Hassuja tarinoita Siilisaarelta

Kaikenlaista ihmettelevää tuhinaa.

lauantaina, toukokuuta 28, 2005

Maitoa ja Makkaraa

Siili menee lypsylle Maija maidon antaa.
Siili kannu kaulassaan maidon kotiin kantaa.
Siilin lapset piiperoiset,
paaperoiset, palleroiset
täyteen massut pulleroiset maitoa nyt ahmii.
(Lastenlaulu, san. Sauvo Puhtila)

Siilimyksestä Maija ansaitsisi vakavan varoituksen, ellei peräti sakkoja, vuosikymmeniä kestäneestä eläinten kiusaamisesta. Lajitoveriensa - ja monien muiden nisäkäsystäviensä - tavoin Siilimys on laktoosi-intolerantikko, eikä kärsimättä maitoa niele. Sen sijaan esimerkiksi kala ja jauhomadot uppoavat mainiosti.

Pizzaa nyt edes mainitsematta.
Siilimyksen rakkaus pizzoihin saavuttaa monesti eeppiset mittasuhteet, eikä kanssatuhisijansa Galahad jää asiassa juuri huonommaksi. Mielellään Siilimys myös nakertelee salaatinkulmaa, mutta hassua kyllä Siilisaarella kahdesta komeasta pizzanpylpyrästä, joihin on kasvatettu vilja, hankittu maito, tapettu ehkä elukkaa ja katkaistu kasveja, pulittaa Siilimys vajaan Isonrahan kappaleelta, salaatinsoirosta taas 90 Pientärahaa. "Kiusallista." tuumii Siilimys ja nuoleksii lahnakeittoa viiksistään.

Se ei ymmärrä, miksei pienille ja isoille siileille hyvää tekeviä asioita laiteta maksamaan ihan vähän vain, jotta kaikilla siileillä olisi niihin varaa, ja sitten niitä ei-niin-hyvää-tekeviä vähän kalliimmiksi. Etanakaupungissa on tehty niin ja terveydenhoitomenot ovat laskeneet huomattavasti.

Siilimyksestä pizza ja makkara voisivat olla kallista, salaatti ja kirjolohi taas halpaa, mutta Siilimys-paralla onkin pieni taittovirhe todellisuuden suhteen; sitä kiinnostaa paljon enemmän kuinka asioiden pitäisi olla kuin se, kuinka ne ovat. Siksi monet isommat siilit ovat useasti vihaisia Siilimykselle.

Powered by BloggereXTReMe Tracker