Siilimys ja ystävän pentu

Siilimyksen ystävä sai äskettäin toisen pentunsa, ja Siilimys sai kunnian osallistua pienen tervetulojuhlallisuuksiin. Siinä pentua katsellessaan, Siilimys havaitsi harvinaisen aidon tunteen sisällään, sellaisen, jolle ei käy vastaan väittäminen. Se huomasi toivovansa, että pienellä olisi aina kaikki hyvin, että se saisi kaiken kauniin, mitä maailmalla on tarjota.

Samalla Siilimystä ravisti kivuaasti tieto siitä, että nuo pienet, kauniit ympäriinsä huitovat kädet jonakin päivänä lakkaisivat liikkumasta. Siinä nousi tarve pitää huolta, että ne liikkuisivat ja tarttuisivat onnellisina esineisiin niin kauan kuin mahdollista. Sekavin tuntein Siilimys lähti tapahtumasta kotiinsa.

Se taisi tuntea rakkautta.