Siilimys haistaa tuulen kääntyvän

Siilimys katsoo lintuja sen pihapihlajassa. Vähän keväämmällä Siilimys aikoo muuttaa, ja sillä on tästä syystä ehkä vähän haikea olo. Toisaalta voi olla hyväkin; Siilimyksen koloon on kaikenlaista roinaa kertynyt lievästi ilmaisten runsaasti.

Elämä on Siilimyksestä outoa. Tila, jossa se tällä hetkellä on, on jotenkin hallitsematon. Kamalasti uusia asioita tapahtuu koko ajan ja jatkuvasti, niin että ei kontrolloimaan kykene. Jos Siilimys olisi vähän fiksumpi siili, se ehkä tajuaisi, että kaikkea ei kuulukaan kontrolloida, ja osaisi vain olla tyytyväinen uuteen kiinnostavaan tilanteeseen ja mahdollisuuksiin. Ehkä se jossakin vaiheessa oppii. Tällä hetkellä sen piikit vain nousevat helposti pystyyn, turhaan tai oudoksuttavien uusien asioiden edessä.

Kaikkinaista murinaa ja ärinää se harjoittaa. Siksi on hyvä, että välillä joku vähän töykkää ja käskee rauhoittumaan. Niin kuin käskee se Karhunen, jonka kanssa Siilimyksellä on vahva vispilänkauppasopimus...

Siilimys Menee Tulee Menee Tul... Eli Duracel(r)siili

Siilimyksestä tuntuu kuin se olisi muuttunut puoliksi kaniiniksi. Tai mitkä ne nyt menisivät sillä lailla kovaa ympäri *poukpoukpouk* ("Menin aamulla kanitarhaan, kanit... noniin." Siilimys on kiltti siili, ei se sano tuhmia sanoja.)

Siilimys on maaninen.
Se on sitä kun kaikki piikit törröttävät kaikkiin suuntiin, hyppää pienintäkin ääntä eikä malta pysyä paikallaan. Lämmittäessään teetäkin se hyppi ilmaan tasatassua. Kaikki muut tuntuvat sen mielestä hirvittävän hitailta, niin toiset eläimet kuin kaikki ne masiinat, joiden kanssa se päivittäin joutuu tekemisiin.
Se myös hihittelee.
Siilimys siis, ei masiinat.

Ulkona on vielä liian märkää heittäytyä selälleen ja kääntää massupuoli auringolle. Mutta Siilimys on kuitenkin (odotuksesta) villinä. Ja kaikki tarmo ja ilo purkautuu paitsi poukkoiluna myös hirvittävänä tarmona vauhtina. Siilimys rahtasi tänään uuden version Isoa Kirjoitelmaa Yliopettajille, ja nyt se suunnittelee maanantaista kirjallisuuskeskustelua, jota se on lupautunut vetämään ja sekin jännittää sitä kovin.

Toisinaan sillä iskee ihan kauhia väsy. Kuten nyt. Mutta ehkä sillä lähtee.
Kun poukkii.

Siilimyt on tänään tyytyväinen pieni siili.

Siilimys on täällä ja tuolla; legendaarinen yhteispostaus

Siilimys rääkyy. Sillä on kirjoittajan blogi. Joku saattaisi huomata, että tätä on jatkunut jo tovin. Siksi Siilimys on hakenut asiantuntija-apua. Tervehtikää vierailevaa tähteä, silmänkääntövanki Ugusta. Silmänkääntövangin herkeentymättömän herkeemätön katse ajaa Siilimyksen jälleen kerran liikkeelle talvikolostaan, missä se on torkkunut maanraossa todellisuutta paossa kuin aikanaan Prinssi Kaspian.

Ei niin että Siilimyksellä niin kamalasti olisi sanottavaa. Se on taistellut henkilökohtaisten työjuttujensa ja potentiaalisen valmistumisensa kanssa, joka tuntuu näyttäytyvän potentiaalisempana hetki hetkeltä. Koska Siilimys on erityisyksilö, kaikki mitä se tekee on vähintäänkin potenssiin neljä hankalampaa kuin muilla. Siilimys haistelee narsisseja.

Ja nyt sananen viikonvaihteeksi tarinan vierailevalta tähdeltä, Gusse Silmänkääntövangilta:

Sitten kun viimein tiedämme ketä todella vihaamme, ketä arvostamme, kenestä välitämme, kaikki on liian myöhäistä. Kun kaikki punnukset ovat tasapainossa, elämä on syöksykierteessä. Kuu nousee.

