Siilimyksen kauhistus!

Siilimys puhistelee varhaisiltaansa kaikessa rauhassa pensaan alla, mukavan kosteassa paikassa, valmiina käymään Etanakaupungin pahaa-aavistamattomien asukkaiden kimppuun. Ilta on mukavan leuto, rauhallinen, maa lämmin päivän paahteen jäljiltä.

Sitten takaa kuuluu rapsahdus. Toinen. Kuin heiluriliike vasten oksia. Ensin Siilimys ei innossaan kiinnitä ääneen huomiota; onhan noita, tuulen tuomia. Sitten nenään tulee tuulen yläpuoleltakin haju. Kirpeän pistävä, vaarallinen. Siilimys kohistaa ympäri ja sitä tuijottaa vihervä silmäpari, kiinteä ja kiivas. Paksuksi puhaltunut karvalisäke suihkii kiivaasti jossakin taaempana, minne Siilimyksen katse ei yllä.

Ei Siilimys palloksi rupea, mutta kauhistuttaa sitä silti kovasti, raitapaita oranssi kolli tukkii pakotien, on sen ja avoimen maan välissä. Siilimys juoksee paikoillaan ympyrää, koettaa etsiä kohtaa, josta päästä pujahtamaan pensasaitaan. Voi kauhistuksen kanahäkki! Vielä toinenkin haju!

Kissa kääntää päätään, ääntä kohden. Joku sanoo jotakin, vähän moittivaan sävyyn. Kissa luimistaa korviaan. Askeleet tulevat lähemmäs, samoin lämmin, vähän hikinen ja ellottavan raskas haju. Iso kaksijalkainen kumartuu kohti luimistelevaa kissaa, ei puhu mitenkään ilkeästi, moittivasti vain. "...saa kiusata toista, paha katti." Kissa perääntyy, ei näytä tietävän, mitä tehdä. Siilimys käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kipittää kovaa vauhtia yli asvalttiraidan rehottavaan ruohikkoon ja sieltä yhtä villiintyneeseen pensasaitaan. Raskas haju etääntyy, kissan haju tulee kohti, mutta ei lähelle enää. Siilimys huohottaa piilossaan pikku sydän pamppaillen ja tassut täristen vältettyään kaksi vaaraa. ...niistä tiedä, mitä ne tekevät, pitkäviikset tai kahdella jalalla kulkevat.