Ahdistunut Siilimys

Viimein, vuosikausien vastaanlaittamisen jälkeen, on Siilimyksenkin pakko oikeasti myöntää, ettei suju pienen siilin elämä kuin ruusuilla tanssiminen, ja että itsessä on asioita, jotka olisi syytä ottaa vakavasti.

Piikkejä piikkejä piikkejä elo tuo, veritippa jo käpälässä punertaa.
Eikä Siilimys olisi Siilimys, ellei se olisi parhaansa mukaan uskotellut itselleen, ettei piikki tassussa todella satu, ei ainakaan liikaa.

Mikä se on, se elämä -kysyy Siilimys nyt itseltään- joka on vain läpiontumisen arvoinen. Siilimyksenkö elämä? Ja mitä sitä osaisi asialle tehdä.

Siilimys kopauttelee päätään unikolonsa seinään, eikä sen auta muuta kuin myöntää olevansa erittäin moniongelmainen siili. Että kyse ei ole leikistä, jonka voisi koska tahansa lopettaa, jos vain viitsisi tai joka joskus loppuu ja kaikki onkin taivaitahipovan hienosti.

Siilimystä pelottaa kovasti.

Kauniita asioita

Siilimys kellii käpälät kippurassa unipesässään. Se nyrpistelee kuonoaan ja kieriskelee ärtyneesti sihahdellen. Galahadkin murisee jotakin nyreää; jos unipetin jakaja kieppuu kuin sekopäinen päästäinen, ei nukkumiselle hyvä heilu. Mutta niin se on, että Siilimyksen nenää häiritsee pahanlainen katku.

Jotta molemmat saisivat ansaitun leponsa, Siilimys alkaa leikkiä mielessään erästä leikkiä.
Siilimystä muistettiin jonkin aikaa sitten kuvalla; tällaisella.

...ja Siilimys oli ihan hellyytetty. Siilimyksen mielestä kisu näyttää ihan siltä kuin se nukahtaisi juurikin kohta. Toisaalta näyttää myös siltä, kuin läpinäkyvä sammakko olisi syömässä kisua jalat edellä, mutta sitä siilimys ei välitä miettiä. Sen mielestä kisun ylivakaa, vielä peräti horjuvasta tasapainosta kertova asento on valtavan rupikonnapäähineen kanssa käsittämättömän söpö yhdistelmä, varsinkin kun pienen silmät näyttävät siltä, että uni saattaa tulla vipeltäjälle juurikin kohta.


Tästä Siilimykselle tulee mielee henkilö, jolta kuvan sai, ja joka on mahtavan mukava ja muutenkin must ja hyvä seuramies sekä kunnon kaveri



Tämä henkilö, sivumennen sanoen omistaa fiktiivisesti erään taulun, joka on täällä Siilimyksen sivuillakin vilahdellut, ja joka Siilimyksestä on armottoman söpö, nimittäin Vauva Jupiterin:


Siilimys ja Veli Laiskiainen pitävät monista samankaltaisista asioista, kuten pennuista ja pienistä eläimistä, jotka ovat karvaisia. Ei niillä sen puoleen mitään karvaisia lapsiakaan vastaan ole. Lapsista Siilimys muistaa Lumikon pikku pennut, jotka ovat herttaisinta ja suloisinta maailmassa, kuten pennut nyt tapaavat aina Siilimyksen mielestä olla, vaikka nämä nyt kuitenkin ovat aivan erityisen suloisia ja ihania.

Lumikkoa miettiessään Siilimys muistaa, että pian on ystävänpäivä. Siilimys tietää, ettei ystävänpäivän (mystinen) historia ole kovin söpö, ja että se pitää sisällään paljon verta ja kyyneliä, mutta niiden astioitahan me kaikki olemme, tuumaa Siilimys.
Ja se muistaa samantien naarastenpäivän,
jolloin sai Galahadilta lahjan:


Siilimys tykkää kovasti kukista ja tulppaaneista eritoten se pitää, niin että sipulin tai pari saattaa tulla maahan haudanneeksikin, vaikka onkin niin laiska siilinpahus, mitä on. Ja vaikkei tulppaaninsipuleita voi syödä. Senkin Siilimys tietää, ja ihan yrittämättä. Masu tulee kipeäksi kovin, jos yrittää.
Sen sijaan:


Tulppaaneista ja mansikoista Siilimykselle tulee mieleen kevät ja kesä, kaikki vihreä, ja huojuva ja sininen ja valkoinen ja lipuva. Siilimys tuhisee rantalaiturilla aamuyötä. On ihan hiljaista, paitsi jossain tuuli, lokki tai pari, ja aallot. Eikä maailma olekaan hiljaa, kun pysähtyy kuuntelemaan, vaan äänet pienestä pienempiin ja vielä pienempiin täyttävät hetken, silti kaikki vaiti, seisahtunutta. Vielä ei valo nouse idästä. Usva sen sijaan, vähitellen. Sitten sekin on mennyt ja yö kääntyy aamuksi. Merenselkä punertaa ja ensimmäiset pilvet kerääntyvät horisonttiin kuin vieras maa.


