Mistä unet tulevat I

Siilimys herää auringon laskiessa äkeään piipitykseen, eikä se millään tahtoisi hinautua ylös - aamu venähti jälleen kerran pitkäksi Siilisanomia lueskellen. Nähty uni haamuilee hahmottomana Siilimyksen takaraivossa ja se käpertyy hetkeksi takaisin unikuoppaansa; kuulemma saman asennon ottaminen kuin nukkuessa auttaa jäljittämään unta. Tällä kertaa on seurauksena vain, että Siilimys simahtaa uudelleen ja herää entistä ärtyisempänä nähtyään unta että näkee unta marionettiesityksestä toista kertaa. Eihän se tiedä, onko ensimmäistäkään kertaa olemassa, simpura vie.

Siilimys pitää nukkumisesta. Tavalliset unet ovat paljon värikkäämpiä ja vauhdikkaampia kuin talven hitaat horrosunet, joita hädin tuskin voi uniksi kutsua. Monet unet ovat tosi pelottavia, ja monta kertaa on sellainen pilannut koko päivän. Siilimyksen päivämaailma on varsin rauhallinen ja leppoisa, yöoleminen taas usein jännittävää, vaikka Siilimys ei koskaan ole nähnyt yhtä jännittäviä unia tai muistanut yhtä hyvin näkemisiään kuin ystävänsä Ugus, josta vanhoina hyvinä aikoina olisi varmasti tullut shamaani.

Maailmanlopun Siilimys näki kerran, eikä se ollut lainkaan pelottavaa, kaunista vain. Suuri liekehtivä pallo putosi taivaalta, ja koko maailma muuttui. Ruoho hohti smaragdina ja ja syvän violetti taivas oli valtavia tähtiä täynnä, kun Siilimys ja hänen veljensä ¬_¬ purjehtivat lautalla alas hidasta jokea ja tulivat taivaan esikartanohin - tai kiirastuleen - jossa erilaiset otukset tekivät samaa asiaa yhä uudestaan, koska eivät rohjenneet mennä tapaamaan Jumalaa. Eräs pullea vanha siili söi syömistään leivoksia, ja oli niihin jo aivan kyllästynyt, muttei silti rohjennut lähestyä Yhtä. Siilimys päätti ottaa härkää sarvista, mutta valitettavasti heräsi, ennen kuin ehti näkemään, millainen Jumala on.

Siilimys pohtii, mistä unet oikein tulevat. Monesti se huomaa, kuinka unet vain kerivät kokoon päivän tapahtumia tai muuten yhdistelevät kokemuksia. Toisaalta joskus unet ovat niin vahvoja, että ne sortavat kaiken raiteiltaan, muuttavat asiat viikoiksi ja kuukausiksi aivat toiseksi, herättävät kiinnostuksen joihinkin ihmisiin, sammuttavat toisiin, saavat tärisemään pelosta ja innosta, lahjoittavat uusia tarinoita ja suuria kuvia, joita on kädet ja mieli tulvillaan, mutta joista ei tiedä, mihin niitä käyttää, koska ne ovat samanaikaisesti merkityksellisiä ja vieraita.

Vaikka Siilimys tietää, että pienen siilin pää on ihmeellinen kapistus ylipäänsä, mutta silti unet jaksavat aina hämmästyttää sitä. Joskus aikanaan se lueskeli erilaisia unikirjoja, esimerkiksi Castanedaa, mutta ainakin siihen Siilimys oli liian herkkä ja todellisuuspakoinen. Siilimys kokee tarvetta ajatella olevansa merkityksekäs, ei vain suupala olemattomuudelle.

Erityisen hämmentävää on, kuinka monet ihmiset eivät muista uniaan juuri ollenkaan, kuten ¬_¬, tai jos muistavat, ovat ne hyvinkin arkipäiväisiä ja tapahtumattomia. "Mistä ihmeestä tuo ero tulee", pohtii Siilimys, muttei keksi vastausta. Enneuniin Siilimys uskoo, vaikkei itse niitä näe. Se ajattelee niiden olevan menneiden ja tulevien muistojen kudelmia, tai hätähuutoja, jotka ahdistuksen luoma paine kantaa kauas. "Vähän kuin telepatiaa", sanoo Siilimys Galahadille, joka murahtelee vastaan jotakin epämääräistä ojentaen Siilimykselle kahvimukin. Ja niin Siilimyksen huomio harhautuu pois unimaailmasta sen lipittäessä vahvaa appelsiinikahvia silmät tyytyväisyydestä viirussa.