos ryteikön länsireunasta.

Mikään ei ole ratkennut, kaikki on ennallaan, kotikolossa kaaos ja mielessä murhe, mutta silti Siilimys tuntee outoa toivoa, pientä kuin pihlajanmarja.

Ahdistunut Siilimys

2006-02-24T21:42:00.000+02:00

Viimein, vuosikausien vastaanlaittamisen jälkeen, on Siilimyksenkin pakko oikeasti myöntää, ettei suju pienen siilin elämä kuin ruusuilla tanssiminen, ja että itsessä on asioita, jotka olisi syytä ottaa vakavasti.

Piikkejä piikkejä piikkejä elo tuo, veritippa jo käpälässä punertaa.
Eikä Siilimys olisi Siilimys, ellei se olisi parhaansa mukaan uskotellut itselleen, ettei piikki tassussa todella satu, ei ainakaan liikaa.

Mikä se on, se elämä -kysyy Siilimys nyt itseltään- joka on vain läpiontumisen arvoinen. Siilimyksenkö elämä? Ja mitä sitä osaisi asialle tehdä.

Siilimys kopauttelee päätään unikolonsa seinään, eikä sen auta muuta kuin myöntää olevansa erittäin moniongelmainen siili. Että kyse ei ole leikistä, jonka voisi koska tahansa lopettaa, jos vain viitsisi tai joka joskus loppuu ja kaikki onkin taivaitahipovan hienosti.

Siilimystä pelottaa kovasti.

Kauniita asioita

2006-02-08T22:26:00.000+02:00

Siilimys kellii käpälät kippurassa unipesässään. Se nyrpistelee kuonoaan ja kieriskelee ärtyneesti sihahdellen. Galahadkin murisee jotakin nyreää; jos unipetin jakaja kieppuu kuin sekopäinen päästäinen, ei nukkumiselle hyvä heilu. Mutta niin se on, että Siilimyksen nenää häiritsee pahanlainen katku.

Jotta molemmat saisivat ansaitun leponsa, Siilimys alkaa leikkiä mielessään erästä leikkiä.
Siilimystä muistettiin jonkin aikaa sitten kuvalla; tällaisella.

...ja Siilimys oli ihan hellyytetty. Siilimyksen mielestä kisu näyttää ihan siltä kuin se nukahtaisi juurikin kohta. Toisaalta näyttää myös siltä, kuin läpinäkyvä sammakko olisi syömässä kisua jalat edellä, mutta sitä siilimys ei välitä miettiä. Sen mielestä kisun ylivakaa, vielä peräti horjuvasta tasapainosta kertova asento on valtavan rupikonnapäähineen kanssa käsittämättömän söpö yhdistelmä, varsinkin kun pienen silmät näyttävät siltä, että uni saattaa tulla vipeltäjälle juurikin kohta.

Tästä Siilimykselle tulee mielee henkilö, jolta kuvan sai, ja joka on mahtavan mukava ja muutenkin must ja hyvä seuramies sekä kunnon kaveri

Tämä henkilö, sivumennen sanoen omistaa fiktiivisesti erään taulun, joka on täällä Siilimyksen sivuillakin vilahdellut, ja joka Siilimyksestä on armottoman söpö, nimittäin Vauva Jupiterin:

Siilimys ja Veli Laiskiainen pitävät monista samankaltaisista asioista, kuten pennuista ja pienistä eläimistä, jotka ovat karvaisia. Ei niillä sen puoleen mitään karvaisia lapsiakaan vastaan ole. Lapsista Siilimys muistaa Lumikon pikku pennut, jotka ovat herttaisinta ja suloisinta maailmassa, kuten pennut nyt tapaavat aina Siilimyksen mielestä olla, vaikka nämä nyt kuitenkin ovat aivan erityisen suloisia ja ihania.

Lumikkoa miettiessään Siilimys muistaa, että pian on ystävänpäivä. Siilimys tietää, ettei ystävänpäivän (mystinen) historia ole kovin söpö, ja että se pitää sisällään paljon verta ja kyyneliä, mutta niiden astioitahan me kaikki olemme, tuumaa Siilimys.
Ja se muistaa samantien naarastenpäivän,
jolloin sai Galahadilta lahjan:

Siilimys tykkää kovasti kukista ja tulppaaneista eritoten se pitää, niin että sipulin tai pari saattaa tulla maahan haudanneeksikin, vaikka onkin niin laiska siilinpahus, mitä on. Ja vaikkei tulppaaninsipuleita voi syödä. Senkin Siilimys tietää, ja ihan yrittämättä. Masu tulee kipeäksi kovin, jos yrittää.
Sen sijaan:

Tulppaaneista ja mansikoista Siilimykselle tulee mieleen kevät ja kesä, kaikki vihreä, ja huojuva ja sininen ja valkoinen ja lipuva. Siilimys tuhisee rantalaiturilla aamuyötä. On ihan hiljaista, paitsi jossain tuuli, lokki tai pari, ja aallot. Eikä maailma olekaan hiljaa, kun pysähtyy kuuntelemaan, vaan äänet pienestä pienempiin ja vielä pienempiin täyttävät hetken, silti kaikki vaiti, seisahtunutta. Vielä ei valo nouse idästä. Usva sen sijaan, vähitellen. Sitten sekin on mennyt ja yö kääntyy aamuksi. Merenselkä punertaa ja ensimmäiset pilvet kerääntyvät horisonttiin kuin vieras maa.

Ja siihen Siilimys nukahtaa. Tyyneen, elämää täynnä olevaan aamuun, jossa erilaiset äänet ja tuoksut sointuvat yhteen rauhoittavina ja kipeän kauniina kuin syntymä ja kuolema.

BLINK

2006-02-01T00:12:00.000+02:00

Siilit, kuten kaikki siilisaarelaiset tietävät, talvehtivat. Se mitä kaikki siilisaarelaiset eivät tiedä, on, että siilit eivät nuku talviunta.

Siilit horrostavat.
Mutta eivät koko ajan.

Siilien täytyy herätä käymään pissillä kymmenen päivän väliajoin. Sitä varten pitää saada pieni piikkipallo lämpenemään. Tämä kuluttaa ihan hirmuisesti energiaa, sillä lämpötilaa pitää nostaa plus neljästä normaalilukemiin, tuonne 38 asteen tietämille. Muuten ei toimi Siilimyksenkään kroppa, sillä horros laittaa sen lepotilaan neljän asteen tienoille säästämään happea ja energiaa, joita kuluu vain prosentti tavanomaiseen nähden. Vaarallista se on, tietävät niin Siilimys kuin muut pienet siilit. Puolet siilinpennuista tappaa pakkanen, kun piikkien alla ei olekaan tarpeeksi rasvaa, tai vesi pääsee pesään. On kova työ löytää turvallinen, horrostamiseen sopiva kotipesä, siilit horrostavat puolet elämästään, joten varustuksen pitäisi olla sen mukainen. Lämpimien paikkojen siilit eivät horrosta, niillä riittää ruokaa ja lämmintä ympäri vuoden.

Ei siili ole ainoa, joka on asiansa näin järjestänyt, onhan sitä tammihiirtä, lepakkoa, ja murmeliakin, jollakin kaukaisella arolla.

Koska horros ei ole unta, siilit eivät näe talviunia. Paitsi ehkä sinä lyhyenä, sekavana hetkenä, jolloin lähestyy kymmenes päivä; hetkenä ennen lirautusta. Tai ainakin Siilimyksen mielessä vilahtelee tuolloin nopeita sekavia kuvia, pelottavien aaveiden tavoin, esimerkiksi tällaisia.

Tai ehkä siilit matkaavat johonkin kaukaiseen paikkaan, mutta eivät vain muista sitä viitenä hereilläolon kuukautenaan, pohtii Siilimys. Ja se intoutuu kuvittelemaan, millaisessa lämpimässä, onnellisessa paikassa siilin pieni mieli viettää aikaa piikkipalloruumiin ja pienten varpaiden ollessa jäässä. Se on sellainen paikka, jossa kaikki välittävät toisista ja yrittävät miettiä mikä on oikein ja tehdä sitten niin, miettii Siilimys.

Sellaisessa paikassa siilit eivät syyttele toisiaan ja tahdo kostaa, vaan ne koettavat arvioida omaa olemistaan ja tekemistään tarkemmin kuin muiden. Ne eivät tahallaan vahingoita muita ja koettavat toimia muiden hyväksi piikit alhaalla, niin että muiden on helpompi kulkea kohti runsasetanaisempia polkuja. Miettivät omia motivejaankin, haaveilee Siilimys, eivät koeta pukea hölmöyksiään jaloon asuun, vaan myöntävät nöyrästi virheensä, jos niitä tulevat tehneeksi. Siilit ovat rohkeita ollessaan siellä, eivät pelkää kuolemista, eivät väärässäolemista, eivät eri mieltä olevaa tai erilaista siiliä, vaikka olisi kretuliini. Ne pitävät kiinni siitä mihin uskovat, mutta punnitsevat silti ajattelutapojaan ja kuuntelevat toisia siilejä, etteivät vain tulisi tuominneeksi ylimielisyydessään muita miten sattuu. Ne tietävät olevansa tärkeitä, eläviä olentoja, mutta eivät erehtymättömiä, tai tärkeämpiä kuin toiset.

Mutta ei Siilimys taida ihan tuollaiseen uskoa, vaikka kovasti haluaisi. Se tietää että täytyy malttaa odottaa ja tehdä töitä sen eteen, että moisen maailman näkee ihan valveilla, oli sitten piikkejä tiellä tai ei. Ei sen olemassaolosta muuten voi sanoa juuta tai jaata.

Ps. Siilimys kävi otattamassa itsestään potretin silmänkääntövanki Gussen luona. Kuvan nimi on "Myhäilevä Siilimys"... Siilimys on iloinen ja lausuu kiitoksen linssin toisella puolella olleelle.

Siilimys on ahkera

2005-11-01T00:01:00.000+02:00

Tänään Siilimys on pessyt pyykkiä ja kiikutellut sitä eri kosteuksissa ympäriinsä. Lisäksi Siilimys on väkertänyt esseen Tietosuon naishaaraosaston pääsiilitädille, ei siitä hyvä tullut, mutta on se alku, tuumailee Siilimys.

Siilimys on aika ylpeä itsestään ja Galahadista, joka sekin on paitsi opiskellut ahkerasti, myös laittanut hyvää keittoa ja sämpylää. Ja nyt alkaa jälleen uusi kuukausi, huomaa Siilimys. Kaikenlaista jännittävää tehtävää sitä on piirrosteltavaa ja nakuteltavaa.

Vaan haittaapa moista se, että Siilimyksen armaasta sylikalusta, naputteluvälineestä, portista toiseen todellisuuteen hajosivat saranat. Näinikään se on joutunut siirtymään ihan toisenlaiseen toimintajärjestykseen, mitä tulee tekstintuottamiseen, ja uusi systeemi vaatii vähän totuttelua. Mutta eiköhän se tästä.

Parempi olisi. Vasitenkin kun on tiedossa iso kirjoitusurakka, jota Siilimys pelon ja kunnioituksen sekaisella kiinnostuksella odottaa.

Siilimys syö luumuja

2005-10-25T20:39:00.000+03:00

Siilimys nököttää lepakkotuolissaan ja natustaa pientä ateriaa päivän käynnistämiseksi, jotakin ihan pientä vain, mansikoita, luumuja, kuttucheddaria ja Sitä voisi kuvitella, että moinen ruokahetki on leppoisa - mutta kaikkea muuta. Siilimys syö ja shihishishisheeeee, sillä se on mainoksen uhri.

Luumupussissa lukee "kivettömiä luumuja", tarkemmin sanottuna "kivettömiä kuivattuja luumuja". Vaan kun paketin kääntää ja lukee pienen präntin, saa tietää, että "kiviä tai niiden siruja voi olla hedelmien joukossa". Ja tämä Siilimystä rassaa, sillä jokaisessa herkullisen makeassa pikku luumusessa on jokin kova kiusankappale, jota se joutuu suupielestä syljeksimään.

Tällaista ei vilpitönmielinen Siilimys ymmärrä alkuunkaan.
Ja voi piikkien kärjet, että moinen ärsyttää.

Että kuinka voi luumu olla samaan aikaan kivellinen ja kivetön, hyvänen aika. Että molemmat tiedot noin vain, suurin metsähiirimäisin silmin, painetaan samaan pussiin. Eikä se ole edes pahinta, Siilimyksen mielestä, vielä enemmän sitä ärsyttävä pizzanlärpykät, joita Siilisaarella kaupataan siellä sun täällä isoin rumin kellanpunaisin kyltein. Siilimys kutsuu niitä "kaikki paitsi -kylteiksi"; "Kaikki pizzat 4 e". Ja sitten alempana: "paitsi 12". Meinaa päästä ruma sana. "Kaikki" ei ole sama kuin "Kaikki paitsi yksi". Eikä siemenetön sama kuin ehkä siemenellinen.

Siilimystä närästää, eikä se johdu luumunkivistä.

Siilimys ja Kaarne

2005-10-23T21:05:00.000+03:00

Siilimyksellä on ollut ystävä, sellainen josta tykätä kovasti ja jonka kanssa jutella kaikenlaista. Vaikka Siilimyksen ystävä Kaarne asuukin kaukana pohjoisen metsissä, on Siilimys ajatellut, että heillä on kaikenlaista yhteistä, melkeinpä opetteli Siilimys koikkumaankin, että sujuisi kommunikaatio paremmin matkojen takaa.

Vaan nyt on Kaarne kadonnut, ja Siilimys istuksii vaiti kukkulalla. Ei se uskalla perään huudella, kun ei tiedä miksi toinen on mennyt ja minne. Ei rohkene häiritä. Sellainen iso pelko asuu Siilimyksen sisällä, sydäntäpuristava. Jos toinen on mennyt pois kokonaan, ei tahdo enää juosta ja lentää samoja metsiä. Mutta pahempaa se on epätietoisuus kuitenkin. Se ettei rohkene kysyä. Ja vaikka rohkenisikin, niin ei taida. Siilimys yritti kerran, ja ihan väärät sanat putkahtivat kuononpäästä. Heti kun ulos pääsivät, huomasi Siilimyskin vääräksi, koetti paikata, vaan alaspäin valui. Se lienee maailman sääntö, että kaikki valuu alas, pohtii Siilimys.

Nyt Siilimys ei oikein tiedä mitä tehdä, antaako Kaarneen vain lekutella menojaan vaiko koettaa hiukan nykäistä pyrstöstä, että mites ja kuinka ja minne matka. Ja se miettii, useinko pienet siilit ja hiiret ja opossumit ja pupuoravat joutuvat tällaisiin tilanteisiin ja josko ne ahdistavat muitakin pieniä siilejä kuin Siilimystä.

Ei sitä tahtoisi mukavia otuksia päästää elämästään karkuun, tuumii Siilimys. Mutta sillä on avuton olo.

Siilimys ja tanskalaiset naaraat

2005-10-22T18:29:00.000+03:00

Siilimys katselee tyttösiilien kuvia, tanskalaisia naaraita taitavat olla. Niitä on yksi toisensa jälkeen, mitä viettelevimmissä asennoissa (tai seksikkäämmissä, niin kai nykyään kuuluu sanoa, tuumii Siilimys), yleensä nisiään tai peppuaan esitellen. Siilimyksellä ei ole mitään nättejä siilityttöjä vastaan, mutta tällä kertaa se alkaa voida pahoin.

Ensinnäkin naaraat näyttävät siitä jotenkin oudoilta. Kuin Siilimyksen kuuluisi pitää niitä kauniina, mutta jotenkin sopusuhtaisinkin niistä näyttää jollakin oudolla tavalla pöhöttyneeltä. Käyneitä hedelmiä näyttävät syöneen kaikki, epäilee Siilimys. Ei niin, etteikö jokin vähän eilisempi omenankulma Siilimyksellekin maistuisi toisinaan ihan hyvin, mutta silti se tuntee olonsa epämukavaksi katsellessaan tässä sakraalissa rajatilassa olevien siilinaaraiden kuvia. Jotenkin siitä tuntuu kuin asiat olisivat menneet keskenään sekaisin.

Siilimys uskoo, että joskus ennen vanhaan Siilisaarella nakerrettiin ihan toisin sitä käyneen omenankulmaa. Että kun aurinkoa usutettiin nousemaan keväällä, tai toivottiin hyviä syksyksi hyviä etanasäitä, niin silloin pidettiin suuret juhlat, jossa omenaa kului. Mutta sitten tuli joku ja rikkoi vuodenkierron, Siilisaarelaiset loitontuivat siitä, mikä ennen oli itsestäänselvää, mutta vanhat tavat jäivät. Ja koska niillä ei enää ollut ankkuria, ne alkoivat harhailla, törmäillä ympäriinsä ja rikkoa elämää. Ei niin että Siilimys tahtoisi ketään syyttää, mutta silti se joskus vähän itsekseen tuhisee ja murahtelee erilaisia tarpeettomia esteitä ja kahleita, joita siilisaarelaisille on sälytetty.

Mutta ne naaraiden kuvat. Siilimys koettaa miettiä, mikä niissä niin häiritsee, sen kevyen hyväksikäytön odöörin lisäksi, joka niin helposti saa kirsun kutiamaan. Siilimyksen ystävä Lumi kko sanoi kuvat nähdessään naaraiden silmiä ilmeettömiksi, ja Siilimys on valmis hyvinkin allekirjoittamaan moisen. Se ei näe naaraiden silmistä niiden omaa katsetta, vaan nuo silmät ovat kuin peilit. Kuvanottajan katse niistä heijastuu, se mitä ulkopuolinen näkee.

