Siilimys uskonnollisena

Siilimys seisoo pihalla kuono kohotettuna. Ukkonen on herättänyt sen, ja nyt se katsoo kasvonsa peittänyttä taivasta. On pimeää kuin ilta olisi, mutta silti väreissä on jäljellä päivän lämpö. Jokin suuri ja mahtava ajaa vauhkoontuneita pilviä yli taivaan, ja Siilimys vapisee kiihtyneenä.

Vaarna osuu maahan taivaanrannassa, sade, hikeä, hurmoksen kyyneleitä, hedelmällisyyttä, putoaa maahan kylmänä ja kovana viittana, peittäen alleen Siilimyksen joka painaa kaiken sen edessä otsansa maahan, pakahtuvana hiljaisesta palvonnasta ja riemusta. Pihapihlajan marjat ovat syvän punaiset, niissä on elämä monelle pienelle eläimelle, ja samaten sataa elämää taivaalta.

Ja Siilimys näkee, kuinka suunnattoman suuri, vahva ja ikuinen on elämä, sen todellisuus ja ilmeneminen. Kuinka vesi ja maa ja tuli hedelmöittävät toisensa ja muuttuvat elämäksi, väkeviksi, täydelliseksi hetkiksi, joita suurempaa todellisuutta ei yksikään elollinen olento tarvitse, koska noina hetkinä elämä itsessään ja jokainen sen osa on täydellinen.

Pikkuinen siili pilvien alla painautuu ruohoa vasten ja nauttii, kyynelet valuvat sen kuonopieltä, ja se unohtaa pian taas kaipaavansa ja vaativansa jotakin enemmän tai suurempaa.