Hassuja tarinoita Siilisaarelta

Kaikenlaista ihmettelevää tuhinaa.

sunnuntaina, lokakuuta 23, 2005

Siilimys ja Kaarne


Siilimyksellä on ollut ystävä, sellainen josta tykätä kovasti ja jonka kanssa jutella kaikenlaista. Vaikka Siilimyksen ystävä Kaarne asuukin kaukana pohjoisen metsissä, on Siilimys ajatellut, että heillä on kaikenlaista yhteistä, melkeinpä opetteli Siilimys koikkumaankin, että sujuisi kommunikaatio paremmin matkojen takaa.

Vaan nyt on Kaarne kadonnut, ja Siilimys istuksii vaiti kukkulalla. Ei se uskalla perään huudella, kun ei tiedä miksi toinen on mennyt ja minne. Ei rohkene häiritä. Sellainen iso pelko asuu Siilimyksen sisällä, sydäntäpuristava. Jos toinen on mennyt pois kokonaan, ei tahdo enää juosta ja lentää samoja metsiä. Mutta pahempaa se on epätietoisuus kuitenkin. Se ettei rohkene kysyä. Ja vaikka rohkenisikin, niin ei taida. Siilimys yritti kerran, ja ihan väärät sanat putkahtivat kuononpäästä. Heti kun ulos pääsivät, huomasi Siilimyskin vääräksi, koetti paikata, vaan alaspäin valui. Se lienee maailman sääntö, että kaikki valuu alas, pohtii Siilimys.

Nyt Siilimys ei oikein tiedä mitä tehdä, antaako Kaarneen vain lekutella menojaan vaiko koettaa hiukan nykäistä pyrstöstä, että mites ja kuinka ja minne matka. Ja se miettii, useinko pienet siilit ja hiiret ja opossumit ja pupuoravat joutuvat tällaisiin tilanteisiin ja josko ne ahdistavat muitakin pieniä siilejä kuin Siilimystä.

Ei sitä tahtoisi mukavia otuksia päästää elämästään karkuun, tuumii Siilimys. Mutta sillä on avuton olo.

Powered by BloggereXTReMe Tracker