"Tee minut tärkeäksi, tee minut olemaan; katso minua."

Siilimys Tahtoo

2005-10-22T00:51:00.000+03:00

Usein on Siilimys kovapäinen. Se osaa olla varsinainen metsäsika, ellei saa tahtoaan perille. Piikit pystyssä se tuhisee ja uhittelee, kunnes toinen joko antaa periksi, tai nostaa piikit ylemmäs. Yleensä tämän äkinän kohteeksi joutuu tietenkin poloinen Galahad, jonka hermot ja oikeamielisyys joutuvat pahoin koetukselle.

Vaan mikä saa sinällään leppoisan Siilimyksen pitämään omasta totuuden kulmastaan kiinni kuin sika limpusta, jopa säällisen käytöksen unohtaen? Valta se varmaan Siilimyksenkin riivaa, valta ja pelko sen menettämisestä. Jos vallan menettää, menettää mahdollisuuden puolustaa itseään,tietää Siilimys. Vaikka tietää se senkin, että pelkäämisellä vallan kanssa ja pelkäämisellä ilman valtaa ei välttämättä ole kuin periaatteellinen ero.

Mutta on se pelottavaa vallan kanssakin, se kun merkitsee vastuuta. Kuinka pieni siilityttöparka, jolla ei ole aavistustakaan, kuinka siilitytöille sopii parhaiten valtaa käyttää pärjäisi kaipaamansa vallan kanssa? Siilimys on ollut huomaavinaan, että monet siilinaaraat käyttävät valtaa kieroillen. Eivät sano suoraan, huijaavat, uskottelevat. Siilimystä tämä häiritsee, koska se ajattelee, että pelkkä tahtonsa saaminen läpi ei ole valtaa eikä mitään. Oikeaa valtaa on vasta sellainen jonka toiset hyväksyvät. Eikä Siilimys tahtoisi tyytyä korvikkeisiin, mitä valtaan tulee. Muiden arvostus on sille hyvin tärkeää, ja niinpä se määrittää vallankin sen kautta.

Mutta tässäpä Siilimys joutuukin dilemman eteen. Sillä Siilimys Tahtoo. Ja toinen ei suostukaan. Kuinka Siilimys voi olla varma siitä, että sen Tahto on oikeutettu? Toisenkin tahto voi olla oikeutettu. Kuinka Siilimys osaa kantaa vastuun seurauksista, jos se pakottaakin oman tahtonsa läpi? Ja kuinka se oppisi tyynesti antamaan periksi niin päättäessään, antamaan periksi ja unohtamaan, että toista vaihtoehtoa olikaan? Ristiriitatilanteissa Siilimys-parka on hyvin neuvoton. Se tahtoisi antaa toisille mitä toiset haluavat, tai vaihtoehtoisesti toisten tehdä mitä haluavat, muttei se, toden totta, tahtoisi silti luovuttaa omasta halustaan.

Silloin se alkaisi vikistä kuin metsähiiri.

Siilisaari mEtana

2005-10-20T18:48:00.000+03:00

Nyt on aika, näin pohtii Siilimys, luoda katsaus sen sisäisen Siilisaaren geografiaan. Sen verran se on sitä esitellyt, näin kylmiltään.

Siilimys pohtii
Siilimyksellä on paljon pohdittavaa, pieniä asioita, isoja asioita, vaivaavia, valvottavia ja sellaisia, jotka valaisevat sen pimeänkin päivän. Niitä Siilimys pienessä päässään saarellaan pohtii. Se tahtoisi ajatella, ettei mikään asia ole sille liian iso tai pieni; pieni asia liittyy ja vaikuttaa tuhanteen sataan muuhun asiaan ja liian isosta asiasta voi aina nakertaa ihan vain kulman. Minkäänlaiseen kattavuuteen tai oikeaoppisuuteen ei pieni siili ikinä voi yltää. Niinpä Siilimyksen pohdinnat ovat aina ensisijaisesti spekulaatiota, mutta koska Siilimys ei usko, että totuutta on mahdollisuus tällä puolen ruohomaita tavoittaa, ei spekulointi sitä pahasti häiritse. Se tuottaa parhaimman spekulaation, mitä pystyy, ja pitäytyy siinä, paikkailee toisinaan, jos on tarvis.

...oho!
Siilimys törmää päivittäin ilmiöihin. Jotkut ilmiöt ovat ihan pieniä, niin kuin omenat tai etanat, mutta tuottavat Siilimykselle ison ilon. Joskus taas Siilitelevisio tai Siilisanomat kertovat juttuja, jotka saavat Siilimyksen silmät isoiksi kuin kahvitassit. Toisinaan taas se törmää ilmiöihin josta se tuntee tarvetta erityisesti varoittaa, tai joiden pitäisi olla toisten tiedossa noin muuten, kaikkien mustavaristen ja oravien ja ukulien, ja mitä niitä nyt on Siilisaaren asukkaita ja taivaanrannan piirtäjiä. Silloin hihkaisee Siilimys "...oho!" ja kiipeää huitomaan saippualaatikon päälle pihallaan, pihlajan juurella. Ei se kyllä kuvittele, että sitä muut kuulevat kuin korkeintaan lähikuusen juuren sammalen alla piileksivät minikoppakuoriaiset.

Myös taiteesta Siilimys tykkää kovasti, ja monenlaiset asiat ovat sen mielestä taidetta. Monet jutut ovat niin isoja, että menevät monenmonta kertaa pienen siilin pään yli, jotkut niin, että Siilimys ei ymmärrä niitä ollenkaan ja jää pohtimaan, ovatkos ne nyt ylhäällä vaiko alhaalla. Taide arkipäivässä kiinnostaa sitä, ihan niin kuin vain mikä tahansa taide arkipäivässä, myös kauniit astiat ja esineet ylipäätään. Kauneus ei ole ylellisyystarvike, tietää Siilimys. Se on hyvän olemisen edellytys.

Ruoka kuuluu Siilimyksen maailmassa vähän samaan alueeseen kuin taide. Sitä pitää olla, ja sen on oltava hyvää. Oltiin sitten kotikolossa tai metsän mättähällä, on ruokailu Siilimyksen elämän suuria iloja. Laadulla, terveellisesti, ja ennen kaikkea hyvällä maulla, miettii Siilimys ja lipaisee huuliaan.

Käytäviä
Ympäri Siilisaarta siilistellessään löytää Siilimys erilaisia, koloja, luolia ja käytäviä, joihin se uteliaana elukkana työntää kuononsa, nuuskii ja tutkii. Retkillään se törmää monenlaisiin olioihin ja ilmiöihin, kevyisiin, painaviin hauskoihin ja muuten vain hyödyllisiin sekä monenlaisiin otuksiin joita ei juuri voi tituleerata muiksi kuin omaperäisiksi - ja nyt on sentään kysymyksessä Siilimys, jonka ystäväpiiriin kuuluu kaikenlaista pupuoravaa ja siiliopossumia.

Sellainen on Siilimyksen Siilisaari;
täynnä mutkia ja onkaloita
kauniita ja kamaloita asioita

Siilimys pohtii lisää siiliasiaa

2005-10-19T12:27:00.000+03:00

Siilimys venyttelee ja koettaa napata uudelleen pohdinnan hiirtä hännästä; missä sitä taas oltiinkaan?

Niin, tyttösiilit ja tyttösiilit ja poikasiilit ja poikasiilit ja tyttösiilit ja poikasiilit ja poikasiilit ja tyttösiilit. Ja sitten vielä ne kaikki siilit siltä väliltä. Plus oravat.

Niin, onpa Siilimys lapsuudessaan tuntenut erään pupuoravankin. Jolla oli aikamoinen identiteettikriisi. Koska se siis oli pupuorava, eikä pupupupu tai oravaorava. Niinpä se karkasi kotoa, ihan vähän vain, selvittääkseen, mitä oikeastaan oli. Kun se pomppi apeana pitkin maantietä, sitä vastaan tuli outo, pelottava otus. Ensin tämä pupuorava aikoi pinkaista pensaaseen, mutta rohkaisi sitten mielensä ja kysyi rotjakkeelta, että:
"Anteeksi, mutta minkälainen otus sinä olet?"
"ÄrfÄrf, minä olen susikoira."
"Ahaa, susikoira", tuumiskeli pikku pikku pupuorava, ja jatkoi matkaa vähän tyytyväisempänä. Kunnes pensaasta alkoi kuulua tosioutoa tuhinaa. Pupuorava jähmettyi paikalleen ja katsoi silmät suurina polulle möyryävää otusta. Sitten se rohkaisi mielensä ja kysyi:
"Anteeksi, tuota, mikä otus sinä mahdat olla?"
"Snuuf, no, minähän olen tietenkin muurahaiskarhu."
Muurahaiskarhu! Pupuorava jatkoi matkaansa mietteissään, eikä enää tuntenut itseään lainkaan niin oudoksi. Se mietti niin kovasti, että vastaantulija pääsi yllättämään sen. Pupuorava jähmettyi paikalleen. Noin outoa olentoa se ei ollut koskaan nähnyt. Ääni vavisten se rohkaistui kysymään:
"Anteeksi, mutta mikä otus te olette?"
"Minä olen everstiluutnantti."

Pikku pupuorava nauroi onnellisena, sydämensä pohjasta, juostalaukkasi kotiin ja eli onnellisena elämänsä loppuun saakka.

...tai no, oikeastihan pupuorava joutui miettimään asiaa vielä moneen moneen kertaan, kuten se Siilimykselle myöhemmin kertoi. Sen piti muistuttaa itseään usein siitä, että maailmassa Oikeasti on sellaisia otuksia kuin everstiluutnantteja ja muurahaiskarhuja; ei koska ne olisivat sitä huonompia, vaan koska se sai rohkeutta siitä, ettei ollut yksin venyttämässä biodiversiteettiä. Usein se oli tarpeettoman ankara muille tai itselleen tai häpesi ihan turhaan omaa olemistaan, kun muut tyhmyyksissään nauroivat sille tai kertoivat että on huono juttu että maailmassa on pieniä pupuoravia. Jossakin vaiheessa pupuorava törmäsi siiliopossumiin, joka ymmärsi ihan ihmeesti pienten pupuoravien päälle, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina.

Jonkin aikaa pupuoravan tapaamisen jälkeen Siilimys törmäsi mustavarikseen, joka räpiköi mutakuopassa hukkumaisillaan; sen jalka oli tarttunut oksankarahkaan. Siilimys sai hampaillaan kiinni linnun siivestä ja onnistui peruuttaen nykimään sen ylös kuopasta. Siitä Siilimys sitten utelemaan, että mitä toinen, mutakuopassa, hyvänen aika. "Voi, minähän käyn täällä päivittäin!" vastasi mustavaris. "Mutta miksi?" äimisteli Siilimys. Mustavaris laittoi häpeästä nokan siiven alle. "Älä kerro kenellekään, mutta kas kun... minulla on pyrstössä yksi valkoinen höyhen. Muut räkättäisivät jos näkisivät." Siilimys oli hämmentynyt. "Ai, tykkäävätkö ne sitten siitä, kun olet mutainen." Lintu kohautti harteitaan ja ojenteli siipiään. "No, valittavathan ne siitä, menevät viereiseen puuhun nukkumaan, jos istun lähelle. Mutta eipä tarvitse hävetä." Sitten se räpisteli mudanjäykistämille siivilleen ja lensi pois. Siilimys katseli sen epävakaata menoa; kunpa ei haukka nyt näkisi. Se ei voinut olla vertaamatta pupuoravaa, joka tahtoi hullun lailla selvittää, mitä oli ja mustavarista, joka tahri ainoan valkoisen höyhenensä mudalla, koska piti sitä häpeänä. Ja jotenkin Siilimys myös surukseen tiesi, että jos mustavaris ja pupuorava tapaisivat, mustavaris pilkkaisi pupuoravaa minkä ehtisi.

Ja vaikka mustavaris kuinka pilkkaisi, pupuorava ei pilkkaisi sitä takaisin höyhenestä, eihän se edes huomaisi siinä mitään outoa. Ehkäpä se kysyisi, miksei mustavaris nyppää höyhentä nokallaan pois, jos se sitä niin häiritsee.

Eikä mustavaris osaisi sanoa siihen mitään.

Siilimys pohtii siiliasiaa

2005-10-18T20:39:00.000+03:00

Siilimys ottaa mukavan takakenon lepakkotuolissaan ja katselee varpaitaan. Naarassiilin varpaathan ne siinä, ja käpälät ja nännit ja muut tarpeelliset tai tarpeettomat osaset, joilla naaraat tavataan varustaa - tai jättää varustamatta, tietää Siilimys. Eivät ole asiat niin yksioikoisia, kuin äkkipäätä luulisi, että tässä naarassiili ja tässä urossiili ja hyvä näin, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Kun niiden kahden pitää olla keskenään tekemisissä ja yhdessä hoitaa erilaisia asioita ja elää tässä samassa maailmassa, ja se tahtoo joillekin siileille olla ihan kamalan vaikeaa. Nimittäin se yhdessä -osuus.

Onhan se vaikeaa ymmärtää, että kaikki siilit eivät tykkää samoista asioista, jotkut eivät tykkää joistakin asioista lainkaan, toiset taas tykkäävät vähän kaikesta. Kaikkein vaikeinta on sellaisen joka tykkää vähän kaikesta, ymmärtää sellaista, joka ei tykkää oikein muusta kuin itsestään, tai ei oikein mistään, tai enimmiltään mitä nyt noin näön vuoksi ehkä, kun kuuluu. Ja vaikea on ainakin Siilimyksen ymmärtää, että miksi niin kovasti kuuluu tykätä joistakin asioista, ja joistakin sitten muka ei niin alkuunkaan.

Esimerkiksi, kuten Siilimys tietää, on olemassa sellaisia poikasiilejä, jotka eivät yhtään tahdo pusia tyttösiilien kanssa, vaan ne tykkäävät toisista poikasiileistä ja sitten sellaisia tyttösiilejä, jotka tahtovat silitellä tyttösiilejä. (On tietenkin myös sellaisia siilejä, jotka tietävät olevansa tyttösiilejä, vaikka näyttävät poikasiileiltä, tai päinvastoin, tai sellaisia siilejä, jotka ovat vähän sitä ja tätä tai tuota.)

Tämä kaikki on Siilimyksen mielestä ihan oikein ja kohtuullista, ja jos tästä seuraa käytännön ongelmia, vaikka mitä tule pentuihin, luottaa se siihen, että siilien suku on niin sofistikoitunutta, että asiat saadaan kyllä tutkimalla ja keskustelemalla setvittyä siten, että kaikilla on hyvä olla - sillä, kuten jokainen siili tietää, jos jollakin Siilisaaren asukkaalla on huono olla, vaikuttaa se myös muihin, on se Siilisaari sen verran pieni paikka.

Se, mikä Siilimystä itse asiassa ihmetyttää paljon siilien olemisen monimuotoisuutta enemmän, ovat ne tulkinnat, joita tuosta monimuotoisuudesta tehdään. Silloin tällöin Siilimys on kuullut (yleensä poikasiilien) kannanottoja siitä, kuinka tyttösiilit tykkäävät toisista tyttösiileistä enemmän vain sen tähden, että inhoavat uroksia. Siilimys raaputtelee korvantaustaan hämmentyneenä, sen ymmärrykseen ei mahdu, miksi tämä päätelmä tehdään niin usein naaraista, mutta ei juuri koskaan uroksista.

Miksi siilipoikien ei oleteta olevan toisten siilipoikien kanssa vain, koska ne inhoavat naaraita? Pikemminkin tunnutaan olettavan, että uroksista tykkäävät siilipojat ovat naaraitten kanssa jopa poikkeuksellisen hyvää pataa.

Ovatko naaraat sitten alunperin urosten kanssa koska tykkäävät uroksista mutta urokset naaraiden kanssa, koska inhoavat niitä? Ja sitten naaraat toisten naaraiden kanssa koska ovat syystä tai toisesta alkaneet inhota uroksia ja urokset urosten, koska ovat ruvenneet tykkäämään naaraista liikaa ollakseen näiden kanssa. Ei tunnu Siilimyksestä järkevältä ainakaan moinen selitys. Ehkä tyttösiileillä kuitenkin kuvitellaan olevan jonkinlainen velvollisuus tykätä poikasiileistä, mutta poikasiileillä ei vastaavaa velvollisuutta ole? Kuono pystyssä saa Siilimys haistella mistä on kysymys, mutta ei se silti mitään vihiä saa.

Siilimys päättää ottaa pikku torkut ja ajatella sitten lisää.
Ei sen pieneen päähän mahdu niin kamalan paljon kerralla.

Siilimys ahdistuu

2005-10-09T03:07:00.000+03:00

Siilimys yritti taas nauttia tipan mesijuomaa eräässä Siilisaaren kivenkolossa, jonne tapaa kerääntyä muita siilejä samassa tarkoituksessa. Vaan ei tullut nauttimisesta mitään, ja nyt Siilimystä hävettää oma typeryytensä; miksi sitä kerta toisensa jälkeen on pakko väkisin yrittää, vaikka tietää, ettei onnistuminen näillä näppäimillä ole millään muotoa mahdollista.

