Siilimys ajattelee positiivisesti

Tänään Siilimys ei puhu pahoista asioista. Siilimys ei mainitse pommi-iskuja. Ei pentuja, jotka kuolevat nälkään, kiitos Siilimyksen ja muiden siilien ahneuden. Ei Siili-tv:n uutisia, jotka jakavat julkisuutta kaikille, jotka sitä tappamalla tai huoraavalla tahtovat. Ei mainoksia, jotka tahtovat repiä meidät irti itsestämme ja niistä, jotka ovat meidän ympärillämme ja tarvitsisivat apuamme. Ei siililapsista, jotka jostakin käsittämättömästä syystä repivät siivet kärpäsiltä ja rikkovat muurahaisten pesän. Ei isommista, jotka jättävät pienemmät olennot kuolemaan.

Miksikö Siilimys ei puhu näistä? Koska suurinta osaa näistä asioista se ei edes ymmärrä, ja jos ymmärtääkin, ei osaa niille mitään tehdä.

Siilimys tietää, että maailma on kuin käänteiskuva. Sellainen, jossa näkee joko kaksi kaunista siilityttöä tai irvistävän siilinoidan. Tai vaihtoehtoisesti delfiinejä ja jotakin muuta.

Ei Siilimys aina ole ollut positiivisen ajattelun kannalla, ehkä voisi jopa sanoa, ettei se ole vieläkään. Sen sijaan se haraa kaikki neljä tassua tanassa negatiivista ajattelua vastaan. Kaikelle oma tilansa, tietää Siilimys. Kyynisyys vaatii vastapainokseen toiveikkuutta ja avointa iloa, itseinho omasta olemisestaan, ruumiistaan ja mielestään nauttimista, huonot uutiset hyviä. Muuten maailma pienen siilin mielessä nyrjähtää raiteiltaan. Yltiöpositiivisuutta Siilimys ei siedä, sen se ymmärtää totuuden vääristelyksi. Siksi sen on myös vaikea nähdä, kuinka jatkuva negatiivisuus voisi olla jotakin muuta kuin valehtelua. Valehtelua itselle ja kaikille muille. Ja tällä valheella on pahat seuraukset. Jos kissanpoika asuu varhaislapsuutensa häkissä, vaakasuorien kaltereiden takana, se törmäilee ulospäästyään pystysuoriin linjoihin. Siitä tulee niille sokea.

Maailma tahtoo kärsiä, päättelee Siilimys synkästi. Ei se tiedä, jaksaako se yksin nauraa sateessa ja pelata palloa asvalttipihoilla. Se tuntee itsensä niin pieneksi, toisinaan. Se se kai on tarkoituskin, että murehtisimme, että alkaisimme pelätä onnea ja optimismia, lakkaisimme tavoittelemasta niitä, koska ne tuntuisivat naiiveilta ja naurettavilta. Mutta mille kaikelle me annamme vapaat kädet näin tehdessämme?