Siilimys on aina pitänyt täysikuusta, puhutellut sitä siskoksi. Mutta se onkin tyhmä ja tylsämielinen pieni eläin, joka ei todellisuudesta paljon ymmärrä, vaikka niin kuvittelee. Se ymmärtää vain sammalesta ja vihreästä ja muista pienistä asioista, joista sen pienessä elämässä tulee elämää suurempia. Se pitää lähdevedestä, etanoista ja punaisista ja valkoisista marjoista, tuo typerä piikkinen lapsukainen.

Siilimys ja kyttäävä kyy

Siilimys on päätynyt tilanteeseen. Tai hakeutunut, se korjaa mielessään. Ei pidä olla turhan fatalistinen.

Mutta silti, kaamea asia hämäräeläimelle.
Siilimys on joutunut päivätyöhön. Tai oikeammin aamutyöhön; se ojentaa erästä julkaisua päiväeläinten tassuihin Siilisaaren keskustorin tuntumassa.

Siilimys on ensimmäisenä valmis myöntämään, että miltei joka asiassa on hyvät puolensa (ja näin ollen myös huonot, mutta siihen nyt ei ole tarvis puuttua). Siilimyksen tassut vahvistuvat, se saa liikuntaa ja raitista ulkoilmaa ja tulee harjoitelleeksi kontaktinottoa mitä erilaisimpiin Siilisaaren asujaimiin, sillä liikkeellä oleva kansa on varsin heterogeenista. Samaten työaika ei ole liiallisen pitkä ja Siilimys on hyvinkin mielistynyt pomomies Mäyrään, joka on hiljainen mutta leppoisa kaveri.

Mutta.

Vaikka Siilimys pitää monista kanssa-asujaimistaan ja mielellään pieksää niiden kanssa suuta (vähän salaa, ettei SE huomaa), niin voi pojat jotkut asiat jaksavat sitä ihmetyttää.
Se tajuaa helposti, ettei kaikilla kulkijoilla ole montaa etanaa mättään alla, ja on valmis hyväksymään sen, ei siinä mitään. Sen sijaan sitä ihmetyttävät mykkyys ja pakkoliikkeet, joita tuntuu olevan monilla siilisaarelaisilla. Väki pitää ohitse mennessään omituista nykimistä, joka saattaa merkitä "tänne lehti mitä pikimmin" tai "älä sitä vain minulle tarjoa". Samaten kassin avaaminen - mitään sanomatta - voi merkitä joko "tänne se lehti" tai "täällä on jo lehti". Sen tietääkseen on katsottava kaiken kiireen keskellä kassiin. Puhekoneet ovat monilta niin rikki, etteivät ne onnistu edes sanomaan "Ei kiitos", ja Siilimys onkin ajatellut laittaa aloitteen Siilisaaren hallitukselle terveydenhuoltobudjetin suuntaamisesta tälle surkuteltavalle eläinryhmälle.

Sitten on niitä eläimiä, joilla on jokin muu rikki. Tarjoukseen "Huomenta, päivän lehti" saa vastaukseksi manauksia, murinaa tai kaikista vastenmielisimmän" niinpä näkyy"-toteamuksen. Myös huumoria viljellään, esimerkiksi "en osaa lukea." Tähän Siilimys vastaa: "Tässä on kuviakin." tai "Äkkiä opettelemaan, lukutaito on kansallisvelvollisuus." Se tietää, että asiakkaille ei saisi viisastella, mutta joskus sen on vaikea pitää kielensä kurissa.

Kaikkein hankalin ryhmä ovat iäkkäät urokset. Ne tahtovat toisinaan tulla liian liki Siilimystä, joka saa tästä kylmiä väreitä. Lisäksi ne ovat ylipäätäänkiin kaikkein epäkohteliaimpia, mennä jollottavat selkä mutkalla ja huitovat oudosti kun niille puhuu. Tai sitten vain näyttävät vihaisilta. Siilimys ei ole turhan tarkka; se pitäisi selkeistä vastauksista, ettei sen tarvitsisi ottaa kamalan montaa ylimääräistä tepastusta lyhyillä askelillaan. "Ei kiitokseen" se on erittäin tyytyväinen, itse asiassa eräs "Ei kiitos" teki sen mielen hyväksi, kun eräs nuori orava otti ihan sätkän suupielestään pois sen sanoakseen. Nuoret urokset käyttäytyvät keskimäärin kaikkein parhaiten, tuumii Siilimys. Ovat kohteliaita ja vastaavat reippaasti. Eivät kainostele turhia kuten vanhat naaraat, mutta eivät myöskään pukkaa liian liki. Myös nuoret naaraat käyttäytyvät varsin mukavasti, vaikka Siilimyksellä onkin tässä ryhmässä henkilökohtainen inhokki.