Siilimys palasi lapsuuteen ja siitä tuntui kuin sen rintakehän päälle olisi istuttu. Nyt sitä itkettää oma typeryytensä; miksi aina pitää asettaa itsensä alttiiksi vaikka tietää, mitä siinä käy. Siinä käy näin. Taas hetken ajan Siilimys vihaa kaikkia ihmisiä, jopa niitä, joita se rakastaa. Sen läheisimmätkin ovat vain muistutusta siitä, kuinka yksinäinen se on todellisuudessa.

Ja niin Siilimys istuu Tietosuon koulun kivirappuselle, yksin olemaan. Betoni on kylmä takamuksen alla, yksinäisyys rintalastan piilossa. Hetken ajan se tahtoo pois kaikesta, kuin kaikuna siitä, mitä on kokenut hetkeä aikaisemmin - muistikuvia menneestä, omasta arvottomuudesta ja pelosta.

Eihän tällä mitään väliä ole, kuitenkaan.
Siilimys oli inhottavassa, pahassa paikassa, joka muistutti sitä uhkaavista tilanteista.
Nyt toipuminen vie hetken, ei sen kummempaa, sanoo Siilimys itselleen, ja ohittaa halunsa huutaa suureen ääneen jotakin, mitä se ei edes osaa määritellä.

Siilimys punnitsee

2005-10-05T14:27:00.000+03:00

Siilimys punnitsee itsensä joka ilta herättyään. Tai pikemminkin Galahad punnitsee Siilimyksen. Kuitenkin ainoastaan maanantain punnitseminen on edes hiukan merkityksellinen, sillä sen Siilimys kirjaa pisteenä kalenteriinsa piirtämäänsä taulukkoon. Muut punnitsemiskerrat ovat rituaalista viihdettä. Siilimys on hyvin tietoinen, että punnitsemista oleellisempaa on mittaaminen - se kun on paljon käytännönläheisempää. Siksi tämä toimenpide tapahtuukin sunnuntaisin, viikon loppuessa. Myös sen tulokset kirjataan kalenteriin. Siilimys rakentaa jälleen kerran kaaoksen keskelle pienen pientä järjestyksen saareketta.

Kuitenkaan Siilimyksellä ei ole harhakuvitelmia rakennelmiensa kestävyydestä, niin masentavaa kuin se onkin. Ei taida pienestä siilistä olla Kristallikaupungin rakentajaksi, ei välttämättä edes oman elämänsä sankariksi, siksi usein se unohtaa oikeutuksensa olemiseensa sekä murheeseensa ja tuntee niistä häpeää.

Kas, Siilimyshän tietää mikä on oikein. Ja niin se uskoo muidenkin tietävän, jokaisen pienen hiiren ja suulaan harakan. Sillä on vahva usko siihen, että tietäminen ei loppujen lopuksi ole alkuunkaan ongelma. Eikä se ole hyvän tahdon puutekaan, tai ainakin niin Siilimys tahtoo ajatella. Oma häpeä ja pienuus se olentoa seisuuttaa. Ei tule siilistä suurta pienuutta pelätessä. Tai omaa murhetta ja kipua aliarvioidessa.

Oman suremisensa vähättelyä Siilimys paradoksaalisesti suree. Ja saamaansa apua. Tuntee syyllisyyttä saamastaan aineellisesta ja henkisestä hyvästä; lämmöstä, hyvyydestä ja rakkaudesta miettiessään että joku muu voisi enemmän sitä tarvita. Se on epäoikeudenmukaista muillekin, lähimmille, tietää Siilimys. Ellei usko olevansa saamansa hyvän arvoinen, silloin ohittaa saamansa, ei välttämättä tahdo uskoa edes sen olevan olemassa. Eikä silloin koskaan tule kylläiseksi. Todellisuus horjuu ja nilkuttaa kuin kivenkoloon astunut hirvi.

Liika suhteuttaminen on pahasta.
Koska jollakulla on aina paremmin.
Koska joku on aina sopivampi.
Koska joku voi aina huonommin.
Koska jonkun suru on aina suurempi.

Pyramidin kärjellä kiikkuminen ei ole riittävän vakaa peruste oman olemisen tärkeydelle.
Mutta kysyykö elämä oikeutusta, kerran ilmestyttyään, päätettyään toteutumisensa muodon?
Kerjääkö kuolema lupia kohdalle osuessaan?

Miksi siis siili, paljon elämää ja kuolemaa pienempi, niitä niin kuumeisesti kaipaisi?

Akateeminen Siilimys ja todellisuus

2005-09-27T15:35:00.000+03:00

Siilimyshän ei tunnetusti ole paljon mitään. Sillä ei ole suuremmiten sen paremmin taiteellisia kuin ruumiillisia lahjoja, ja sen älyllisetkin kyvyt ovat surullisen vaillinaiset. Tunteminen tai suhdetoiminnotkaan eivät ole sille hirveän helppoja, puhumattakaan itsereflektiosta, jonka pitäisi kertoa sille itselleen, mitä se oikein osaa ja mihin on kannattavaa pyrkiä. Vaan eipä kerro ei.

Akateeminen Siilimys kuitenkin on. Mutta sitäkin se on aika huonosti, niin siitä tuntuu. Se on liian mukavuudenhaluinen (eli laiska) ja toisaalta liian tottelevainen luomaan mitään uutta, mutta toisaalta siltä puuttuu kurinalaisuutta sulautua olemassaolevaan järjestelmään. Niinpä se jää roikkumaan rajoille, sekä omaksuen tietämättään että rakentaen huomaamattaan. Siilimys on rajatilasiili.

Tähän viittaa myös ala, jolle Siilimys on etsiytynyt tai ajautunut. Sekin on tavallaan tieteen ja taiteen välimaastoa, sikäli mikäli nyt tuntee tarvetta erottaa nuo kaksi tapaa ajatella toisistaan niin kategorisesti. Ja usein tulee tunnettua, Siilimyksenkin. Sehän elää pienine päineen monellakin tapaa valmiissa maailmassa, vaikka koettaakin taistella vastaan.

Liiankin valmiissa maailmassa, fakkiutuneessa ja väsyneessä, ajattelee Siilimys. Se näki tien varressa pienen siilin, sitä itseään nuoremman, jolle oli sattunut se pahin onnettomuus. Ei se ollut osannut varoa, raukka, ei ymmärtänyt, että sen kyvyt eivät riittäisi, että se, mitä sillä oli, ei riittäisi selviämiseen ja puolustautumiseen. Se oli toiminut vaistonsa mukaan ja hävinnyt. Kaikki vaistot, kaikki luonto, ei ole hyvästä. Siilimys viipyi hetken pienen vierellä, koettaen välttää katsomasta sen vatsapuolelta pilkottavaa vaaleanpunaista. Mutta ei teeskentely toisesta elävää tee, ei rakkaus, ei mikään. Tällaisia ne ovat, tosihetket. Korjaamattomia, peruttamattomia. Syntymä ja kuolema, parantumattomia haavoja todellisuuteen. Siilimys inahtaa ja lähtee, takaansa se kuulee siivenlyönnit. Ei oma todellisuus toisen kuolemasta säry, se muuttuu. Viisaita ne ovat, varikset, miettii Siilimys pensasaitaan lyllertäessään.

Kysymykset, siiliurokset ja aivot

2005-08-30T15:07:00.000+03:00

Siilimys tuli ulkoa, laittoi laukun naulaan. Istui alas pohdiskelemaan, kysymään kysymyksiä kysymyksistä.

Ja uroksista.

Näetsen, Siilimys tapaa pohtia
keskinäisen kommunikaation aukkokohtia.

Aikanaan, nuorempana, toisen koulun penkillä ollessaan
Siilimys perehtyi ihan hiukan myös psykologiaan.
Ja oppi että kun joku sanoo kissa,
tulee mieleen häntä, tassu, noidat, ehkä jopa mau'unta
Sanoo, koira, haukkuu tuolloin pienen siilin pää
Myös vartiointiin, uskollisuuteen se koiran yhdistää
Yhdistyy kattilaan pata, ja pataan musta
teko paha edeltää katumusta,
Lasi kirkasta on ja läpinäkyvää,
Liitu valkoista, ja siitä pintaan jälki jää.

Siis, yksinkertaistaen
oppi Siilimys sen
että mieli toimii verkon lailla,
joskus tuntuu että logiikkaa vailla
on mielet siilien muiden
- ei ole niin, on tietoletkat vaan toiset nuiden.

Ja kappas vain, nyt huomaa Siilimys
tähän väliin tulee Kysymys.

Toisinaan siilinaaras tahtoo saattaa oleellisen asian uroksen huomioon.
Kuinka se toimii silloin?

Se ei kerro asiaansa muodossa selityksen
vaan esittää uroollensa Kysymyksen
ja toivoo verkon aktivoituvan,
toisen itse asiaa ajattelevan
Silloin ei tarvitsisi niin kovin selittää,
asian, ehkä uuttakin, hahmottaisi toisen pää

(Myös siilinaaras pelkää sanelupolitiikkaa/se usein sitä itse kohdata saa
se asemansa kokee heiveröiseksi/ja vaikutuskykynsä vaillinaiseksi
Se kammoaa kovasti torjumista/ja maailmansa hajoamista)

Uros kuitenkaan ei näe relevanssia,
ei askelilta havaitse tanssia,
ei aktivoidu ketjut aatteiden,
ja esitetty kysymys on sille irrationaalinen

Vaan naaraan tektiikassa on järkeä;
onhan toisen hyväksyntä kovin tärkeä.
Ei kai liene sen syy,
että uroksen ajukoppa psykologiaa väheksyy
eikä naaraan puhuessa toimi sääntöjen mukaan lain;
ei metsää ollenkaan huomaa, puuta tuijottaa vain.

Siilimyksen aika menee rikki

2005-08-30T01:58:00.000+03:00

Mikä on tuulen suunta? Ja kuinka aika kulkee? Siilimys ei tiedä, mitä seuraavaksi odottaa, sen pää on nitkahtanut raiteiltaan, aika kulkee siinä takaperin, jotenkin se ei ymmärrä että nyt pitäisi siirtyä kesästä syksyyn. Sen päässä asia voisi yhtä hyvin tapahtua toisin päin.

Jossakin oli joskus mahtava Siili, jonka elämä kulki takaperin.

Siilimystä sellainen tunne pelottaa. Ettei yht'äkkiä tiedä, mihin suuntaan aika kulkee. Eikä nyt ole kyse muistoista. Ei tapahtumista. Vaan ajasta itsestään. Tapahtumien välisistä suhteista, joissa aika konkretisoituu.

Siilimys horjahti keittiössä. Ihan yht'äkkiä. Miksi?

Miksi tuuli nostaa niin usein oksia ylöspäin, vaikka tuuli ei tuule alhaalta vaan sivulta? Mihin aika on menossa? Voiko aika jäädä nykimään paikoilleen kuin vanhan seinäkellon jumittava viisari?

Siilimys valmistautuu

2005-08-28T20:34:00.000+03:00

Siilimys elää jännittävää aikaa; sen pitäisi koota itsensä ja aloitaa uudelleen keskeytynyt koulunsa. Yöt, jolloin pitäisi touhuta yhtä jos toistakin, ovat kutistuneet lyhyiksi hetkiksi, jokainen asia vie vähintään kaksi tuntia. Nyt Siilimystä jännitää - kuinka palata takaisin elämään, kun ei tahdo lainkaan muistaa kuinka asioita tehdään. Siilimyksestä tuntuu kuin se olisi menettänyt paljon erilaisia toiminnan edellytyksiä, niin paljon, että moisen ajatteleminen kasvattaa sen sisään möykyn.

Periksi se ei kuitenkaan aio antaa, möykkyjä tai ei. Se tahtoo elämän. Se tahtoo tehdä asioita. Siilimys tietää kasvavansa jatkuvasti, ja ellei sen maailma kasva mukana, uhkaa kuristumisvaara. Lähivuosina sen maailma on lähinnä pienentynyt.

Kuinka sitten selvitä uudesta haasteesta, lukujärjestyksestä jota on kirjaillut kansiin ja kirjoihin? Siilimys ei tiedä, ja juuri siksi se pelkää epäonnistumista, tietämättä tarkkaan minkä suhteen. Sen mielestä paras tae onnistuneelle suoritukselle on sen kuvitteleminen ja toteuttaminen ensin päänsä sisällä, mutta sen pää ei veny niin pitkälle kuin pitäisi. Se ei osaa kuvitella viikko-ohjelmaa, ei kuvittaa vuoden päästä tapahtuvia asioita, ei tiedä miltä tuntuu saada päästötodistus taikka mikä sitä odottaa isojen siilien maailmassa. Asiat, joita se ennen halusi, mutta ei osannut kuvitella, ovat nyt tulleet liian lähelle ja alkaneet pelottaa. Siilimys tuntee suurta kiirettä ja halua toimia, mutta samaan aikaan se haraa kaikilla neljällä tassulla vastaan niin kovaa kuin kykenee. Siilimys tietää hyvin, että sekä haraaminen että kiirehtiminen pitäisi lopettaa, ja istua rauhassa alas, rentoutua ja virrata hetken mukana, toimia hetken lain mukaan menneisyyden sinipiirroksella tuntemattoman tulevaisuuden varalle.

Siilimyksen on pakko repäistä itsenäs irti siitä apatiasta, jossa se elää. Se epäilee, ettei moinen onnistu kuin päivä kerrallaan. Raskaaksi käy varmasti moinen. Niinpä se määrää aloittamisen hetken, kirjaa sen ylös auringonkukkavihkoonsa. Kun uusi kuu nousee, vie Galahad Siilimyksen Tietosuon koululle, tönäisee ystävällisesti kirsullaan ja jättää Siilimyksen tuhisemaan oman toimensa pariin. Sen jälkeen loppu on kiinni Siilimyksestä itsestään.

Mutta niinhän se melkein aina on.

Siilimys lisää itsetuntemustaan nettitestillä

2005-08-26T23:18:00.000+03:00

O.O

*hämmennys*

You are the Giant. You're mysterious, benevolent,
and spooky as all get-out. Though you're
extremely wise, your cryptic demeanor unnerves
the hell out of folks. So does your bow tie.

Which Twin Peaks character are you?
brought to you by Quizilla

(Kiitokset avartavasta kokemuksesta sisukkaalle Kaksoishuipun esitaistelijalle silmänkääntövanki Gusselle.)

Siilimys uskonnollisena

2005-08-26T21:23:00.000+03:00

Siilimys seisoo pihalla kuono kohotettuna. Ukkonen on herättänyt sen, ja nyt se katsoo kasvonsa peittänyttä taivasta. On pimeää kuin ilta olisi, mutta silti väreissä on jäljellä päivän lämpö. Jokin suuri ja mahtava ajaa vauhkoontuneita pilviä yli taivaan, ja Siilimys vapisee kiihtyneenä.

Vaarna osuu maahan taivaanrannassa, sade, hikeä, hurmoksen kyyneleitä, hedelmällisyyttä, putoaa maahan kylmänä ja kovana viittana, peittäen alleen Siilimyksen joka painaa kaiken sen edessä otsansa maahan, pakahtuvana hiljaisesta palvonnasta ja riemusta. Pihapihlajan marjat ovat syvän punaiset, niissä on elämä monelle pienelle eläimelle, ja samaten sataa elämää taivaalta.

Ja Siilimys näkee, kuinka suunnattoman suuri, vahva ja ikuinen on elämä, sen todellisuus ja ilmeneminen. Kuinka vesi ja maa ja tuli hedelmöittävät toisensa ja muuttuvat elämäksi, väkeviksi, täydelliseksi hetkiksi, joita suurempaa todellisuutta ei yksikään elollinen olento tarvitse, koska noina hetkinä elämä itsessään ja jokainen sen osa on täydellinen.

Pikkuinen siili pilvien alla painautuu ruohoa vasten ja nauttii, kyynelet valuvat sen kuonopieltä, ja se unohtaa pian taas kaipaavansa ja vaativansa jotakin enemmän tai suurempaa.

Siilimys idolisoi pilviä

2005-08-25T19:05:00.000+03:00

Varhaissyksyn ilta on vielä valoisa, kun Siilimys istuu tuolissaan, ja katselee pilviä, jotka jossakin kaukana ylhäällä vaihtavat paikkaa. Se ei näe niissä hevosia tai linnoja, kuten jotkut, sille pilvet ovat jotakin ihan muuta.

Pilvet ovat sille ihme.

Kuinka jokin niin suuri ja voimakas, niin massiivinen, voi pysyä ilmassa? Kuinka jokin, vain höyryä, voi edetä taivaan halki kuin rautainen jäänsärkijä merellä? Siilimys katsoo pilviä tippa kuononpäässään ja tuntee itsensä pieneksi.

Se haluaisi olla pilvien kaltainen. Kulkea kevyenä, ihmeellisenä ylitse taivaanlaen, mutta samaan aikaan olla täynnä voimaa ja merkitystä. Pilvi kulkee, ottaa vastaan sen mitä tulee, muuntuu, mutta pysyy silti itsenään, aina ja kaikkialla. Sen reunat hehkuvat ulkoista valoa, sen sisin on tumma ja vahva. Värit joita se kantaa, ovat ihmeellisen moninaiset.

Siilimys tahtoisi olla yhtä kaunis.

Ja se tahtoisi kertoa pilvien merkityksestä ja kauneudesta, mutta sen pienet sanat eivät ulotu pilviin, eivätkä siihen, mitä se tuntee niiden vaeltaessa ylitse. Kuinka ne saavat sen kaipaamaan tavalla, jota ei voi ymmärtää.

