Hassuja tarinoita Siilisaarelta

Kaikenlaista ihmettelevää tuhinaa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Siilimys punnitsee


Siilimys punnitsee itsensä joka ilta herättyään. Tai pikemminkin Galahad punnitsee Siilimyksen. Kuitenkin ainoastaan maanantain punnitseminen on edes hiukan merkityksellinen, sillä sen Siilimys kirjaa pisteenä kalenteriinsa piirtämäänsä taulukkoon. Muut punnitsemiskerrat ovat rituaalista viihdettä. Siilimys on hyvin tietoinen, että punnitsemista oleellisempaa on mittaaminen - se kun on paljon käytännönläheisempää. Siksi tämä toimenpide tapahtuukin sunnuntaisin, viikon loppuessa. Myös sen tulokset kirjataan kalenteriin. Siilimys rakentaa jälleen kerran kaaoksen keskelle pienen pientä järjestyksen saareketta.

Kuitenkaan Siilimyksellä ei ole harhakuvitelmia rakennelmiensa kestävyydestä, niin masentavaa kuin se onkin. Ei taida pienestä siilistä olla Kristallikaupungin rakentajaksi, ei välttämättä edes oman elämänsä sankariksi, siksi usein se unohtaa oikeutuksensa olemiseensa sekä murheeseensa ja tuntee niistä häpeää.

Kas, Siilimyshän tietää mikä on oikein. Ja niin se uskoo muidenkin tietävän, jokaisen pienen hiiren ja suulaan harakan. Sillä on vahva usko siihen, että tietäminen ei loppujen lopuksi ole alkuunkaan ongelma. Eikä se ole hyvän tahdon puutekaan, tai ainakin niin Siilimys tahtoo ajatella. Oma häpeä ja pienuus se olentoa seisuuttaa. Ei tule siilistä suurta pienuutta pelätessä. Tai omaa murhetta ja kipua aliarvioidessa.

Oman suremisensa vähättelyä Siilimys paradoksaalisesti suree. Ja saamaansa apua. Tuntee syyllisyyttä saamastaan aineellisesta ja henkisestä hyvästä; lämmöstä, hyvyydestä ja rakkaudesta miettiessään että joku muu voisi enemmän sitä tarvita. Se on epäoikeudenmukaista muillekin, lähimmille, tietää Siilimys. Ellei usko olevansa saamansa hyvän arvoinen, silloin ohittaa saamansa, ei välttämättä tahdo uskoa edes sen olevan olemassa. Eikä silloin koskaan tule kylläiseksi. Todellisuus horjuu ja nilkuttaa kuin kivenkoloon astunut hirvi.

Liika suhteuttaminen on pahasta.
Koska jollakulla on aina paremmin.
Koska joku on aina sopivampi.
Koska joku voi aina huonommin.
Koska jonkun suru on aina suurempi.

Pyramidin kärjellä kiikkuminen ei ole riittävän vakaa peruste oman olemisen tärkeydelle.
Mutta kysyykö elämä oikeutusta, kerran ilmestyttyään, päätettyään toteutumisensa muodon?
Kerjääkö kuolema lupia kohdalle osuessaan?

Miksi siis siili, paljon elämää ja kuolemaa pienempi, niitä niin kuumeisesti kaipaisi?

Powered by BloggereXTReMe Tracker