Vaan tämä on vain yksi puoli työn luonteesta. Siilimys yrittää olla mahdollisimman ystävällinen ja jakaa mahdollisimman paljon lehtiä, mutta kuinka ollakaan - tässä tulee kuvioihin kyttäävä Kyy. Kyy on piiloutunut tai ollut piiloutumatta keskustorin reunan kivikasoihin, ja sieltä se suojavärinsä turvin tarkkailee Siilimystä ja sen työtovereita. Kyy on ulkopaikkakuntalainen ja se ei luota siihen, että työt hoidetaan kentällä hyvin. Ja niinpä se kyttää. Siilimystä asia hieman häiritsee, koska se tietää tekevänsä kaiken tasan niin hyvin kuin kykenee, kyttäämisestä huolimatta. Noh, näkeepähän kyynpesäkin sitten, ettei täällä lekotella käpälät ristissä, tuumii Siilimys, ja nostaa uuden lehtinipun tassulleen.

Punaista ja valkoista

Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja

Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja
Siilimys syö käyneitä marjoja

Sillä niistä se Siilimys tykkää...

Siilimys tajuaa

Eräänä iltana, kaikessa rauhassa touhuillessaan ja tuhistessaan, yön alkua odotellessa, Siilimys tajuaa.

Jos asunnossa on kaksi siiliä, joista kumpikin tekee tiskiä, mutta vain se toinen tiskaa, vähenee tiskin määrä ei-tiskaavan lähtiessä varmasti kolmanneksella.

Siilimys koettaa tihrustaa ylös pyykkiä ripustaessaan, mutta ei saa selvää, onko taivas tänään ainoastaan kirkas, vaiko myös selkeä.

Siilimys uneksii

Siilimys on eksynyt Siilisaaren pohjoisreunalla olevaan ryteikköön, ja koska se on vain pieni eläin, jonka suuntavaisto on mitä on, siitä tuntuu, ettei se millään tahdo löytää ulos. Se harhailee, kiertää. Missään ei ole lähdettä, ei etanan etanaa. Vähitellen siitä alkaa tuntua kuin ei enää olisi muuta todellisuutta, pelkästään mustia oksia tyhjällä metsäpohjalla.

Viimein pienet käpälät väsyvät ja Siilimys käpertyy unikerälle kuivuneen näreen alle. Niin paljon asioita on tapahtunut. Sen oma Siilinkolo ei ole enää entisensä, siitä on tullut ahdistuksen paikka, eikä Siilimys ole varma, mitä tapahtuu, kuinka toteutuvat muutokset, joita se tietää olevan näköpiirissä. Mutta ulospääsyä ryteiköstä se ei löydä eikä näe. Ja niinpä se nukahtaa näreen alle, jaksamatta enää etsiä kotiin, miltei unohtaen, että sillä on koskaan koti ollutkaan.

Karhealla neulasmatolla nukkuva Siilimys näkee unta. Unessa joku tulee sen luo, joku suuri, kaunis ja pelottava. Joku sellainen, jota Siilimys ihailee kovin. Siilimys tietää tätä katsellessaan toisen käyneen läpi paljon, taistelleen ja voittaneen. Niinpä se kysyy joltakulta: "Kuinka Sinä tiesit että jaksaisit seistä silloin kun muut kaatuvat?" Toinen katsoo Siilimystä ja vastaa: "En tiennytkään. Minä vain seisoin." Ja äkkiä perspektiivi muuttuu ja Siilimys tajuaa tuijottavansa omaa kuvaansa lähteen pinnassa. Se astuu säikähtäneenä askelen taakse - sekö olisi tuollainen, noin hehkuva? ja lähde alkaa kuvastaa sinistä taivasta ja pilviä, jotka vaeltavat pitkin taivaanlakea kuin valkeat auringonlaskun punaamat laivat.

Siilimys herää hätkähtäen. Ilma tuoksuu hiukan sateelle ja varhaiselle illalle. Etujaloillaan tarraten ja takajaloilla hurjasti sätkien sen onnistuu keplotella itsensä uninäreensä päälle. Se kurkottaa oksien raosta, kurottaa ja putoaa selälleen maahan niin että neulaset pöllähtävät. Mutta se on nähnyt kuun ja haistanut tuulen, ja puolen tunnin kuluttua sen kuono pistää ulos ryteikön länsireunasta.

Mikään ei ole ratkennut, kaikki on ennallaan, kotikolossa kaaos ja mielessä murhe, mutta silti Siilimys tuntee outoa toivoa, pientä kuin pihlajanmarja.