Kuin auer kaukaisten vuorten yllä, mutta ajatustenkin, saati sitten askelten, tavoittamattomissa.

Vain tunteella pilviä yltää hiukan hipaisemaan.

Mitä Siilimys tahtoo muilta?

2005-08-21T20:15:00.000+03:00

Siilimyksellä on suuri tarve päästä olemaan sellaisten siilien viereen ja kainaloon, joiden kanssa se tuntee hengenheimolaisuutta. Sellaisista se ei haluaisi olla erillään alkuunkaan, vaan asua saman katon alla, jakaa ruuan ja puheen, hiljaiset aamut ja riehakkaat illat. Siilimys tuntee eristyneisyyttä, joka häiritsee sitä tavattomasti. Se on ollut pitkään tietoinen omasta kontaktin tarpeestaan ja pohdiskellut syitä sekä siihen että kontaktin ottamisen vaikeuteen. Kuitenkin oleellisimman kysymyksen esitti aiheesta kuultuaan Galahad: "Mutta mitä sinä sitten tahdot muilta?" Siilimys pysähtyy miettimään ja hämmästyksekseen se havaitsee, ettei tiedä.

Mahtaisikohan yhteys tarpeeseen löytyä siitä, millaisten ihmisten kanssa on mukava ja tarpeellinen olla? Vai onko kyse vain luuloista tai tottumuksesta, siitä että Siilimys kuvittelee toisen kykenevän antamaan jotakin? Siilimys on kyllä valmis myöntämään, etteivät sen läheiset ole välttämättä lainkaan sellaisia kuin se kuvittelee. On toisia siilejä, joihin Siilimys tuntee (toisinaan) luontevaa läheisyyttä. Nämä siilit ovat usein uroksia. Siilimys on joskus epäillyt kärsivänsä "hylätyn tytön syndroomasta", jossa naaras, joka ei saa huomiota ja läheisyyttä omalta sukupuoleltaan, kääntyy urosten puoleen.

Vain harva olento tuntuu pystyvän tarjoamaan Siilimykselle tyydytystä ja moinen nirsous hävettää sitä. Onko Siilimys siinä asemassa, sellainen, sen arvoinen, että sillä on oikeus työntää ketään pois? Mutta jokaisella on oikeus päättää, kenet päästää mielensä iholle. Haluaako Siilimys antaa mitään kenellekään, vai tahtooko se vain ottaa? Olla saajana, toiminnan kohteena, muttei aktiivisena antajana? Uskooko Siilimys, että sillä ylipäätään on jotakin annettavaa? On hyvin murheellista, jos näin on. Siilimys on kyllä aina yrittänyt antaa, joskus antamasta päästyäänkin, ja olisi suurta petosta, mikäli tuo kaikki olisi tarittu vastentahtoisesti ja kerjuulla ollen.

Mystikoksikin voisi Siilimystä väittää, joten ehkä se etsii jonkinlaista korkeampaa yhteyttä ylipäänsä. Ihmissuhteet ovat aina olleet Siilimykselle se Suuri asia, ihmeellinen ja kaukainenkin. Ehkäpä kahden ihmisen läheinen suhde on sille jotakin outoa ja jumalallista, ihme ja tabu. Tietenkin voi kysyä, miksi Siilimys sitten eristää itsensä. Häpeästäkö, vaiko koska se ei tahdo saada tietää, ettei mitään todellista yhteyttä edes ole. Siilimys katselee usein ulkopuolelta Onnellisia yhdessä, kuin vanhus leikkiviä lapsia. Ei alas, vaan kaivaten jotakin jo menetettyä. Mikä vakuuttaa ja on vakuuttanut Siilimyksen siitä, ettei se voi saavuttaa moista yhteyttä ja miksi tämä vakaumus toisinaan lohkeilee?

Mitä Siilimys tahtoo muilta? Siilimys tahtoo kelliä. Siitä on mukava olla sylissä, vaikka sitä samaan aikaan harmittaa oma ruumiinsa, joka on tyhmä löllykkä ja kömpelö. Häpeä ja halu tulla kosketetuksi ja kohdatuksi ovat molemmat oleellinen osa Siilimystä. Ehkäpä siis Siilimys haluaa tulla kosketetuksi ja halituksi hengessä. Mutta mitä tämä todellisuudessa tarkoittaisi? Ehkä kyse on lapsellisesta yhteensulautumisen kaipuusta, symbioosin muistosta. Tahtooko Siilimys hyväksyntää? Se ei tiedä. Kestäisikö se itse asiassa kaipaamaansa läheisyyttä alkuunkaan? Siilimys tahtoo älykkäitä keskusteluja, yksimielisyyttä, mutta eri näkökulmista, täydentymistä, oivallusta. Vapaana virtaavaa puhetta ja katsetta, joka ei väistä. Sitä että jokaisen sanan voi halutessaan lausua, vapaasti ja pelkäämättä. Että toista saa koskettaa, hengessä, sanassa ja lihassa. Siilimys miettii liittymistä toiseen, toisen ajattelemista, sitä huumaavaa tilannetta, jossa toisen läsnäolo ei ole vain kuiskausta, vaan itse sekoittuu toiseen niin että oma oleminen unohtuu kokonaan. Kaipaako Siilimys toista eskapisminsa välineeksi? Jos näin on, mikä lie villakoiran ydin? Mitä Siilimys pakenee?

Ja harhaileeko se sokeana tavoittamassa jotakin jumalallista tai esikokemuksellista , jota todellisuudessa on mahdoton saavuttaa?

Siilimyksen ravintolanurkka I

2005-08-19T21:34:00.000+03:00

Siilimyksellä ja Galahadilla oli tilaisuus nauttia elämän pienistä tärkeistä asioista käydessään vierailemassa ystävän luona Siilisaaren sisäosissa. Paitsi molemmille rakkaita ihmissuhteenhoidollisia proseduureja oli pariskunnalla ilona myös suun nautintoja, joita Siilimys lämmöllä muistelee.

Tämänkertainen muistelujen kohde tarjoilee pienille Siileille tex-mexiä, ja hyvin tarjoileekin. Kyseessä on Pancho Villa, jonka annokset sekä Siilimys että Galahad totesivat mehukkaiksi ja parahultaisen mausteisiksi. Niiden käpäliin osuneet annokset olivat Combito-fajitas sekä grillattu Kasvisunelma.

Siilimys ja Galahad asettautuivat ensin kahden hengen pöytään, mutta joutuivat vaihtamaan paikkaa, sillä niiden lautaset eivät mahtuneet neliskanttiselle pöytätasolle. Tämä oli kuitenkin pikemminkin ilon kuin murheen aihe. Kun ne sitten pääsivät rauhassa tarkastelemaan annoksiaan, jotka niillä oli tarkoitus jakaa, oli ensimmäinen vaikutelma tyytyväisyys. Combito-fajitaksen broilerin rintafile oli kohtuullisen maukasta ja naudan viipaleet mukavan mediumia. Salsasipulipaprikasekoitusta oli vähintäänkin riittävästi. Se, lihat, salsa ja ranskankerma täyttivät mukavasti pöytään tuodut kaksi pehmeää vehnätortillaa. Kyytipojaksi oli jäävuorisalaattia, joka oli maustettu herkullisella kastikkeella.

Mikäli jommallakummalla olisi ollut annoksena pelkkä Combito, olisi kiusaus pyytää tarjoilijaa lisäämään laskuun ekstratortilla ollut suuri. Näin epäilee ainakin Siilimys. Toisaalta asiaa on hankala tietää varmasti, sillä Kasvisunelma vei sekä Siilimykseltä että Galahadilta tassut alta tyyten. Iso lautasellinen salaattia, friteerattuja sipulirenkaita, nachoja ja kasviksia katosi vauhdilla parempiin suihin valkosipulikastikkeen ja salsan höystäminä. Huippukohdaksi nousivat kuitenkin Pancho Villan omat ranskalaiset, nuo mausteiset hunajalla höystetyt herkkupötkylät, joiden seurassa samassa vuoassa viettelivät parsakaalin, miedon sipulin ja paprikan uskomattoman herkulliset lohkot. Niiden seurana oleva vaaleanruskea, hiukkasen hedelmäinen kastike sai pienet kielet laulamaan.

Ympärilleen vilkuillessaan Siilimys havaitsi myös muut ravintolan annokset maittavan oloisiksi. "Pienet" purilaiset täyttivät varsin suuren lautasen ollakseen pieniä, uuniperuna-annoskin vaikutti varsin muhkealta. Palvelu oli ripeää ja ystävällistä. Pienen siilin vatsaan ei jäänyt tyhjää paikkaa, mutta eipä massukka paisunut täysin palloksikaan. Lipoessaan viimeisiä kastikkeita viiksistään Siilimys suunnitteli lämpöisen herkullisen tunnelman jälkimainingeissa jo seuraavaa käyntikertaa.

Hampurilainen olisi saatava. Ja mansikkainen margarita.

Siilimys listaa muiden paheet

2005-08-12T11:06:00.000+03:00

Siilisaarelaiset ovat, Siilimyksen kokemuksen mukaan, loppujen lopuksi miellyttävää väkeä. Nurkkakuntaista? Varmasti. Kapeakatseista? Luultavasti. Omassa alemmuudentunnossaan ja masentuneisuudessaan itseriittoisia? Tottahan toki. Mutta toisaalta myös rehellisiä, hyväntahtoisia, kohtuullisia ja rauhallisia. Erityisesti kohtuullisuus on Siilimyksen mielestä hyveistä suurimpia. Niin kauan kuin pyritään olemaan suurinpiirtein kohtuullisia, ei voida mennä pahasti metsään. Tietenkin kohtuullisuuskin vaatii määrittelynsä, mutta se onkin sitten ihan toinen juttu.

Kuitenkin niin kohtuullisuuden kuin rauhallisuudenkin varjoissa piilee ansa, johon moni pieni siili on tassunsa telonut. Siilimys, joka on lueskellut vähän tätä ja hiukan sitä, tietää, että ihmiset kutsuvat moista "kuolemansynniksi", mitä tuo sitten tarkoittaneekin. Henkinen laiskuus on tämä käsite, josta Siilimys on erittäin kiinnostunut. Jos kohtuullisuus ymmärretään vain legitimaationa vallitsevalle asiaintilalle ja rauhallisuus pysähtyneisyydeksi, kuten monesti näkee käyvän, päädytään tilanteeseen, jossa toimimisesta tulee kauhistus.

Henkisen laiskuuden tilassa pyrkimistä hyveeseen tai oikeaan toimintaan ei pidetä tarpeellisena. Kaikki on riittävän hyvin, ja ellei ole, se on jonkun muun ongelma, koska "minkä minä sille voin". Voit yrittää, urahtaa Siilimys. Sitten ei ainakaan ole tarvis keskittyä säälimään itseään ja omaa pienuuttaan. Voit lakata pelkäämästä epäonnistumistasi, ja listata sen arvokkaammaksi kuin passiivisuuden.

Voit lakata pelkäämästä, rähisee Siilimys. Itselleen.

Siilimys listaa hyveensä

2005-08-10T19:55:00.000+03:00

Siilimys vikisee aina omista vioistaan kuin metsähiiri. Hävettävää moinen. Tänään Siilimys on päättänyt ryhdistäytyä ja puhua vaihteeksi hyvistä puolistaan.

Siilimyksellä on runsaasti hyvää tahtoa, mutta se ei silti ole mielipiteetön pikku siili. Se kestää yllättävän hyvin köytenä omien ja toisten mielipiteiden välissä, eikä häiriinny siitä, että ymmärtäminen ei ole sama kuin hyväksyminen. Se on lempeä, kykyjensä rajoissa reilu ja valmis kuuntelemaan toisten murheita.

Siilimyksen arvot ovat kunnossa ja sillä on resursseja käsitellä eettisiä ja moraalisia ongelmia joihin se törmää. Se on tiedostanut omien arvioidensa hataruuden, ja nojaa sen tähden arvioita tehdessään parhaansa mukaan mieluummin "universaaleihin" arvoihin kuin henkilökohtaisiin kokemuksiin ja mielipiteisiin. Sillä on tahtoa elää ajatuksensa ja ideaalinsa todeksi ja se pyrkii parhaansa mukaan näkemään toimintansa syyt ja seuraukset.

Siilimyksellä on halu ja tarve ymmärtää toisia ja tulla ymmärretyksi. Sillä on tahtoa kasvaa itsekseen ja antaa sama mahdollisuus muille, eikä se muutenkaan ole aivan tyhmä pieni siili. Se arvostaa kauniita ja puhtaita asioita kuten vapautta ja luovuutta aina ne kohdatessaan, myös silloin kun ne toteutuvat sille vieraissa muodoissa. Sillä on halu hoivata ja huolehtia, mutta myös halu kieltäytyä kahlitsemasta, ja siksi se tahtoo, että sen läheisillä olisi vapaus valita ja toimia oman tahtonsa perään.

Sen lisäksi Siilimys osaa vähän kirjoittaa ja kokkaa aika hyvin. Se tuntee kasveja ja muiden eläinten tapoja, osaapa ihan hiukan piirtääkin. Se pystyy esiintymään julkisissa tilaisuuksissa, nauttimaan luonnosta ja elämän pienistä iloista. Se tietää, kuinka nautitaan tuulesta, sateesta ja etanoista.

You're Beautiful...but why? ( PICS)
brought to you by Quizilla

~*~Innocent/Childlike~*~
You are beautiful because of the pure, sensitive,
good hearted, unexperienced vibe you give out.
You most likely haven't done much such as sex,
drugs , and alcohol. If you have you were
probably just experimenting out of pure
curiousity. Your curiousness may lead to danger
if you cannot control it! People like to be
around you because of your young personality.
You like to have fun and be happy. You are well
liked by most people but some may find you
slightly immature. Don't let people bring you
down, for you are a wonderful and beautiful
person!

Please Rate or message me! Thank you for taking my
quiz! XoXo <3 Lana

Siilimys tenttii

2005-08-09T14:51:00.000+03:00

Siilimys paahtaa puhisten kirjaansa, Tietosuon siilikoulu heristää sormeaan sen alitajunnassa muistuttaen siitä, että Siilimyksen pitäisi joskus tehdäkin jotakin elämällään. Siilimys ei ole entisenlaisessa vireessä pitkän laiskottelunsa jäljiltä, joten pänttääminen ei oikein luonnistu ja aikataulu lirahtaa. Niinpä Siilimys lampsii kuulusteluunsa vähintäänkin kyseenalaisin tiedoin varustettuna.

Tilanne ei helpota paikan päällä alkuunkaan. Siilimyksen massu on jännityksestä vähän liian mykkyrällä ja sitä pyörryttää. Nimenhuuto kestää ikuisuuden. Siilimys koettaa seistä suorassa ja paikallaan, vaikka sen jalat tärisevät ja päässä keinuttaa. Ja voi kauhistuksen kanahäkki - sali on kuulemma tulossa ihanihan täyteen ja kaikkien pitää istua vierekkäin. Siilimys tuntee, kuinka sen piikit alkavat värähdellä aikomuksenaan pystyyn. Se ei halua vieraan siilin viereen tunkkaisessa, kuumassa salissa. Minne se laittaa paperinsa ja juomapullon, jos toinen on siinä vieressä. Haisee vieraalle, kun toinen on ihan kyljessä. Siitä panikoituu entistä pahemmin pieni Siilimys, alkavat kynätkin putoilla tassuista.

Kidutus ei ota loppuakseen. Paikat käsketään täyttää järjestyksessä. Siilimys pelkää pyörtyvänsä, jos joutuu Väliin. Onneksi toiset eivät ole kuunnelleet ohjeita, ja Siilimys pääsee livahtamaan penkin päähän. Se huokaisee syvään helpotuksesta. Kun se on päässyt saliin ja istumaan, ei mitään todella voi mennä läpi. Meneekö kuulustelu läpi eli ei, muuttuu sivuseikaksi. Tärkeintä on päästä tuoliin, pystyä istumaan siinä, jättämään paperit, pääsemään ulos ilman että hymy hyytyy. Hymyile, Siilimys, hymyile. Ei se mitään, jos menee vikaan. Olet käynyt täällä. Voit mennä sopimaan muista tavoista suorittaa kuulustelu. Se ei haittaa mitään. Kunhan vain pystyt vastaamaan. Kunhan pystyt tulemaan, olemaan ja menemään. Älä pelkää, pikku Siilimys. Jaksa hetki vielä.

Älä välitä siitä, että kysymyksiä on laitettu ihan liikaa. Jos saisit vielä rahaa opiskelemisesta, sinun pitäisi riittävästi opintoja saadaksesi kirjoittaa näillä kysymysmäärillä kuusitoista esseetä neljään tuntiin. Se tekee vain neljännestunnin jokaiselle esseelle. Nyt aikaa on puoli tuntia. Siilimys ei odottele niin kauan. Se pinnistää, kirjoittaa minkä osaa, ja päättää hiljaa mielessään huomauttaa Kuulustelijoille, että kohtuus on siilihyveistä ensimmäinen ja tärkein.

Siilimys pääsee ulos kuulustelusta. Tuskin se sitä läpäisi, mutta ei pyörtynytkään, ei antanut ylen naapurinsa syliin tai kuollut pois. Edessä on uusia nöyryyttäviä tilanteita, joita se joutuu käymään läpi epäonnistumisensa takia, mutta ei se jaksa tällä hetkellä niitä murehtia. Se on selvinnyt, kuitenkin. Helpotus on valtaisa.

