Siilimyksen täydellinen idea

Siilimys lojuu lepakkotuolissaan kanakiusausta massussaan. Taivas on edelleen harmahtava, vaikka sade luovutti jo hetki sitten. Hiukan pitkästyttävä on tänään Siilimyksen päivä; ei se ole mitään tehnyt, paitsi ruuan laittanut ja kirjoittanut yhden kirjeen. "Että pitääkin olla näin saamaton", se pohtii.

Siitäpä juolahtaakin Siilimykselle mieleen ajatus, jota se käy heti kelaamaan kuin kalaa siiman päässä koettaen väsyttää sen haaviinsa. Millainen tahtoisi olla pikku Siilimys? Millainen on se Siilimys, joka Platonin ideatodellisuudessa tassuttaa täydellisen kasteisen metsän läpi?

Ensimmäisenä ajatuksena Siilimykselle tulee mieleen "siisti", ja se painaa päätä alas häpeissään. Sitten se nostaa värisevää kuononpäätään tuhahtaen. Pitääkö sitä aina hokea opetettua. Siilimys koettaa pienen mielensä hartioiden voimalla ponnistaa ohi huonommuudentuntonsa; millainen se tahtoo oikeasti olla? Täydellinen Siilimys olisi ainakin ahkera, mutta sillä lailla sopivasti. Ettei uhraisi elämäänsä millekään, vaan osaisi tehdä mielekkäitä asioita, tietäisi mikä on itsestä mukavaa, ja osaisi valita parhaat päältä. Silloin kun se lepäisi, se lepäisi ihan rauhassa. Sen jälkeen se hoitaisi levänneenä askareitaan. Joskus se lorvisi, mutta ei aina, eikä joka päivä.

Täydellisellä Siilimyksellä olisi rutiineja. Se nousisi aamulla, jumppaisi ja tekisi töitä. Söisi terveellistä ruokaa, josta se pitää, siivoaisi keittiön ruuanlaiton jälkeen. Lisäksi se kiltisti söisi riittävän usein, ja tekisi muutenkin kaikkea sellaista, minkä tietää itselleen hyväksi. Ehkä se myös noudattaisi ruokavaliota, jonka tietää suojelevan sairauksilta. Sillä olisi taitoa rakentaa elämänsä haluamansalaiseksi ja itsehillintää välttää asioita, tekemisiä ja ihmisiä, jotka voisivat vahingoittaa sitä. Pelkkä hyvä tuoksu ei veisi sitä lipsuttelemaan maitoa, joka tekee masun kipeäksi.

Täydellisen Siilimyksen ei tarvitsisi olla paras missään, mutta sillä olisi intoa ja energiaa tehdä asioita. Se pystyisi nauttimaan touhuistaan ja tekisi asioita myös itsekseen. Se välittäisi ja rakastaisi muita siilejä, mutta ei olisi riippuvainen niistä, ei välttämättä tarvitsisi niiltä mitään. Mitä se tahtoisi antaa, se antaisi hyvästä sydämestä. Se, mistä se ei malttaisi luopua, ei aiheuttaisi sille tunnontuskia. Se osaisi elää itselleen, ja auttaa muita, nauttien hetkistä, pelkäämättä asioiden tai elämän loppumista.

Täydellinen Siilimys eläisi hetkessä, mutta vastuullisesti. Sen ajattelun lähtökohta olisi sen oma pää, jonka sisällä se pystyisi ottamaan huomioon muut. Täydellinen Siilimys tuntisi oman arvonsa, eikä sen tarvitsisi pelätä muita tai tuntea alemmuutta. Se osaisi myös puolustaa itseään.

Siilimys huoahtaa. Kauaksi on mennyt, Täydellinen Siilimys, tuo ihmeellinen hopealtavivahtava otus. Eikä Siilimys oikeasti osaa siitä sanoa mitään, että mitä tuo tekisi toisin, mitkä olisivat sen yön askareet, pikkusiilejäkö kaitsisi, vaiko kirjoittaisi runoutta.

Täydellisyys määrittää itse itsensä, tuumii Siilimys katsellen kuinka tuulenvire keinuttaa pihalla ruusupensaita.