Ja siihen Siilimys nukahtaa. Tyyneen, elämää täynnä olevaan aamuun, jossa erilaiset äänet ja tuoksut sointuvat yhteen rauhoittavina ja kipeän kauniina kuin syntymä ja kuolema.

*BLINK*

Siilit, kuten kaikki siilisaarelaiset tietävät, talvehtivat. Se mitä kaikki siilisaarelaiset eivät tiedä, on, että siilit eivät nuku talviunta.

Siilit horrostavat.
Mutta eivät koko ajan.

Siilien täytyy herätä käymään pissillä kymmenen päivän väliajoin. Sitä varten pitää saada pieni piikkipallo lämpenemään. Tämä kuluttaa ihan hirmuisesti energiaa, sillä lämpötilaa pitää nostaa plus neljästä normaalilukemiin, tuonne 38 asteen tietämille. Muuten ei toimi Siilimyksenkään kroppa, sillä horros laittaa sen lepotilaan neljän asteen tienoille säästämään happea ja energiaa, joita kuluu vain prosentti tavanomaiseen nähden. Vaarallista se on, tietävät niin Siilimys kuin muut pienet siilit. Puolet siilinpennuista tappaa pakkanen, kun piikkien alla ei olekaan tarpeeksi rasvaa, tai vesi pääsee pesään. On kova työ löytää turvallinen, horrostamiseen sopiva kotipesä, siilit horrostavat puolet elämästään, joten varustuksen pitäisi olla sen mukainen. Lämpimien paikkojen siilit eivät horrosta, niillä riittää ruokaa ja lämmintä ympäri vuoden.

Ei siili ole ainoa, joka on asiansa näin järjestänyt, onhan sitä tammihiirtä, lepakkoa, ja murmeliakin, jollakin kaukaisella arolla.

Koska horros ei ole unta, siilit eivät näe talviunia. Paitsi ehkä sinä lyhyenä, sekavana hetkenä, jolloin lähestyy kymmenes päivä; hetkenä ennen lirautusta. Tai ainakin Siilimyksen mielessä vilahtelee tuolloin nopeita sekavia kuvia, pelottavien aaveiden tavoin, esimerkiksi tällaisia.

Tai ehkä siilit matkaavat johonkin kaukaiseen paikkaan, mutta eivät vain muista sitä viitenä hereilläolon kuukautenaan, pohtii Siilimys. Ja se intoutuu kuvittelemaan, millaisessa lämpimässä, onnellisessa paikassa siilin pieni mieli viettää aikaa piikkipalloruumiin ja pienten varpaiden ollessa jäässä. Se on sellainen paikka, jossa kaikki välittävät toisista ja yrittävät miettiä mikä on oikein ja tehdä sitten niin, miettii Siilimys.

Sellaisessa paikassa siilit eivät syyttele toisiaan ja tahdo kostaa, vaan ne koettavat arvioida omaa olemistaan ja tekemistään tarkemmin kuin muiden. Ne eivät tahallaan vahingoita muita ja koettavat toimia muiden hyväksi piikit alhaalla, niin että muiden on helpompi kulkea kohti runsasetanaisempia polkuja. Miettivät omia motivejaankin, haaveilee Siilimys, eivät koeta pukea hölmöyksiään jaloon asuun, vaan myöntävät nöyrästi virheensä, jos niitä tulevat tehneeksi. Siilit ovat rohkeita ollessaan siellä, eivät pelkää kuolemista, eivät väärässäolemista, eivät eri mieltä olevaa tai erilaista siiliä, vaikka olisi kretuliini. Ne pitävät kiinni siitä mihin uskovat, mutta punnitsevat silti ajattelutapojaan ja kuuntelevat toisia siilejä, etteivät vain tulisi tuominneeksi ylimielisyydessään muita miten sattuu. Ne tietävät olevansa tärkeitä, eläviä olentoja, mutta eivät erehtymättömiä, tai tärkeämpiä kuin toiset.

Mutta ei Siilimys taida ihan tuollaiseen uskoa, vaikka kovasti haluaisi. Se tietää että täytyy malttaa odottaa ja tehdä töitä sen eteen, että moisen maailman näkee ihan valveilla, oli sitten piikkejä tiellä tai ei. Ei sen olemassaolosta muuten voi sanoa juuta tai jaata.

Ps. Siilimys kävi otattamassa itsestään potretin silmänkääntövanki Gussen luona. Kuvan nimi on "Myhäilevä Siilimys"... Siilimys on iloinen ja lausuu kiitoksen linssin toisella puolella olleelle.