Siilimyksellä on Huumori.

2005-07-30T23:15:00.000+03:00

Vanhan kunnon kaverinsa silmänkääntövanki Gussen innoittamana Siilimyskin teki tassut jännityksestä täristen testin omasta huumorintajustaan. Ikuisena vastarannan kalana sen tulos oli täysin päinvastainen kuin Galahad the Hamin, eli tämä:

the Provacateur
(52% dark, 39% spontaneous, 50% vulgar)

your humor style:
VULGAR | COMPLEX | DARK

You'll crack on anything, and you're often witty, even caustic, about
it. Therefore, your sense of humor is polarizing. You're transgressive,
and you've got a seriously sharp 'edge'--maybe too much for some folks.

If they get
you, people think you're one of the funniest (and smartest) people in
the world. If they don't, they think you're an ass. Whatever, right?
While some might question your judgement, your comic intellect is
unquestionably respected.

PEOPLE LIKE YOU: Chris Rock - Lenny Bruce - George Carlin

My test tracked 3 variables How you compared to other people your age and gender:

You scored higher than 55% on dark
You scored higher than 45% on spontaneous
You scored higher than 85% on vulgar

Link: The 3 Variable Funny Test written by jason_bateman on Ok Cupid

Siilimys ei itse ole sataprosenttisen varma tulosten oikeellisuudesta; tuon arvioikoot viisaammat tykönään... Tosin joku on Siilimystä joskus kaksimieliseksi väittänyt. Siilimys itse katsoo piikkeineen kaikkineen olevansa harvinaisen yksimielinen. Että näin.

Siilimys huutaa järkensä perään

2005-07-30T19:36:00.000+03:00

Siilimys koettaa edelleen kohentaa tapojaan. Kohentamispyrkimykset ovat sen tapa yrittää tarttua takaisin elämänkulmaan, joista sen käpälät ovat epäonnekkaiden sattumusten johdosta livenneet. Paha kyllä Siilimyksen aikeet ovat yleensä suurempia kuin se itse.

Siilimys on tietenkin myös iso - siinä missä ei pitäisi. Sen lantiolle on kertynyt turhan monta etanaa, ja sitä se jaksaa murehtia liiankin kanssa, vaikka tietää tekemisen aina järkevämmäksi kuin murehtimisen tai muiden syyttelyn. Siilimys tahtoisi oppia syömään sopivasti etanoita ja hedelmiä, jotta voisi opettaa moisen myöhemmin pennuilleen. Ja se pelkää, ettei se itse moista opi, ja vetää sitten aikanaan pentunsa mukaan omiin ongelmiinsa.

Koko Siilimyksen elämä on sidoksissa Suureen Ryhtiliikkeeseen, jonka ikeen alla se kompuroi eteenpäin yrittäen olla parempi pikku siili. Siilimys tahtoo elää terveellisemmin, olla rohkeampi, avoimempi, ystävällisempi. Se tahtoo osata pitää kolonsa siistinä, liikkua enemmän ja saada koulunsa käytyä. Se tahtoo sijoittua johonkin, rakentaa omannäköisensä pesän suuren Elämän sisään.

Mutta Siilimys ei tiedä kuinka edetä sanoista tekoihin. Siitä pelottaa, että sen elämä onkin liian pieni ja lyhyt. Iso Väsy, joka joskus on vaaleanharmaansinervä, toisinaan syvän mattamusta, joskus vain vihreä ja valuva, kalvaa Siilimystä. Kaikki näyttää liian isolta pienen siilin tehtäväksi, ja vaikka Siilimys koettaa vakuuttaa itselleen, että jokaisen ison ja mahdottomankin tehtävän voi pilkkoa pieniin, mahdollisiin osiin, se jotenkin ei osaa pikkuruisilla tassuillaan harpata sanoista tekoihin.

Se häpeää saamattomuuttaan ja omaa pyrkimistään, kyvyttömyyttään elää hetkessä tavalla, jonka oikeaksi tietää. Jonka jälkeen sitä jälleen harmittaa oma murehtimisensa, joka sekin on vain oire samasta vajaasta kokemisesta ja hamsterin pyörässä juoksemisesta, joka ylipäätään tekee sen sairaaksi. Ja inhostaan huolimatta se ei pääse eroon tekosyistä ja yrittämisestä, koskei se tiedä oikeita syitä ja hallitse onnistumistaan. Jokin Siilimyksen kellokoneistossa on rikki, jokin sellainen, mitä Siilimyksen heikko pikku järki välttelee eikä tunnu osaavan korjata.

Siilimys huokaa, käpertyy sinisen kukkapeiton alle oikein pieneksi ja rutistaa silmät kiinni oikein tiukkaan.

Siilimys ajattelee positiivisesti

2005-07-24T17:16:00.000+03:00

Tänään Siilimys ei puhu pahoista asioista. Siilimys ei mainitse pommi-iskuja. Ei pentuja, jotka kuolevat nälkään, kiitos Siilimyksen ja muiden siilien ahneuden. Ei Siili-tv:n uutisia, jotka jakavat julkisuutta kaikille, jotka sitä tappamalla tai huoraavalla tahtovat. Ei mainoksia, jotka tahtovat repiä meidät irti itsestämme ja niistä, jotka ovat meidän ympärillämme ja tarvitsisivat apuamme. Ei siililapsista, jotka jostakin käsittämättömästä syystä repivät siivet kärpäsiltä ja rikkovat muurahaisten pesän. Ei isommista, jotka jättävät pienemmät olennot kuolemaan.

Miksikö Siilimys ei puhu näistä? Koska suurinta osaa näistä asioista se ei edes ymmärrä, ja jos ymmärtääkin, ei osaa niille mitään tehdä.

Siilimys tietää, että maailma on kuin käänteiskuva. Sellainen, jossa näkee joko kaksi kaunista siilityttöä tai irvistävän siilinoidan. Tai vaihtoehtoisesti delfiinejä ja jotakin muuta.

Ei Siilimys aina ole ollut positiivisen ajattelun kannalla, ehkä voisi jopa sanoa, ettei se ole vieläkään. Sen sijaan se haraa kaikki neljä tassua tanassa negatiivista ajattelua vastaan. Kaikelle oma tilansa, tietää Siilimys. Kyynisyys vaatii vastapainokseen toiveikkuutta ja avointa iloa, itseinho omasta olemisestaan, ruumiistaan ja mielestään nauttimista, huonot uutiset hyviä. Muuten maailma pienen siilin mielessä nyrjähtää raiteiltaan. Yltiöpositiivisuutta Siilimys ei siedä, sen se ymmärtää totuuden vääristelyksi. Siksi sen on myös vaikea nähdä, kuinka jatkuva negatiivisuus voisi olla jotakin muuta kuin valehtelua. Valehtelua itselle ja kaikille muille. Ja tällä valheella on pahat seuraukset. Jos kissanpoika asuu varhaislapsuutensa häkissä, vaakasuorien kaltereiden takana, se törmäilee ulospäästyään pystysuoriin linjoihin. Siitä tulee niille sokea.

Maailma tahtoo kärsiä, päättelee Siilimys synkästi. Ei se tiedä, jaksaako se yksin nauraa sateessa ja pelata palloa asvalttipihoilla. Se tuntee itsensä niin pieneksi, toisinaan. Se se kai on tarkoituskin, että murehtisimme, että alkaisimme pelätä onnea ja optimismia, lakkaisimme tavoittelemasta niitä, koska ne tuntuisivat naiiveilta ja naurettavilta. Mutta mille kaikelle me annamme vapaat kädet näin tehdessämme?

Siilimyksen täydellinen idea

2005-07-18T17:16:00.000+03:00

Siilimys lojuu lepakkotuolissaan kanakiusausta massussaan. Taivas on edelleen harmahtava, vaikka sade luovutti jo hetki sitten. Hiukan pitkästyttävä on tänään Siilimyksen päivä; ei se ole mitään tehnyt, paitsi ruuan laittanut ja kirjoittanut yhden kirjeen. "Että pitääkin olla näin saamaton", se pohtii.

Siitäpä juolahtaakin Siilimykselle mieleen ajatus, jota se käy heti kelaamaan kuin kalaa siiman päässä koettaen väsyttää sen haaviinsa. Millainen tahtoisi olla pikku Siilimys? Millainen on se Siilimys, joka Platonin ideatodellisuudessa tassuttaa täydellisen kasteisen metsän läpi?

Ensimmäisenä ajatuksena Siilimykselle tulee mieleen "siisti", ja se painaa päätä alas häpeissään. Sitten se nostaa värisevää kuononpäätään tuhahtaen. Pitääkö sitä aina hokea opetettua. Siilimys koettaa pienen mielensä hartioiden voimalla ponnistaa ohi huonommuudentuntonsa; millainen se tahtoo oikeasti olla? Täydellinen Siilimys olisi ainakin ahkera, mutta sillä lailla sopivasti. Ettei uhraisi elämäänsä millekään, vaan osaisi tehdä mielekkäitä asioita, tietäisi mikä on itsestä mukavaa, ja osaisi valita parhaat päältä. Silloin kun se lepäisi, se lepäisi ihan rauhassa. Sen jälkeen se hoitaisi levänneenä askareitaan. Joskus se lorvisi, mutta ei aina, eikä joka päivä.

Täydellisellä Siilimyksellä olisi rutiineja. Se nousisi aamulla, jumppaisi ja tekisi töitä. Söisi terveellistä ruokaa, josta se pitää, siivoaisi keittiön ruuanlaiton jälkeen. Lisäksi se kiltisti söisi riittävän usein, ja tekisi muutenkin kaikkea sellaista, minkä tietää itselleen hyväksi. Ehkä se myös noudattaisi ruokavaliota, jonka tietää suojelevan sairauksilta. Sillä olisi taitoa rakentaa elämänsä haluamansalaiseksi ja itsehillintää välttää asioita, tekemisiä ja ihmisiä, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Pelkkä hyvä tuoksu ei veisi sitä lipsuttelemaan maitoa, joka tekee masun kipeäksi.

Täydellisen Siilimyksen ei tarvitsisi olla paras missään, mutta sillä olisi intoa ja energiaa tehdä asioita. Se pystyisi nauttimaan touhuistaan ja tekisi asioita myös itsekseen. Se välittäisi ja rakastaisi muita siilejä, mutta ei olisi riippuvainen niistä, ei välttämättä tarvitsisi niiltä mitään. Mitä se tahtoisi antaa, se antaisi hyvästä sydämestä. Se, mistä se ei malttaisi luopua, ei aiheuttaisi sille tunnontuskia. Se osaisi elää itselleen, ja auttaa muita, nauttien hetkistä, pelkäämättä asioiden tai elämän loppumista.

Täydellinen Siilimys eläisi hetkessä, mutta vastuullisesti. Sen ajattelun lähtökohta olisi sen oma pää, jonka sisällä se pystyisi ottamaan huomioon muut. Täydellinen Siilimys tuntisi oman arvonsa, eikä sen tarvitsisi pelätä muita tai tuntea alemmuutta. Se osaisi myös puolustaa itseään.

Siilimys huoahtaa. Kauaksi on mennyt, Täydellinen Siilimys, tuo ihmeellinen hopealtavivahtava otus. Eikä Siilimys oikeasti osaa siitä sanoa mitään, että mitä tuo tekisi toisin, mitkä olisivat sen yön askareet, pikkusiilejäkö kaitsisi, vaiko kirjoittaisi runoutta.

Täydellisyys määrittää itse itsensä, tuumii Siilimys katsellen kuinka tuulenvire keinuttaa pihalla ruusupensaita.

Siilimys ei jaksa ajatella

2005-07-17T21:10:00.000+03:00

Siilimys on viettänyt kesää lämpimässä vesialtaassa vielä lämpimämmässä yössä. Nyt se on raukea ja odottelee uunissa kypsyvää herkkua. Ajatuksia ei päästä löydy nimeksikään. Niinpä Siilimys päätyy pohtimaan, mitä se ajattelee, kun ei ajattele.

Osa tästä ajattelusta on puoliksi ajattelua, puoleksi tuntemusta. Niskan ja hartioiden jäykkyys, ja satunnainen pistely, vähän tukkoinen päänuppi, välillä värähtävä kuononpää. Selässä tykyttää, ehkä sydämenlyönnit, ehkä jokin muu. Ulkoa tuulee käpäliin. Silmä tavoittaa Siilitv:ssä olevan koiran, ulko-ovi heijastaa ohi tallustavan Siilisaaren kansalaisen ja kappaleen pihapihlajaa. Siis Siilimys ajattelee sitä minkä näkee, näkee nimeämänsä ja nimeää näkemänsä.

Myötätunto hiipii Siilimyksen mieleen seurauksena Siilitv:n ohjelmistosta, ja koe keskeytyy. Siilimys on kuitenkin jo päässyt selville, että silloin kun ei ajattele mitään, se ajattelee itseään. Löytö on kiinnostava, koska Siilimyksellä on vaikeuksia määritellä itsensä. Sitä lohduttaa, että jokin siinä koettaa tavoitella sitä itseään.

Siilimys nousee pepultaan ja menee katsomaan, kuinka ruoka kypsyy. Aistinautinnot kun ovat kuitenkin ajattelua siitä paremmasta päästä.

Siilimys ja ystävän pentu

2005-07-16T20:13:00.000+03:00

Siilimyksen ystävä sai äskettäin toisen pentunsa, ja Siilimys sai kunnian osallistua pienen tervetulojuhlallisuuksiin. Siinä pentua katsellessaan, Siilimys havaitsi harvinaisen aidon tunteen sisällään, sellaisen, jolle ei käy vastaan väittäminen. Se huomasi toivovansa, että pienellä olisi aina kaikki hyvin, että se saisi kaiken kauniin, mitä maailmalla on tarjota.

Samalla Siilimystä ravisti kivuaasti tieto siitä, että nuo pienet, kauniit ympäriinsä huitovat kädet jonakin päivänä lakkaisivat liikkumasta. Siinä nousi tarve pitää huolta, että ne liikkuisivat ja tarttuisivat onnellisina esineisiin niin kauan kuin mahdollista. Sekavin tuntein Siilimys lähti tapahtumasta kotiinsa.

Se taisi tuntea rakkautta.

Siilimyksen kauhistus!

2005-07-10T21:42:00.000+03:00

Siilimys puhistelee varhaisiltaansa kaikessa rauhassa pensaan alla, mukavan kosteassa paikassa, valmiina käymään Etanakaupungin pahaa-aavistamattomien asukkaiden kimppuun. Ilta on mukavan leuto, rauhallinen, maa lämmin päivän paahteen jäljiltä.

Sitten takaa kuuluu rapsahdus. Toinen. Kuin heiluriliike vasten oksia. Ensin Siilimys ei innossaan kiinnitä ääneen huomiota; onhan noita, tuulen tuomia. Sitten nenään tulee tuulen yläpuoleltakin haju. Kirpeän pistävä, vaarallinen. Siilimys kohistaa ympäri ja sitä tuijottaa vihervä silmäpari, kiinteä ja kiivas. Paksuksi puhaltunut karvalisäke suihkii kiivaasti jossakin taaempana, minne Siilimyksen katse ei yllä.

Ei Siilimys palloksi rupea, mutta kauhistuttaa sitä silti kovasti, raitapaita oranssi kolli tukkii pakotien, on sen ja avoimen maan välissä. Siilimys juoksee paikoillaan ympyrää, koettaa etsiä kohtaa, josta päästä pujahtamaan pensasaitaan. Voi kauhistuksen kanahäkki! Vielä toinenkin haju!

Kissa kääntää päätään, ääntä kohden. Joku sanoo jotakin, vähän moittivaan sävyyn. Kissa luimistaa korviaan. Askeleet tulevat lähemmäs, samoin lämmin, vähän hikinen ja ellottavan raskas haju. Iso kaksijalkainen kumartuu kohti luimistelevaa kissaa, ei puhu mitenkään ilkeästi, moittivasti vain. "...saa kiusata toista, paha katti." Kissa perääntyy, ei näytä tietävän, mitä tehdä. Siilimys käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kipittää kovaa vauhtia yli asvalttiraidan rehottavaan ruohikkoon ja sieltä yhtä villiintyneeseen pensasaitaan. Raskas haju etääntyy, kissan haju tulee kohti, mutta ei lähelle enää. Siilimys huohottaa piilossaan pikku sydän pamppaillen ja tassut täristen vältettyään kaksi vaaraa. ...niistä tiedä, mitä ne tekevät, pitkäviikset tai kahdella jalalla kulkevat.

Siilimyksen paluu

2005-07-06T11:02:00.000+03:00

Siilimys tassuttelee sisään ovesta, nakkaa uimapukunsa tuolinselkämykselle ja kaatuu selälleen unipesäänsä kaikki käpälät oikosenaan. Galahad kumoutuu viereen massulleen ja kuorsaa kohta kuolatippa suupielessä vipattaen. Kesä on rankkaa puuhaa.

Galahad ja Siilimys viettivät Keskikesän juhlaa Siilimyksen vanhempien luona uiden, saunoen ja nauttien kesäherkkuja. Sieltä suunnattiin Siilisaaren hienoimpaan kesätapahtumaan, kirjapäiville, josta löytyikin kaikenlaista vähemmän tarpeellista, mutta mieltä ilahduttavaa. Tämän jälkeen ovat Siilimys ja Galahad ehtineet vielä kastejuhlaan, sekä eilen - ihanuuksien ihanuus - Puutarhaan!

Siilimys oli innosta mykkyrällä, kun se ja Galahad eilen lähtivät kohti Suurta Seikkailua. Viidentoista kilometrin matka ennen perille pääsyä lievensi hieman intoa, mutta Siilimys värisi silti innostuksesta. Kasvihuoneet olivat täynnä mitä oudoimpia kasveja. Eräs lumme kukki vaaleanvioletille suurin kukin, jättilumpeen lehdet olivat niin isoja, että niille olisi mahtunut sata siiliä - ja ihmeköynnös todella oli ihmeellinen. Erityisesti Siilimys katsoakurotteli nenä väpättäen orkideoita, joista se hyvin paljon pitää. Yhdessä kasvihuoneen lohkoista satoi koko ajan hienoa tihkua. Se oli Siilimyksestä jännittävää. Sademetsän kasvien välitse meni pieni käytävä, jota pitkin sai luikahtaa toiselle puolelle. Ulkona Siilimys pääsi ruusutarhaan, lummelammelle ja halimaan suuren-moista tammea. Myös hieno käärmepatsas ulkona puistossa oli, ja valtava puinen toteemipaalu, jollaista Galahad heti kävi haikailemaan omalle pihalle. Siilimystä nauratti.

Massutettuaan evääksi kalabanaanileipiä jääkylmää mustikkarahkaa ja hileistä mehua (Siilimys oli edellisenä iltana pakastanut Kaiken) Siilimys ja Galahad kipittivät hiekkarannalle uimaan. Ja hienoa se olikin, viileä vesi hehkuvan kuuman sään jälkeen. Ja onnistipa vielä niinkin hyvin, että kun piti lähteä polkemaan kotiin päin , rantaan huristikin lautta, joka kohtuulliseen hintaan poimi mukaansa Siilimyksen ja Galahad.

Niinpä Siilimys tuhisee nyt unipesässään, mitään tästä maailmasta tietämättä, nähden unta uusista seikkailuista, jotka sitä odottavat - ehkä ihan nurkan takana.

Siilimys on väärässä

2005-06-20T11:48:00.000+03:00

Siilimystä ärsyttää. Se on taas löytänyt itsensä puolustelemasta näkökantaansa. Piikit kohoavat pystyyn moista muistellessa. Se koettaa hokea itselleen "Mmhhh Mmhhh Mmhhh Mmhhh", jotta muistaisi mitä sanoa seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa, mutta sisimmässään se tietää jälleen kerran selittävänsä anteeksipyytävällä äänellä jotakin tarpeetonta. Siilimyksestä on kurjaa, jos toinen siili luulee sen ajattelevan jotenkin hullusti. Siinä asiassa se on arka ja helposti häpeävä pieni siili.

...väärässä oleminen sen sijaan ei niin paha asia olisi, tuumii Siilimys. Siis jos on oikeasti väärässä ja toinen itselle sen selittää ja saa rauhassa asiaa miettiä, että näinhän se olikin, niin mikäs siinä. Mieluusti sanoo, että olitpa tällä kertaa oikeassa tämän asian suhteen. Ei siitä Siilimys huonone, enemmänkin siitä että vänkää vastaan, asiaa pohtimatta ja pitäen kiinni omasta mielipiteestään kuin sika leivästä.

Vaikka myöntää Siilimyskin, että joskus, pahalla tuulella ollessa tai tiettyjen ihmisten kanssa eivät asiat niin helposti käy. Eikä se aina voi toisen mielipiteitä kunnolla punnita, vaikka tahtoisikin, koska toisinaan toinen vain tuntuu olevan väärässä, ja vielä huomattavasti syvemmässä mielessä kuin vain meneillään olevassa pikkupikku kysymyksessä. Epäselvä tai epäjohdonmukainen logiikka saa Siilimyksen tolaltaan.

Väärässä oleminen on helpointa sellaisille siileille, jotka eivät sitä pelkää, tietää Siilimys. Mutta miksi sitten on joskus niin vaikea antautua toisen ajatuksille tai hyväksyä se, ettei kaikkea tiedä tai osaa. Mitä siinä oikein pelkää? Kuinka sitä itseltään täydellisyyttä olettaa, kun sen tietää mahdottomaksi - ja tarpeettomaksi? Ja miksi jotkut siilit sitä erehtymistä niin murehtivat? Huonoa itsetuntoa Siilimys epäilee ainakin syyksi, ja ehkä myös tärkeilyä; jos sitä on kovin näkyvä ja tärkeä, niin voi pelätä tipahtavansa jalustalta. Sellainen jolla on huono itsetunto, koettaa tehdä oikeassa olemalla itseään muita paremmaksi. Siilimys pitää taktiikkaa huonona, koska silloin itsetunto on riippuvainen kilpailemisesta, ja maailma laittaa kyllä jokaisen häviämään. Ei sillä perusteella voi olla hyvä tai huono siili, pohtii Siilimys. Ei se kyllä muutenkaan oikein tiedä, miksi joku olisi yleensä ottaen hyvä tai huono. Sen se ymmärtää, että joku osaa tai tietää jotakin, toinen ei, mutta mitä siitä, kun on mahdotonta tietää, mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Kaipa oikeassa oleminen sitten voi olla jollekulle kunniakysymys, huokaa Siilimys. Ei se oikein osaa ymmärtää, mitä sillä voittaa, että saa toiset kiireellä ja väkisin mielikseen myöntämään tavaroiden putoavan taivaalle. Kyllähän se kuppi seuraavan kerran lattiaan silti rikki kolahtaa.

Siilimys ja Huumori

2005-06-18T12:00:00.000+03:00

Siilimys lueskelee Siilisaaren Sanomia, tällä hertaa vitsipalstaa. Huumori on tärkeä osa Siilimyksen elämää, ja se täydentää tätä osastoa aina toisinaan lueskelemalla vitsejä ihan tarkoituksella ja pitkällisesti.

Ei Siilimys osaa vitsejä kertoa; jos muut nauravat sille, kyseessä on yleensä tilannekomiikka. Se tekee Siilimyksen toisinaan surulliseksi, mutta se on jotakin, minkä kanssa on vain elettävä.

"Siili kulki pitkin metsää ja huusi:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!
Orava huusi puusta:
- Et sinä ole sika! Sinä olet siili!
Siili kiipesi puuhun, alkoi tonkia oksaa ja huusi:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!
Orava huusi:
- Usko nyt! Sinä olet siili!
Siili tuli oravan luo ja alkoi lähennellä sitä. Orava alkoi kiljua:
- Senkin sika!
Siihen siili:
- On kiva olla sika! On kiva olla sika!" *

Tuhmat vitsit ovat hauskoja, tuumii Siilimys. Oikeastaan se pitää hyvinkin rumista vitseistä, sellaisista jotka kertovat asioista, joita pienen siilin ei milloinkaan tule tehdä. Sen mielestä törkeät vitsit auttavat käsittelemään arkoja asioita. Asioiden pitää kuitenkin olla oikeasti arkoja. Jos oravasta vitsaillaan rumasti kerran toisensa jälkeen sen tähden, että se ei ole siili, ja vitsit kertovat aina vain oravasta, se kertoo ainoastaan, että siileille on luvallista pitää oravia itseään huonompina. Jos vitsit ovat oikeasti oivaltavia, ja ne asettavat tarinan molemmat osapuolet vähän epäilyttävään valoon, niistä tulee hiukan oikeudenmukaisempia ja paljon kiinnostavampia. Pohjimmiltaan Siilimys taitaa pitää eniten pitää vitseistä, jotka kerrotaan uhrin näkökulmasta.

Huumori ei kuitenkaan ole sama kuin vitsit ja tilannekomiikka, tuumii Siilimys. Huumori merkitsee myös hauskoja sanavalintoja, lämpöä ja yhteisymmärrystä. Huumorissa ei välttämättä tarvitse nauraa kenellekään, kuten vitseissä niin usein on laita. Laulaminen on usein hyvinkin humoristista. Siilimys tykkää kovasti laulaa, ja yleensä mitä oudoimmissa tilanteissa. Ääntä sillä ei ole nimeksikään, intoa sitäkin enemmän. Huumorin ei tarvitse olla nauramista ääneen, mutta nauru on kuitenkin terveellistä niin henkisesti kuin fyysisesti ja voi olla joillekin jopa uskonnollinen kokemus.

Joskus sitä nauraa ihan hulluille asioille, Siilimyskin. Vilvoitellessaan saunan jälkeen pukuhuoneessa Galadhan alkoi jutella Siilimykselle mekaanisista raajoista ja muista outouksista, joita pieneen siiliin voisi asentaa. "Puusilmä!" tokaisi Siilimys ja hekotti sen jälkeen hervottomasti neljännestunnin.

Siilimys selailee vielä hetken vanhoja Siilisaaren Sanomia löytääkseen lempivitsinsä. Sitä onnistaakin:

Sherlock Holmes ja tohtori Watson menevät telttaretkelle.
Hyvän illallisen ja viinipullon jälkeen he menevät nukkumaan.
Muutaman tunnin päästä Holmes herää ja pukkaa apulaistaan kylkeen sanoen:

”Watson, katso ylös ja kerro mitä näet.”
”Näen miljoonittain tähtiä.”
“Mitä päättelet siitä.”

Watson miettii hetken ja vastaa:

”Astronomisesti ajatellen näen miljoonia galakseja ja potentiaalisesti vielä enemmän planeettoja. Astronomisesti ajatellen Saturnus lähestyy Leijonaa. Ajallisesti päätellen kello on vartin yli kolme. Meteorologisesti päätellen uskon meillä olevan kaunis päivä huomenna. Teologisesti ajatellen voin nähdä, että Jumala tosiaan on kaikkivaltias ja itse olemme mitättömiä hiukkasia tässä universumissa. Mitä se sinulle kertoo, Sherlock?”

Holmes on vähän aikaa hiljaa, jonka jälkeen hän sanoo:
”Watson. Joku on varastanut telttamme.”

Vähän Siilimystä kaivelee, kun jokaisessa siilivitsissä, jonka se löytää, on pääosassa poikasiili.

Siilimys ui

2005-06-16T18:23:00.000+03:00

Siilimys venyttelee lämmön hellimiä jäseniään, moinen linnunmaito tekee laiskaksi. Siilimys on ollut lomailemassa melkeinsukulaistensa merisiilien luona, vaikkakin keskustelu jäi vähäiseksi, Siilimys kun ei taida sukeltamista, vaikka uida se kyllä osaa, on osannut pienestä pitäen.

Siilimys tykkää vedestä. Sen käpälät kauhovat kynnet epätaloudellisesti hajallaan sojottaen, kun se pompahtelee aalloilla kuin takiaispallo. Näin ainakin kaakottavat huvittuneet haahkat. Mutta ei Siilimys niiden kaakottamisesta loukkaannu, kyllä se moisen häijystä käkätyksestä erottaa.

Pienempänä Siilimyksellä oli tapana putoilla aina erilaisiin vesistöihin, nykyään se pyrkii menemään veteen vain tarkoituksella; yleensä putoamisen jälkeen on vaikea saada karvat kuivaksi, ja sitten paleltaa. Ei ole Siilimys koskaan putoilemisesta pahemmin säikähtänyt.

Silti joskus iskee Siilimyksellekin vesikauhu, eikä se nyt tarkoita sairautta tai haluttomuutta peseytyä. Yht'äkkiä tumman pinnan alla vain on kynsiä ja valkoisia sormia, valmiina tarttumaan kiinni. Vesi ei enää kohota ja kanna, vaan painaa pinnan alle, hengitys vaikeutuu. Silloin pitää päästä nopeasti rantaan.

Siilimys tietää kyllä, ettei koskaan voi olla varma, mitä pinnan alla piilee.

Siilimys kokkaa

2005-06-12T21:39:00.000+03:00

Kuten jotkut siilisaarelaisista ovat jo tulleet huomanneeksi, Siilimyksellä on tietty suhde ruokaan ja ruuanlaittoon. Pienet oivallukset ja edistysaskeleet, joita se niiden parissa kokee, tuntuvat suurilta voitoilta. Sille kokkaus on kulttuuria parhaimmillaan, ja melkein pahimmillaankin, sillä Siilimyksen pohdintojen mukaan myös moni harmi ja haitta on ruuasta peräisin.

Jossakin kohdin Siilimyksen hömppälukemistoa on joku todennut ruuanlaiton olevan lähellä magiaa, koska siinä "pahanmakuisesta ja jopa myrkyllisestä tulee syötävää, ellei peräti herkullista". Siilimys allekirjoittaa tämän, vaikka keittiökemia onkin sille vielä täysin suljettu kirja. Sosiaalisissa suhteissa, rakkauden ja kunnioituksen osoituksena, ruoka on sille kuitenkin tuttu. Ruokaan heijastuvat myös monet ilot, surut ja menneisyyden murheet, joita pienet siilit kohtaavat.

Siilimykselle on mysteeri, miksi niin monet otukset, se itse mukaan lukien, syövät sellaista, mikä ei ole niille hyväksi, tai - ainakin sen omalla kohdalla - mitä ei edes tee mieli. Siilimys tahtoo etanoita, kalaa, juustoa, tummaa leipää, salaattia ja hedelmiä pupellettavaksi, mutta jos näin on, miksi ihmeessä se löytää itsensä jäystämässä makeista tai nuoleskelemassa majoneesia käärepaperista hampurilaiskioskin kulmalla.

Siilimys iloitsee suuresti uusista ruuanvalmistustuotteista, vaikka joskus se epäilee sitäkin, kuinka terveellisiä ovat terveystuotteet, tai kuinka laihduttavia kevyttuotteet. Proteiineihin ja hitaisiin hiilihydraatteihin Siilimys uskoo, kuten myös kypsentämättömiin rasvoihin ja raakaan kalaan. Kuitenkin sen usko on hyvin hajamielistä, kuin sellaisen siilin, joka käy tapaamassa Suurta Piikikästä sen Kolossa ainoastaan ennen talviunien alkamista. Ei se jaksa läheskään aina miettiä, mikä on sille hyväksi, on niin paljon muutakin pohdittavaa, ja monet väärätkin asiat maistuvat hyviltä tai ovat liian helposti käsillä. Sama kuin niin monien ajatusten, aatteiden, viihdykkeiden ja uskontojen suhteen.

Ja silti Siilimys kaipaa helppotekoista ja herkullista aamupuuroaan, vaikkei tule sitä laittaneeksi.

Siilimyksen puuro yhdelle

1 dl ruis- tai neljänviljanhiutaleita (luomu)
½ dl tummaa soijarouhetta (liottamatonta)
1 rkl pellavansiemenrouhetta
lasillinen vettä
ripaus suolaa
puolikas banaani tai
muutama silputtu kuivattu hedelmä

Kaveriksi pari desiä maitoa tai jugurttia, näkkileipää, omega3-leipärasvaa sekä kinkkua, mikäli maistuu

Kaikki ainekset, paitsi suolaa ja banaania tai kuivattuja hedelmiä, laitetaan kattilaan, kiehautetaan ja annetaan muhia miedolla vartin verran, mieluiten kannen alla. Maustetaan suolalla sekä banaanin tai kuivattujen hedelmien paloilla. Matustele.

Siilimys katselee työtä

2005-06-11T18:33:00.000+03:00

Siilimys katselee siili-tv:tä lauantai-iltansa ratoksi. Siitä on mukava istua hiljaa aloillaan aikoina, joina kaikki muut siilit ovat liikkuvaisia ja virkeitä ja hyörivät siellä täällä hoitamassa siilitoimiaan. Vaikka Siilimys on välillä hyvinkin katkera siitä, ettei kykene hoitamaan sitä, mikä hoidettava olisi, se myös nauttii omasta joutilaisuudestaan silloin, kun tuntee saaneensa valita.

Tällä kertaa Siilimyksen joutilas huomio on kiinnittynyt dokumenttiin, jossa kerrotaan kuinka kuuluisien säilytysrasioiden myyntitapa on syntynyt ja kehittynyt. Tarina saa Siilimyksen mietteliääksi.

Siilinaaraat pääsivät vaihtelun vuoksi pois kotoaan myyntikutsuille tapaamaan muita. Myyjä oli samaa yhteiskuntaluokkaa kuin he, ja usein myös saman ikäinen. Hän tiesi, millaisia rasioita muut tarvisivat, ja osasi kertoa kiinnostuneille, että hekin osaisivat tehdä samaa työtä kuin hän. Monet naaraat, joille ennen oli ollut hankalaa tai mahdotonta osallistua perheensä elatukseen, saivat uuden mahdollisuuden, joka oli heille tosi tärkeä.

"Kenelle työ on enää vapautta ja uusia mahdollisuuksia?" Siilimys miettii. Dokumentin siilit näyttivät onnellisilta. Siilimys tietää kyllä siilejä, jotka pakenevat kotoa töihin, mutta siinä ne valitsevat vain pienemmän pahan. Suurin osa siileistä tuntuu vain myyvän itseään, omaa elämäänsä, saadakseen pisaran omaa aikaa.

"Liiallista pessimismiä", tuumii Galahad, kun Siilimys mainitsee sille ajatuksistaan, "hyvin tehdystä työstä saa täyttymystä, ja monet asiat ovat kiinnostavampia, mitä päältä näyttää, kun niihin vain tutustuu." Siilimys on silti epäilevä. Se jahtaa toisenlaista etanaa kuin mitä hyvintehdyn työn tuoma tyydytys on. Oman itsen kehittämistä varmaankin, ja uusien mahdollisuuksien avautumisen ihmettä.

"Onko meillä valmiiksi liikaa mahdollisuuksia?" pohtii Siilimys leikatessaan raparperipiirakkaa. "Pitäisikö meillä olla vaikeampaa, enemmän vaaroja ja vastuksia?" Mutta se tietää vastauksen. Ei vaikeuksia enempää tarvita, ne ovat vain monimutkaisempia kuin ennen, ei niitä saa sormella osoitettua. Ja vastauksetkin ovat käyneet vähiin, tai siltä Siilimyksestä ainakin tuntui, kun se katseli dokumentin siiliäitejä, jotka nauraen osallistuvat peleihin rasianmyyjien vuositapahtumassa.

"Saako enää olla noin iloinen?"

Siilimys lukee kauhukirjallisuutta

2005-06-10T23:05:00.000+03:00

Siilimys tärisee sohvalla pehmeäkantinen kirja käpälissään ja piikit ihan pystyssä. Galahad on jo ajat sitten siirtynyt tuhisemaan unikuoppaan; sen viiksikarvat väpäjävät, kun se mussuttelee mukavaa untaan suupielet korvissa. Siilimys sen sijaan pälyilee kolonsa nurkkia, jotka viiltävän valon huntu peittää Siilimyksen silmiltä paikaksi omituisten olioiden pesiä, sellaisten, jotka tavoittelevat pidentyvillä ja lyhenevillä lonkeroillaan pelokasta sohvallaistujaa, eritoten jos istuja on pieni siili, jonka turvallinen ja lämmin puoliso on toisessa huoneessa, pitkän lattian yli vievän matkan takana.

Vanhasta asiastahan se kertoo, kirja, miljoona kertaa kuullusta, mutta yhtä karmivasta joka kerta. Kuinka pieni siili, umpisokeana ja eksyneenä kirkkaaseen auringonpaisteeseen, kuulee suhinan kuin tuulen, tuntee terävien kynsien iskeytyvät selkään, raatelevan nokan, ja seuraavan kerran, kun se herää, se kavahtaa suloista hämärää, pakenee sitä puunlatvojen turviin ja pystyy elämään vain päivänvalossa, repien ja raastaen kaltaistensa lihaa.

Miksi sitten Siilimys lukee moista? Tietäneekö itsekään. Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, eikä juoneltaan kovin kiinnostava. Voisiko olla niin, että Siilimys nauttii pelkäämisestä? Vai opetteleeko Siilimys pelkäämään? Se itse ei osaisi kertoa, kummasta on kyse, jos joku siltä kysyisi. Ehkä se epäilisi vain etsivänsä sopivaa taskua, johon laittaa piiloon sen kaiken pelon, jonka kaikki kamalat tai vieraat asiat saavat salassa aikaan. Synkimpinä hetkinään se voisi eksyä kysymään, ovatko sen tunteet arkena niin laimeita, että se koettaa herätellä niitä tuolla lailla ärsytellen.

Oli miten oli, Siilimys on nyt mennyt askelta liian pitkälle - pelontunne ei ole enää mukavan kutkuttavaa vaan kipua, joka vihloo pienissä varpaissa asti. Siilimys alkaa vingahdella hiljaa räikeän kirkkaassa aamupäivän valossa ja koettaa vilkuilla taivaalle kolonsa ikkunasta. Se parkaisee ääneen kun jokin koskettaa sen olkapäätä.

Galahad taputtelee Siilimystä hiukan selkään ja vie unipesään. Nakattuaan kirjan hyllyn päälle, missä tietää sen säilyvän jonkin aikaa Siilimykseltä piilossa, se löntystää silmät sikkaralla jatkamaan keskeytyneitä etanauniaan.

Siilimys kokee muutosvastarintaa

2005-06-09T11:20:00.000+03:00

Siilimys lueskelee Siilisaaren Sanomista artikkelia epikurolaisuudesta, syö juustonaksuja ja on kiusallisen tietoinen siitä, että nuo kaksi toimintaa ovat ristiriidassa keskenään. Juustonaksut ovat jotakin ylenmääräistä ja tarpeetonta, sokerivesikuorrutusta, joka ei todella lisää pienen siilin onnellisuutta, ainoastaan vyötärön leveyttä.

Vaikka Siilimys joskus on lapsellinen, itseriittoinen ja lausahtelee harkitsemattomuuksia, ei se ole tyhmä eläin. Se tietää kuinka tärkeää on tavoitella nautintoa, ja nimenomaan epikurolaisittain kohtuullista nautintoa, ei ylenmääräistä. Onnellisuuden avain on ymmärtää mitä todella tarvitsee ja tyytyä siihen. Tai kuten siili nimeltä Thoreau kerran sanoi: "Pikkuseikat murentavat elämäämme... yksinkertaistakaa, yksinkertaistakaa." Siilimys kiusaantuu kuitenkin ajatuksesta, ettei pitäisi lainkaan pyrkiä parempaan tai suurempaan. Mutta ehkä se "parempi tai suurempi" mitä Siilimys ajattelee onnen lähteenä, on sama kuin mitä Epikuros tarkoitti onnen saavuttamisella filosofian kautta. Ja mihin parempaan tai suurempaan pyrkiminen lopulta johtaa muuhun kuin kilpajuoksuun? Loppuuko aika niin pian, että moisessa olisi mieltä? Siilimys katselee mietteliäästi Etanakaupungin suuntaan ja voi miltei voi kuulla sen asukkaiden massujen mietteliään rahinan katujen mukulakiviä vasten.

Siilimystä kiinnostaa myös stoalaisuus. Stoalaiset siilit pyrkivät vain hyveellisyyteen ja onnellisuus tulee sitten siinä sivussa, koska se joka on hyveellinen, on riippumaton muista, pystyy suhtautumaan asioihin ja otuksiin tasapuolisesti eikä ole tunteidensa vanki. Stoalainen siili on tietosiili, ei tunnesiili, ja se on valmis myös puuttumaan asioihin muiden hyväksi. Kuinkahan epikurolainen siili suhtautuisi moiseen? Siilimys tietää, että Epikurokselle olivat ystävät hyvin tärkeitä. Se sanoi, ettei kenenkään ei pitäisi nauttia yksin etanoitaan ja oliiviöljyään. Mutta koettaisiko se pitää huolta siitä, että jokaisella siilillä on etanoita ja oliiviöljyä ja joku, kenen kanssa niitä nauttia? Siilimys ei tiedä.

Siilimys itse on aiemmin pohtinut riippumattomuutta; riippumattomuus on sille tärkeä asia. Riippumaton voi olla, jos on kangasta ja viritetty kahden puun väliin, tai jos tietää olevansa oikeassa. Siilimykselle jälkimmäinen on helpompaa, mutta siitä vaikeudet vasta alkavat. Kuinka toimia niin kuin tietää olevan oikein? Siihen Siilimys kaipaa vastausta. Se tietää, että monet viisaat siilit ovat puhuneet itsekurista, mutta Siilimyksellä ei moista ihmettä ole. Ei se edes ymmärrä kunnolla koko sanaa. Kuinka voi toimia mielestään oikein, jos kerran joutuu pitämään itsensä kurissa joka päivä koko pienen elämänsä loppuun?

Siilimyksellä taitaa olla vaikeuksia päästä tilaan, jossa nautitaan pienistä ja yksinkertaisista asioista. Siilimyksen sisällä on liikaa melua ja sitä pelottaa. Mitä tapahtuu jos tekee kaikesta ihan yksinkertaista? Siinä voi vaikka joutua vastakkain itsensä kanssa ja huomata että onkin sisältä ihan tyhjä.

Mistä unet tulevat II

2005-06-08T21:00:00.000+03:00

Siilimys herää pöllämystyneenä. Se on unessaan tavannut tärkeän ystävän, jolla ei mennyt hyvin. Siilimys on onnellinen saatuaan viettää aikaansa tämän kanssa, mutta samaan aikaan ahdistunut ja huolissaan. Siilimys katselee ulos ikkunasta sekoitellen kaakaota ja mutustellen leivänkannikkaa. Aurinko tekee hiljalleen laskua. Käpälät tuntuvat pieniltä ja yksinäisiltä.

Uni oli niin todellinen, että Siilimyksen on vaikea muistaa sen kuuluvan vain sille. Toinen siili ei ole nähnyt samaa unta, eikä ajattele sillä hetkellä samoja asioita kuin Siilimys. Se saa huokaisemaan, mutta hyvä kuitenkin, toisella ei varmasti ole erityistä hätääkään.

Siilejä ei voi moittia niiden unista. Ajatuksia voi jo vähän murahtaa ja tuhahtaa, jos toinen niissä tarkoituksella rypee. Silti, ajatuksia ja toiveita lienee myös osa unista. Eikä aina voi tietää, hassujen yöllisten kuvien perusteella, mitä oikeasti toivoo. Siilimys on huomannut uniensa muuttuneen. Ennen se ei ollut useinkaan niissä läsnä, oli kuin kirjaa olisi lukenut, itseään tajuamatta. Nykyään se on yleensä mukana, vaikkakin välillä jonakuna muuna. Onko siis paikka, josta Siilimyksen unet tulevat, vaihtunut? Eri tavarantoimittaja?

Kokonaan itse ei Siilimys osaa uskoa uniaan keksivänsä. Monesti se kyllä tunnistaa niissä itseään, mutta ei se pystyisi sellaista kauhua tai kauneutta keksimään, jota sen unissa tulee vastaan. Se miettii, ovatko kaikki siilit öisin läpikuultavia olentoja jossakin vieraassa paikassa, jossa ne kulkevat toistensa ohi ja lävitse yhteen sulautuen ja outoja kuvia keskenään vaihtaen. "Ota sinä kielo, jos minä saan öisen hirviön."

Vai onko jossakin tehdas, joka tuottaa unennäköä tilaustyönä? Jos niin on, kuka unet Siilimykselle tilaa - ja miksi?

Mistä unet tulevat I

2005-06-06T10:31:00.000+03:00

Siilimys herää auringon laskiessa äkeään piipitykseen, eikä se millään tahtoisi hinautua ylös - aamu venähti jälleen kerran pitkäksi Siilisanomia lueskellen. Nähty uni haamuilee hahmottomana Siilimyksen takaraivossa ja se käpertyy hetkeksi takaisin unikuoppaansa; kuulemma saman asennon ottaminen kuin nukkuessa auttaa jäljittämään unta. Tällä kertaa on seurauksena vain, että Siilimys simahtaa uudelleen ja herää entistä ärtyisempänä nähtyään unta että näkee unta marionettiesityksestä toista kertaa. Eihän se tiedä, onko ensimmäistäkään kertaa olemassa, simpura vie.

Siilimys pitää nukkumisesta. Tavalliset unet ovat paljon värikkäämpiä ja vauhdikkaampia kuin talven hitaat horrosunet, joita hädin tuskin voi uniksi kutsua. Monet unet ovat tosi pelottavia, ja monta kertaa on sellainen pilannut koko päivän. Siilimyksen päivämaailma on varsin rauhallinen ja leppoisa, yöoleminen taas usein jännittävää, vaikka Siilimys ei koskaan ole nähnyt yhtä jännittäviä unia tai muistanut yhtä hyvin näkemisiään kuin ystävänsä Ugus, josta vanhoina hyvinä aikoina olisi varmasti tullut shamaani.

Maailmanlopun Siilimys näki kerran, eikä se ollut lainkaan pelottavaa, kaunista vain. Suuri liekehtivä pallo putosi taivaalta, ja koko maailma muuttui. Ruoho hohti smaragdina ja ja syvän violetti taivas oli valtavia tähtiä täynnä, kun Siilimys ja hänen veljensä ¬_¬ purjehtivat lautalla alas hidasta jokea ja tulivat taivaan esikartanohin - tai kiirastuleen - jossa erilaiset otukset tekivät samaa asiaa yhä uudestaan, koska eivät rohjenneet mennä tapaamaan Jumalaa. Eräs pullea vanha siili söi syömistään leivoksia, ja oli niihin jo aivan kyllästynyt, muttei silti rohjennut lähestyä Yhtä. Siilimys päätti ottaa härkää sarvista, mutta valitettavasti heräsi, ennen kuin ehti näkemään, millainen Jumala on.

Siilimys pohtii, mistä unet oikein tulevat. Monesti se huomaa, kuinka unet vain kerivät kokoon päivän tapahtumia tai muuten yhdistelevät kokemuksia. Toisaalta joskus unet ovat niin vahvoja, että ne sortavat kaiken raiteiltaan, muuttavat asiat viikoiksi ja kuukausiksi aivat toiseksi, herättävät kiinnostuksen joihinkin ihmisiin, sammuttavat toisiin, saavat tärisemään pelosta ja innosta, lahjoittavat uusia tarinoita ja suuria kuvia, joita on kädet ja mieli tulvillaan, mutta joista ei tiedä, mihin niitä käyttää, koska ne ovat samanaikaisesti merkityksellisiä ja vieraita.

Vaikka Siilimys tietää, että pienen siilin pää on ihmeellinen kapistus ylipäänsä, mutta silti unet jaksavat aina hämmästyttää sitä. Joskus aikanaan se lueskeli erilaisia unikirjoja, esimerkiksi Castanedaa, mutta ainakin siihen Siilimys oli liian herkkä ja todellisuuspakoinen. Siilimys kokee tarvetta ajatella olevansa merkityksekäs, ei vain suupala olemattomuudelle.

Erityisen hämmentävää on, kuinka monet ihmiset eivät muista uniaan juuri ollenkaan, kuten ¬_¬, tai jos muistavat, ovat ne hyvinkin arkipäiväisiä ja tapahtumattomia. "Mistä ihmeestä tuo ero tulee", pohtii Siilimys, muttei keksi vastausta. Enneuniin Siilimys uskoo, vaikkei itse niitä näe. Se ajattelee niiden olevan menneiden ja tulevien muistojen kudelmia, tai hätähuutoja, jotka ahdistuksen luoma paine kantaa kauas. "Vähän kuin telepatiaa", sanoo Siilimys Galahadille, joka murahtelee vastaan jotakin epämääräistä ojentaen Siilimykselle kahvimukin. Ja niin Siilimyksen huomio harhautuu pois unimaailmasta sen lipittäessä vahvaa appelsiinikahvia silmät tyytyväisyydestä viirussa.

Siilimys ja Pihlaja

2005-06-04T14:36:00.000+03:00

Siilimys nojaa poskeaan ovenpieleen katsellen pieneen villiintyneeseen puutarhaansa. Siilimys pitää vuodenajoista, joita ei ole olemassa, ja siksi se on hiukan haikea. Pihan pihlajassa ovat kukat jo miltei auenneet, ja se tarkoittaa, että kesänkorva, Siilimyksen lempikausi, on menossa ohi. Se on oikullinen aika, joka toisinaan ei kestä kuin päivän tai pari, toisinaan ei saavu ollenkaan.

Pihlaja, joka tuo sanoman sen loppumisesta, kuitenkin myös lohduttaa. Se on Siilimykselle rakas puu, vaikka se ei uskokaan, että sen marjoissa olisi siilitytön tai minkään muunkaan otuksen verta. Eivät tilhet ole vampyyreja, tietää Siilimys. Pihlaja on vahva puu. Samaan aikaan vahva, kaunis ja lempeä, ja siksi Siilimys sitä niin suuresti ihailee, pitää sen kukistakin, vaikka monet väittävät niiden haisevan pahalle. Kaipa Siilimys paremmin tietää kuitenkin, herkkäkuonoinen.

Siili nimeltä Hendrik Relve on kirjoittanut paljon puista ja pensaista. Se kertoo, että pihlaja on tiedetty suojelijaksi ja hyvänonnentuojaksi; pahan poisajajaksi ja hyvän tallessapitäjäksi. Siilimys itsekin on huomannut, että viisikulmiohan se pihlajanmarjan kannassa piilee, vanha taikamerkki, jonka siilitkin hyvin tuntevat - Siilimys on iloinen, että Siilisaaren presidentin työpöytä on pihlajasta tehty. Itse se on saanut pihlajalta hilloa, yskänlääkettä ja lankaväriä, mutta eipä kai pöytäkään hullumpi olisi. Vaan mahtaisiko Siilimys malttaa punamarjaa valkokukkaa pöydäksi laittaa? Tuskinpa vain.

Siilisaarella kasvaa myös orapihlajaa, johon Siilimys suhtautuu hiukan arastellen. Se ajattelee menneitä aikoja ja kaukaista metsää nimeltä Broceliande, jossa kerran eräs poikkeuksellisen mahtava siili ajettiin kiikkiin orapihlajapöheikköön, jonne se jäi ikuajoiksi. Onneksi orapihlaja ei ole sukua Siilimyksen rakkaalle pihapihlajalle.

Hiukan nolostuneena Siilimys tönii kuonollaan tervehtien Pihlajansa juurta. Nauraisivat kaikenmaailman metsähiiret ja oravat, jos tietäisivät. "Pelkkä puu, tyhmä siili." Eivät ne mitään tajua. Tahtovat välttää kaikkea, mikä voisi ylettää merkitsemään jotakin. Mitä ne pelkäävät? Pihlajaako?

"Siilinpentu, hähhähhää"

2005-06-03T21:50:00.000+03:00

Siilimys ryntää kotiin piikit tanassa, tuhisten ärtymystä. Se kieltäytyy puhumasta edes kuonokumppani Galadhanille ja käpertyy unipesään. Naiiviksi on taas Siilimystä sanottu, naiiviksi ja lapselliseksi, ja moinen ymmärryksen puute sitä nyt kiukuttaa.

Siilimys on ensimmäisenä valmis myöntämään, että se ei ole kaikkitietävä, eikä siten pysty kaikkia muiden mielenliikkeitä ja konnuuksia seuraamaan. Mutta vähät siitä. Tärkeintä on pitää huolta, etteivät syöpäläiset pääse omien piikkien juureen, vahtia omaa touhuiluaan. Siilimys tahtoo uskoa kaikista hyvää, mutta ikinä se ei suostu uskomaan, että moinen tahtominen tekisi siitä tyhmän.

Pohjimmiltaan Siilimys on ennakkoluuloinen pikku otus, mutta se yrittää kovasti parantaa tapojaan. Siilitelevisiossa näytettiin kerran hieno ohjelma, jossa puhuttiin siitä, kuinka tärkeätä on ajatella ja toimia oikein, vaikka muut voisivatkin tehdä pahaa ja väärin. Siilimys oivalsi nopeasti, kuinka isosta asiasta puhuttiin. Se tajusi, ettei voisi olla onnellinen pieni siili niin kauan kuin muiden tekemiset ohjailisivat sen ajatuksia. Puolustautua se saisi kyllä aina, nostaa piikit pystyyn jos vain tarvis. Mutta että se käyttäisi muiden aitoja tai oletettuja tuhmuuksia tekosyynä epäilemiseen tai muuhun mitä se itse ei kannata - ei tule kyseeseen semmoinen, simpura soikoon!

Niinpä Siilimys on päättänyt olla parhaansa mukaan osoittamatta epäilystä ja, vaikkakin olla varovainen, toimia niin kuin myös toiset siilit ja muut otukset olisivat reiluja ja liikkeellä hyvissä aikeissa.

Ja siksi metsähiiri rohkeni pilkata sitä naiiviksi. Mokoma vikisijä.

Mitä siilit tekevät sateella?

2005-06-02T14:12:00.000+03:00

Siilimys ripustelee tummasointisen bambutuulikellonsa säestyksellä pyykkiä narulle villiintyneellä pikku pihallaan. Se katsoo taivaanrantaan ja irvistää. Länsitaivaan kirkkaus hämäsi sen uskomaan päivän kauttaaltaan aurinkoiseksi, mutta nyt pohjoisen suunta vihjaa muuta.

Menee hetki, ennen kuin Siilimyksen mieli sopeutuu tilanteeseen, ja ärtymyksestä hiukan tanaan nousseet piikit laskeutuvat. Siilimys on aina pitänyt sateesta, jopa silloin kun tassut palelevat ja piikinjuuret alkavat kolottaa. Se joutuu kuitenkin myöntämään viehätyksen syntyvän mahdollisuudesta vetäytyä lämpimään ja kuivaan kotikoloon. Romantikkona Siilimys tykkää hieroa kuonoa sateessa Galahadin kanssa, mutta tärinä pimeässä syysyössä turkki nahkaan liimautuneena ei houkuta lainkaan.

Vaikka Siilimys ei mene sateella pilkille, kuten hevoset, sillä on silti joitakin ikimuistoisia kokemuksia siitä, kuinka vesi putoaa. Se on katsellut rantasaunan portaiden alta taivasta, joka oli hyvin matalalla, ja hyvin keltainen. Kaukaa kuului lähestyvä humina, ilma oli kostea kuuma huopa. Huminan vyöryessä yli putosi taivaalta raskas vesiverho. Sininen ja keltainen työnsivät korkeuksissa toisiaan sivuun ja vesipisarat kimpoilivat merestä moninkertaisesti pienen siilin pituuden. Siilimys oli portaiden alla tavallistakin pienempi ja maailma suuri, tukahduttava ja pelottavan kaunis.

Siilimys on kuunnellut ukkosta sylikkäin ystävänsä kanssa, täristen villistä jännityksestä, jonka luonnonvoimat ja sähkölataus piikkien päissä synnyttävät. Ja se on riemastunut siitä, kuinka sateen raja kulkee sen pesäkolon kohdalla, niin että se saattaa katsella aurinkoisessa puutarhassa sadetta ja taivaalle piirtyvää sateenkaarta.

Suloisinta on kuitenkin pienen siilin käpertyä unipesään ja antaa silmien mennä kiinni, kun vesi ropisee vasten kolon kattoa ja puiden lehtiä. Tasainen humina ja rapina täyttää Siilimyksen, joka muuttuu itsekin vedeksi, lakkaa olemasta pieni olento itsensä sisällä ja virtaa rauhaa täynnä pisaroiden mukana olemaan kaikkialla.

Siilimys katsoo odottavasti pohjoistaivasta ja venyttää pulleaa ruumistaan auringon suuntaan. Satoi tai paistoi, hätäkös tässä.

Etanakaupungin asukkaat

2005-06-01T12:11:00.000+03:00

Henkilökohtaisista ruokavalioon liittyvistä syistä Siilimys on tutustunut läheisesti Etanakaupungin elämään. Etanoiden elämänmeno herättää siinä suurta ihastusta, ja ellei se olisi etanoita syövä siili, tahtoisi se ehdottomasti olla etana.

Siilimys on päätellyt, että etanoiden onnen lähde on niiden liikkeiden hitaus. Tietenkin se on myös tavallaan niiden turmio; jos ne olisivat nopeita, ei Siilimys pääsisi niihin käpäliksi. Siinä missä yksilö häviää, voittavat kuitenkin ympäristö ja yhteiskunta; etanat ovat onnistuneet hitauttaan välttämään monet sellaiset teollistumisen ja jälkiteollisen yhteiskunnan sudenkuopat, joihin muut eläimet ovat silmät pyörien rynnänneet pahki.

Etanayhteiskunnassa ei tunneta humanismin käsitettä. Siilihumanistien tärkein tehtävä on laittaa kaikki neljä tassua tanassa vastaan kehitykselle, jotta muut siilit eivät kiihkoissaan juoksisi toistensa yli kilpaa päätään kahdeksi kissankupiksi mäntyyn. Yksikään etanapoliitikko tai tiedemies ei pääse ajatuksia ja oikeudenmukaisuutta pakoon ravaamalla tehtävästä toiseen. Pieninpäänkin tekoon on keskityttävä ja se vie päiviä. Niinpä Etanakaupungin hallinnollinen hierarkia on kristallinkirkas, lehdissä julkituotavat uutiset oleellisia pitkällä aikavälillä ja jokaisen käyttöönotetun keksinnön merkitys punnittu moneen otteeseen pitkällä, ajatusten täyttämällä taipaleella piirustuspöydästä sorville.

Etanat myös elävät terveellisesti. Matkalla ostamaan mitä etanoilla nyt onkaan tapana nauttia sunnuntaipäivällisellä, niillä on runsaasti aikaa pohtia, mitä niiden todella tekee mieli; haluavatko ne jälkiruuaksi hedelmäsalaattia vaiko suklaamoussea. Myös ekologiset seuraukset punnitaan tarkoin. Tästä syystä kaikki etanat ovat kasvissyöjiä, ja suurin osa myös harjoittaa dyykkausta. Myöskään heräteostoksiin etanoilla ei ole taipumusta.

Siilimys nuolaisee huuliaan ja lähtee palailemaan kohti koloaan kesäyössä. "Etanoilla on oltava rautaiset hermot", se pohtii "joutua nyt ajattelemaan jokainen asia ja ajatus loppuun saakka." Siilimys tietää hyvin omat rajoituksensa, sen että on vain haihatteleva, satunnaisesti oikeaan tekoon osuva pieni eläin, joka kipittää elonsa läpi hyvin pintaliitoisia pohdintoja pienessä siilinpäässään. Se ihailee etanoita, muttei toki kadehdi.

Kunnollinen siili

2005-05-30T13:48:00.000+03:00

Siilimyksellä oli tänään hyvää aikaa ajatella isoja asioita kenottaessaan pää alaviistoon siilitohtorin torahammasoperointituolissa. Siilimys tuntee ylpeyttä juuristaan - nimittäin hammasjuurista, jotka ovat sopivan syvällä ja tunnottomat. Muuten Siilimyksen suhde juuriinsa on plutarkhoslainen; "Sukuni alkaa minusta". Sinällään kuitenkin Siilimys pitää omien juurien arvostamista tärkeänä osana pienen siilin kunniaa.

Kerran tarpoessaan Tietosuolla Siilimys kohtasi Täti Metsäsian, joka puhui tyylipuhdasta yleiskieltä. Siilimyksen piti mennä ihan piiloon pensaaseen tuhisemaan harmiaan, kun Täti Metsäsika noin kielsi oman taustansa ja historiansa moisella vääntämisellä.

Mutta kunnollisuuttahan Siilimys toratuolissa pohti, ei sukuaan. Se mietti harmissaan, miksei ollut pitänyt kunnolla huolta purukalustostaan. Valkaisevaa hammastahnaa se oli ostanut, mutta hypellyt pesujen yli toisinaan, ja syönyt huolettomasti kaikkea sokerista ja hapanta. Siilitohtori varoitteli eroosion lisääntyneen Siilisaaren asukkaiden hampaistossa huolestuttavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Siilimyskään ei ollut ollut valmis näkemään vaivaa hampaiden todellisen hyvinvoinnin eteen, vaan kiinnittänyt huomiota vain ulkonäköön.

Siinä tuppoja ikenissä ja kiiloja hammasjuurissa Siilimys ymmärsi saman ilmiön leimaavan Siilisaarelaisten pyrkimyksiä ja kunniantuntoa. Siilirouvat huolehtivat enemmän kolon siisteydestä kuin sen asukkaiden onnellisuudesta. Turkin ulkonäkö oli tärkeämpää kuin sen lämpimyys ja siilineidot murehtivat kovasti sitä, kuinka olla pitkulkaisempi tahi pyöreämpi, mutta eivät koskaan, kuinka niiden ruumis pysyisi mahdollisimman terveenä, vahvana ja käyttökelpoisena.

"Mahtavatko siilit jossakin olla oikeasti tosi kunnollisia?" pohdiskelee Siilimys vipeltäessään kohti kotikoloaan. Se muistelee hämärästi, että tällaistakin on jossakin kolkassa siiliuniversumia joskus sattunut, ainakin se on kuullut puhuttavan "ruumiin temppelistä", jonka on oltava hyvässä kunnossa, ja kaukomailta tulleessa Nauttivien Siilien Kirjassakin käsketään siilipoikien pitää itsensä puhtaina ja jäntevinä. Kuinkahan auringonnousun suunnan siilit asian nykypäivinä näkevät, toisinko kuin läntiset?

Kotiin päästyään Siilimys ottaa kauniit, mutta epämukavat tossut jaloistaan, kiillottaa ne ja laittaa kassiin yhtessä paperilappusen kanssa. Kassin se vie ulos kiven juurelle. "Tossut sopivat varmasti paremmin jollekulle muulle." se tuumii. Siilimys heiluttaa tyytyväisenä pieniä varpaitaan ja palaa kotiin keittämään teetä.

Siilimys tutustuu Siilisaaren Sanomiin

2005-05-29T15:53:00.000+03:00

Siilimys lueskelee nenä uteliaisuudesta väristen Siilisaaren Sanomia, josta onkin jo löytynyt kaikenlaista kiintoisaa. Tuossa vaeltajasta katsoen oikealla Siilimys jo hiukan esihämmästelee Siilistöliiton käsitystä siitä, että ainoastaan sinkkusiilinaaraat voivat olla itsellisiä. Siilimys on hyvinkin sitoutuvaa lajia, toisin kuin siilit yleensä, mutta ei silti itseään ihan epäitselliseksi tituleeraisi.

Mutta sitten vasta viikset väpättivätkin, kun Sanomista löytyi vallankumouksellisia tietoja, joiden mukaan oliiviöljy on yksi harvoista "herkullisista, terveyttä edistävistä ja sairauksia ehkäisevistä" elintarvikkeista. Ei niin, että Siilimys mitään lykopeeneista tai vastaavista asioista ymmärtäisi, mutta se on aina pienestä siilistä elänyt siinä uskossa, että kasvikset ne vasta herkullisia ja terveellisiä ovatkin. Ja kala, tietenkin.

Luettuaan eteenpäin Siilimys kuitenkin ymmärsi paljon paremmin - kyseessä todella on ihmekasvi: "Yli tuhatvuotiaaksi elävää oliiviöljypuuta tiedetään viljellyn Välimeren alueella jo yli 5000 vuotta". Galahad herkistyi muistelemaan Gondorin puutarhan keloutunutta Valkoista puuta, mutta Siilimys tyytynee toteamaan painovoimaa urheasti uhmaavan siililaulun sanoin "Puu kun tuo kaadettiin/jäivät oksat vain".

Maitoa ja Makkaraa

2005-05-28T20:57:00.000+03:00

Siili menee lypsylle Maija maidon antaa.
Siili kannu kaulassaan maidon kotiin kantaa.
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset, palleroiset
täyteen massut pulleroiset maitoa nyt ahmii.
(Lastenlaulu, san. Sauvo Puhtila)

Siilimyksestä Maija ansaitsisi vakavan varoituksen, ellei peräti sakkoja, vuosikymmeniä kestäneestä eläinten kiusaamisesta. Lajitoveriensa - ja monien muiden nisäkäsystäviensä - tavoin Siilimys on laktoosi-intolerantikko, eikä kärsimättä maitoa niele. Sen sijaan esimerkiksi kala ja jauhomadot uppoavat mainiosti.

Pizzaa nyt edes mainitsematta.
Siilimyksen rakkaus pizzoihin saavuttaa monesti eeppiset mittasuhteet, eikä kanssatuhisijansa Galahad jää asiassa juuri huonommaksi. Mielellään Siilimys myös nakertelee salaatinkulmaa, mutta hassua kyllä Siilisaarella kahdesta komeasta pizzanpylpyrästä, joihin on kasvatettu vilja, hankittu maito, tapettu ehkä elukkaa ja katkaistu kasveja, pulittaa Siilimys vajaan Isonrahan kappaleelta, salaatinsoirosta taas 90 Pientärahaa. "Kiusallista." tuumii Siilimys ja nuoleksii lahnakeittoa viiksistään.

Se ei ymmärrä, miksei pienille ja isoille siileille hyvää tekeviä asioita laiteta maksamaan ihan vähän vain, jotta kaikilla siileillä olisi niihin varaa, ja sitten niitä ei-niin-hyvää-tekeviä vähän kalliimmiksi. Etanakaupungissa on tehty niin ja terveydenhoitomenot ovat laskeneet huomattavasti.

Siilimyksestä pizza ja makkara voisivat olla kallista, salaatti ja kirjolohi taas halpaa, mutta Siilimys-paralla onkin pieni taittovirhe todellisuuden suhteen; sitä kiinnostaa paljon enemmän kuinka asioiden pitäisi olla kuin se, kuinka ne ovat. Siksi monet isommat siilit ovat useasti vihaisia Siilimykselle.

Lahnoista

2005-05-27T17:39:00.000+03:00

Minä, Siilimys, sain tänään pienellä saarellani käpäliini lahnan. Revittyäni lahnalta pään nyin sen leukoja ylösalas. Kun katsoin suusta sisään, näin keväisen nurmikon. Puhdistettuani tassuni operaation päätteeksi olin miltei yllättynyt, ettei tippakaan verestä ollut omaani. Lahna on verevä kala.

Siilit pitävät kalasta. Kalan perkaamisesta ne eivät silti pidä. Sukupuolitietoinenkin siilinaaras huomaa ajattelevansa urosten ja naaraiden työnjakoa uudessa valossa. Sitä tahtoisi ruikuttaa toimesta päästäkseen: "Ei miun voimat riitä, ei saa selkärankaa poikki. Leikkaa sinä, Galahad. Vaan ei auta. Siilien pitää osata itse teurastaa kalansa.

Sitä pitkälti uskoo, että kaikki sujuu paremmin, jos siilit ja muut elävät eivät usko asioiden kuuluvan jonkun muun toimenkuvaan. Toisaalta, ei sitä kaikkialle ehdi tai pääse, vaikka kuinka koettaisi tuhistaa ja rapistella. Käy kuten eräällekin virkaveljelle tai -sisarelle (en jäänyt tarkastamaan) Tietosuon kulmilla; koetti jääräpää ylös pystysuoraa mäkeä, pääsikin, kyynärän matkan, ja putosi sitten takaisin selälleen.

Pidemmän päälle masentaa sellainen.
Ja kaikki ne paikat, joihin tahtoisi yltää.

Siilimys kokee tiettyä toivottomuutta kirjoitettuaan työministeriön kansliapäällikölle Markku Wallinille korkeakouluun yrittävien pikkusiilien tilanteesta. Sitä on kiitollinen vastauksesta, mutta samalla piikkien kärjissä kutisee ikävästi se, mahtoiko Markku-siili todella ymmärtää ja välittää siitä, että toiset pikkusiilit ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Etanoilla sen sijaan menee hyvin. Ne ovat vähentäneet huonojen uutisten esittämistä etanatelevisiossa, ja kertovat sen sijaan nilviäisistä, jotka ovat tehneet palveluksia yhteiskunnalle, onnistuneet pyrkimyksissään tai olleet muuten vain mukavasti. Väkivalta on vähentynyt etanayhteisössä merkittävästi.